Ihmiskunnalla on ääneen lausumaton tarve voittaa kuolema. Keiden käsissä on päätös siitä, tavoittelemmeko kuolemattomuutta?
“Kuolema on vihollinen, jonka ihmiskunta on todennäköisesti aina toivonut voittavansa”, sanoo kirjailija ja filosofian tohtori Tiina Raevaara, 44.
Raevaara lähestyy kuolemaa ja ikuisen elämän myyttiä uusimmassa, vielä tekeillä olevassa tietokirjassaan muun muassa scifin, kauhuelokuvien ja -kirjallisuuden kautta. Ikuisen elämän lyhyt historia: Kuinka taistelemme kuolemaa ja vanhuutta vastaan ilmestyy elokuussa Liken kustantamana.
Kirjaprojekti on ollut pitkä ja monipolvinen, Raevaara kertoo. Häntä kiehtoo ihmiskunnan yhteinen halu elää mahdollisimman pitkään ja jopa voittaa kuolema.
Raevaara lähestyy aihetta myös transhumanismin kautta, kertomalla lääketieteen historiasta ja tieteen saralla kehitetyistä keksinnöistä, joiden tarkoitus on nujertaa kuolema.
Yhteiskunnassa on vallassa erikoinen dikotomia: viihteessä kuolema kiinnostaa ihmisiä tavattomasti, mutta samaan aikaan yritämme tehdä kaikkemme, jotta kuolemaa voisi lykätä hamaan tulevaisuuteen.
“Kuolema on vihollinen, jonka ihmiskunta on todennäköisesti aina toivonut voittavansa."
Yksi tällainen esimerkki on kryoniikka eli syväjäädytys. Tai vaikkapa yhdysvaltalaisen miljardööri Elon Muskin perustama Neuralink, joka kehittää ihmisen ja tietokoneen yhdistävää aivokäyttöliittymää.
Kuolemattomuuden haaveeseen liittyy se, että mieli pitäisi pystyä siirtämään tietokoneeseen tai simulaatioelämään.
“Jos ehdottaisin, että koirani mieli laitettaisiin tietokoneeseen, kaikki ajattelisivat, että mitä järkeä; koirahan tykkää juosta ja nauttii ruumiillisuudesta. Miksi ihmisen kohdalla ei ajatella näin?”
Teknologian harppaukset ovat iät ja ajat ohjanneet ihmiselämän suuntaa. Usein kehityksessä tapahtuu niin, että omaksumme jonkin uuden teknologian, vaikkapa älypuhelimen, joka lopulta määrää arkeamme ja elämäämme.
“Ei kai kellään ollut kaksikymmentä tai kolmekymmentä vuotta sitten ajatusta, että olisimme täysin riippuvaisia näistä laitteista?”, Raevaara pohtii.
Vaurauden ja kuolemattomuuden tavoittelun suhde on ilmeinen. Pitkän ja terveen elämän havittelu koskee pohjoisella pallonpuoliskolla elävää hyvinvoivaa ja etuoikeutettua väestönosaa. Ikuisen elämän tavoittelu näyttäisi olevan pakkomielle äärimmäisen rikkaille valkoisille miehille erityisesti, Raevaara kertoo.
“Minusta tuntuu älyttömiltä kaikki vinkkilistat ja äärimmäisen rikkauden ihmisten miljoonien dollarien satsaukset itsensä mittaamiseen”, Raevaara sanoo, mutta myöntää itsekin käyttävänsä paljon rahaa terveytensä edistämiseen.
Etuoikeus omaan terveyteen liittyvistä asioista pitää sisällään kaiken terveydenhuollosta, lääketieteen kehitykseen, ravintoon ja onneen.
“Jos googlettaa ‘...pidentää elämää’, saa uskomattoman määrän osumia. Nämä x ruoka-ainetta pidentävät elämää. Vähemmälle huomiolle jää se, mihin ylipäätään käytämme elämäämme – ja mikä on lopulta hyvää elämää, Raevaara pohtii.
Raevaara sanoo, että yhteiskunnassa puhutaan kuolemasta valtavasti, mutta ihmiset eivät pysähdy sen äärelle hyväksymään sitä, vaan juoksevat hysteerisesti karkuun.
