Toimittaja Tommi Nieminen palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla 2022 sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolustamisesta. Pitkiin juttuihin ja hankaliin haastateltaviin erikoistunut Nieminen ulottaa työnsä Twitteriin.
Venäjä ja sen hirmuteot ovat pyörineet Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen toimittaja Tommi Niemisen ajatuksissa viime vuosien ajan. Ei siis ihme, että kun Nieminen sai puhelun tiedonjulkistamisen valtionpalkinnosta, kävi hänen mielessään ohikiitävän hetken ajan, että kyse on Kremlin trollauksesta.
”Puolivitsillä tietysti, mutta kävi se mielessä”, Nieminen kertoo Sanomatalon lähellä sijaitsevassa kahvilassa.
Trollauksen sijaan palkinto oli totisinta totta. Vaikka Nieminen on palkittu aiemminkin, muun muassa tutkivan journalismin Lumilapio-tunnustuksella, oli hän erityisen otettu palkintoperusteista. Sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat Niemisen työn ja olemisen ytimessä.
”Sananvapaus on karmean vaikea asia, samalla kun se on niin tärkeä. Vaikeinta sananvapaudessa on se, että pitää hyväksyä itselle ja omille arvoilleenkin vastakkaisia näkemyksiä, niin kauan kuin ne eivät suoraan riko lakia tai lisää väkivaltaa”, Nieminen sanoo.
Hankalien haastattelujen ammattilainen
Niemisen jutut syntyvät Sanomatalon kuudennessa kerroksessa, ”metrokopiksi” kutsutussa oranssien sermien täplittämässä toimituksessa. Työpäiviin kuuluu vaikeiden puheluiden soittamista, uusien juttuaiheiden kanssa tuskailua sekä pitkien artikkeleiden kirjoittamista Peltorit päässä.
Niemisen jutut ovat tunnistettavia. Hän rikkoo usein journalistiopiskelijoille tolkutettua sääntöä siitä, että itseään ei saisi kirjoittaa juttuun sisään. Tässä esimerkkinä ensimmäiset lauseet kolmesta Niemisen tekemästä jutusta:
”Lopulta Aleksanteri Kivimäki vastaa yksitysiviestiin, väsytyksen jälkeen. Olen lähettänyt hänelle viikon aikana useita viestejä, mutta hän ei ole reagoinut niihin millään tavoin.”
”Lähetän sähköpostin Paavo Lipposelle. Pyydän haastattelua aiheesta, jonka tiedän hänelle araksi. Lipposella on ollut jo pitkään, vähintään pääministeriajoistaan asti, hieman viileä suhde Helsingin Sanomiin muutoinkin, joten tästä tuskin tulee helppoa.”
”Juha Kärkkäinen soittaa takaisin, kun olen soittanut hänelle kaksi kertaa tuloksetta. Kärkkäinen sanoo olevansa ulkomailla. Kun Kärkkäinen kuulee puhuvansa Helsingin Sanomien toimittajalle, hän kysyy komentavalla äänellä: ”Mitä asiaa?””
Etäännyttävästä tyylistä poikkeaminen on Niemisen mukaan tietoinen rikos. Niemisen työhön kuuluu soittaa ihmisille, jotka eivät halua puhua hänen kanssaan. Siksi hän yleensä kirjoittaa haastattelujen sävyn juttuun: Niemisen mielestä yleisön pitäisi saada tietää, kuinka vallankäyttäjät ja rötösherrat suhtautuvat vapaaseen tiedonvälitykseen.
Näiden ihmisten arvot ovat myös usein hyvin kaukana Niemisen arvoista. Se vain lisää Niemisen tarmoa.
”On kiinnostavaa tutustua sellaisen ihmisen ajatteluun, jota en ymmärrä yhtään. Se on mulle eräänlainen houkutus, että miten vaikka Ano Turtiainen ajattelee. Yritän olla sotkematta omia tunteitani siihen”, Nieminen kertoo.
Erityispiirre Niemisen työssä on se, että hänelle annetaan sen tekemiseen aikaa. Sitä hän toivoisi enemmän jakoon myös muille toimittajille sekuntimääräisen uutiskilpailun sijaan.
”Mielestäni ei ole mitään väliä sillä, kertooko ministerin erosta ensimmäisenä Maikkari, Yle vai Hesari. Haluaisin lukea juttuja, joiden tekemiseen on käytetty aikaa ja vaivaa.”
Optimismin vuodet
Nieminen aloitti toimittajanuransa 1990-luvun loppupuolella. Polku kulki perinteistä reittiä valtiotieteellisestä opiskelijalehteen ja sieltä eteenpäin freelanceriksi ja lopulta Helsingin Sanomiin.
Se oli optimistista aikaa. Yhteiskunnallinen, taloudellinen ja teknologinen kehitys kiihtyi. Jopa Venäjän demokraattinen kehitys näytti pienen, Boris Jeltsinin mittaisen hetken ajan lupaavalta.
”Silloin oli paljon toivoa. Ei olisi tullut mieleenkään, että maailma voisi olla näin synkässä tilassa”, Nieminen sanoo.
Nyt aikaamme leimaa epävarmuus ja näköalattomuus. Euroopassa käydään sotaa, ilmasto ja ympäristö ovat hälyttävässä tilassa, autoritäärinen valta maailmalla lisääntyy, polarisaatio jakaa ihmisiä leireihin.
Siksi ponnistelut demokratian puolesta koskettavat Niemistä. Yksi palkintoperusteista oli Niemisen ahkera twiittailu Valko-Venäjän kansannoususta, jota hän seurasi elokuusta 2020 tammikuuhun 2022, yhteensä 538 päivän ajan. Vain yhtenä päivänä twiittaaminen jäi välistä. Marraskuun 24. päivänä vuonna 2021 Nieminen oli Zürichissa juttukeikalla kollegoidensa Marko Junkkarin ja valokuvaaja Sami Keron kanssa. He olivat jututtamassa talousrikoksista epäiltyä Nuorisosäätiön hallituksen entistä puheenjohtajaa Perttu Nousiaista, ennen kuin tämä palasi Suomeen.
Valko-Venäjän kansannoususta kertovassa artikkelissa Nieminen kirjoittaa, että twiittaamisen missaaminen nolotti. Nousiaista käsittelevä juttuprojekti palkittiin myöhemmin Suurella journalistipalkinnolla.
Valko-Venäjän kansannoususta kertova artikkeli julkaistiin tammikuun viimeisenä sunnuntaina 2022. Siinä Nieminen ennakoi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Monet merkit osoittivat siihen, mutta ei sitä oikeasti voinut kuvitella. 25 päivää myöhemmin pahin tapahtui.
Pahassa paikassa
Helsingin Sanomien toimittajat ovat viettäneet paljon aikaa Ukrainassa. Myös Nieminen kävi siellä juttukeikalla toukokuussa valokuvaaja Sami Keron kanssa.
Harkovassa Nieminen ja Kero kohtasivat kaksi teiniä, jotka hengasivat jotenkin apean ja pöllämystyneen näköisinä aukiolla. Nieminen meni jututtamaan heitä.
Teinit kertoivat, että he olivat viettäneet 70 vuorokautta putkeen Harkovan metroaseman sisällä pommisuojassa. He olivat nousseet pois sieltä kaksi päivää aikaisemmin.
”Meillä on kotona kaksi teini-ikäistä lasta. Oli helppo samastua siihen tilanteeseen ja miettiä, mitä kaksi ja puoli kuukautta useita metrejä maanpinnan alapuolella järkyttävän tykistösodan keskellä tekee herkässä iässä olevien teinien aivoille.”
Zaporižžjassa taas toimittajat tapasivat perheen, jonka isä kuoli heti sodan ensimmäisenä päivänä. Äiti ja kaksi teini-ikäistä lasta päättivät alkaa valmistaa lounasta paikallisille sotilaille. Jokapäiväinen porkkanoiden pilkkominen oli heidän keinonsa pitää pää kasassa ja selviytyä.
”Jokainen voi itse kuvitella, kuinka luhistava tuollainen tilanne olisi.”
Kauheuksien keskellä inhimillisyyden tuikut loistavat entistä kirkkaampina. Yksi toivon symboleista on 8-vuotiaan Maksimin askartelema hevosenkenkä, jonka hänen 4-vuotias pikkusiskonsa Sasha lahjoitti Niemiselle juttukeikalla Zaporižžjassa. Yleensä Sasha on jakanut hevosenkenkiä vain sotilaille, mutta pieni Mariupolin pommitusten evakko halusi muistaa sillä toimittajaa.
Kuten monen muunkin asian, myös hevosenkengän tarinan Nieminen jakoi Twitter-tilillään.
Sosiaalisen median toimittaja
Twitter on Niemiselle työkalu, tiedonhankinnan väline ja silta lukijoiden luokse. Hänellä on siellä noin 20 tuhatta seuraajaa. Twiiteissään Nieminen muistuttaa sodan kauheuksista, kertaa historian tapahtumia, esittää mielipiteitään sortokoneistoista ja jakaa muiden tekemää journalismia.
Nieminen ei kuitenkaan myönnä olevansa koukussa. Omien sanojensa mukaan hän avaa Twitterin noin kymmenen kertaa päivässä.
Alusta on tärkeä, koska siellä pääsee jutulle lukijoiden kanssa. Nieminen sanoo antautuvansa mielellään keskusteluihin artikkeleistaan, jos ne pysyvät asiallisina.
”Sanoisin, että 98 prosenttia palautteesta tulee Twitterin kautta. Sähköpostitse palautetta lähettävät vain yli 68-vuotiaat lukijat”, Nieminen sanoo.
Viime aikoina Twitterin tulevaisuus on kuitenkin ollut vaakalaudalla, sillä sen uuden omistajan, Tesla-pomo Elon Muskin myötä alustan luonne on muuttunut. Jos Twitter alkaa poteroitua ja trolliintua entisestään, aikoo Nieminenkin jättää sille hyvästit.
Sosiaalisen median ja vastuullisen journalismin suhde onkin ongelmallinen, sillä somealustoilla on paljon valtaa, mutta vähän vastuuta. Mediatalot, kuten Yle ja Helsingin Sanomat, vievät sisältöjään Tiktokiin, vaikka yhtiö on avoimesti myöntänyt jakavansa dataa Kiinan autoritaariselle hallinnolle.
”Toivoisin, että länsimaisissa medioissa käytäisiin yhdessä kunnollinen keskustelu siitä, pitäisikö arveluttavien somealustojen käytöstä luopua.”
Perinne katkeaa
Maailman murheiden miettiminen marraskuisena päivänä vetää väkisinkin ryhtiä lysyyn. Ei tarvitse kuitenkaan mainita kuin yksi sana, ja Niemisen selkä suoristuu. Kädet leviävät sivuille ja katseeseen syttyy liekki.
”No nyt päästiin asiaan!”
Taikasana on jalkapallo. Se on Niemisen suurin intohimo, johon hän on käyttänyt sekä omasta että perheensä mielestä liikaa lyhyen ja kallisarvoisen elämänsä tunteja. Nieminen on katsonut kaikki jalkapallon maailmanmestaruusottelut vuodesta 1982 alkaen. Nuo Espanjassa järjestetyt kisat ovat hänelle yhä ne tärkeimmät. Brasilia oli Niemisen suosikkijoukkue, mutta se ei selvinnyt välieriin. Se sattuu edelleen.
Innostus tosin vaihtuu pian jälleen murheeksi. Marraskuussa alkaneet jalkapallon MM-kisat järjestetään Qatarissa. Kisat on rakennettu siirtotyöläisten ihmisoikeuksia polkemalla. Qatarin ihmisoikeustilanne on muutenkin surkea, erityisesti naisten aseman ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta.
Samalla on käynyt myös selville kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan läpimätä rakenne.
Neljänkymmenen vuoden aikana Nieminen on katsonut kaikki MM-ottelut. Nyt perinne katkeaa.
”Aion jättää nämä kisat väliin.”
Juuri nyt, haastatteluhetkellä, päätös ei edes tunnu pahalta. Jotain sijaistoimintaa kisoille on kuitenkin keksittävä. Siinä voi auttaa Niemisen koira, romanialainen rescuekoira Lempi, joka on kuulemma Niemistäkin säikympi tapaus.
Jos siis joulukuun sateisina, synkkinä iltoina, juuri jalkapallomatsien aikaan jollain helsinkiläisellä lenkkipolulla tulee vastaan nyyhkyttävä mies uikuttavan koiran kanssa, se on luultavasti vain Nieminen Lempinsä kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Palkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Teksti: Alma Onali
Kuva: Jaakko Lukumaa
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