”Minulle kuolemanpelko on tuntemattoman pelkoa. Käsittelen samalla ruumiin rapistumista ja sitä, että emme voi hallita kaikkea elämässämme.”
Kirjan kirjoittaminen on ollut Raevaaralle tapa käsitellä omaa ruumiillisuutta ja kuolemanpelkoa.
”Minulle kuolemanpelko on tuntemattoman pelkoa. Käsittelen samalla ruumiin rapistumista ja sitä, että emme voi hallita kaikkea elämässämme.”
Tuorein kirjahanke on saanut Raevaaran myös pohtimaan ruumiin ja mielen eriyttämistä kielenkäytössä.
“Ikuisen elämän etsiminen liittyy vahvoihin vastinpareihin: ruumis ja mieli, ihminen ja eläin, järki ja tunteet.”
Suuri kysymys on: kuka tai ketkä oikeastaan ohjaavat pitkän elämän ja kuolemattomuuden etsimistä, Raevaara pohtii.
“Emme ole koskaan ihmiskuntana tai valtiotasolla tehneet päätöstä, sanoneet sitä ääneen, että haluaisimme voittaa kuoleman. Silti asiaa edistetään koko ajan."
Tutkijasta vapaaksi kirjailijaksi
Raevaara lopetti tutkijan työt vuonna 2007 ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Tutkijan ja tietokirjailijan työtehtävissä on paljon samaa. Raevaaran teokset vaativat paljon ennakkovalmisteluja ja taustatyötä.
”Kirjani ovat täynnä tieteestä ponnistavia väitteitä, joten yritän olla hyvin tarkka, koska käsittelen aiheita, jotka eivät ole omaa alaani. Tutkijan omatunto on koko ajan läsnä, kun kirjoitan.”
Suomessa julkaistaan enemmän tietokirjallisuutta kuin kaunokirjallisuutta, mutta siitä huolimatta tietokirjailijoiden apurahat ovat kiven alla. Valtio tukee tietokirjallisuutta häpeällisen vähän, Raevaara sanoo..
”Oikeastaan Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on yksi ainoita, joista voi saada pidemmän apurahan.”
Hän kertoo, ettei olisi voinut tehdä kirjoja ilman apurahoja, vaikka elannon hankkiminen onnistuisi muutakin kautta. Raevaara myös kirjoittaa lehtiartikkeleita, opettaa ja esiintyy.
"Tutkijan omatunto on koko ajan läsnä, kun kirjoitan.”
Raevaaraa on kiehtonut kirjailijan uran alusta lähtien ihmisen ja luonnon sekä ihmisen ja eläimen välinen raja. Mikä ihminen ylipäätään on? Toistuvia aiheita ovat olleet myös tiede, teknologian kehitys ja siihen liittyvät pelot.
Raevaaran ensimmäinen tietokirja käsitteli koiria. Tuolloin, esikoistietokirjaa kirjoittaessa, hänestä tuntui, että yhtäkkiä koko maailma oli täynnä koira-aiheita ja -tutkimusta.
”Nykyään ajattelen, että yhteiset aiheet nousevat ajasta – ja se on vain hieno asia, että niitä käsittelevät monet ihmiset, monella eri tavalla.”
Kirjallisuudella voi parantaa maailmaa
Juuri nyt Raevaaran elämään tuovat iloa ja nautintoa sienestäminen, luonnossa liikkuminen ja “metsässä koirien kanssa könyäminen”.
“Välillä pitää päästä täysin pois kirjoitustyöstä. Siihen tarvitaan usein rankkaa liikuntaa, joka vie hetkeksi ajatukset muualle.”
Toisten kirjoittajien kuuleminen ja tapaaminen ovat myös tärkeää, jotta innostus välillä yksinäiseen puurtamiseen säilyy, Raevaara sanoo.
Raevaara kertoo, että on tällä hetkellä ahdistunut maailman tilanteesta, mutta ajatus siitä, että kirjallisuuden avulla voi parantaa maailmaa, antaa toivon säikeitä.
Hänelle on tärkeää olla mukana rakentamassa luonnontieteellistä ja luontoon keskittyvää maailmankuvaa.
Kirjoittaessa voi myös kohdata omia pelkojaan, jotka ovat jaettuja.
”Ajattelen, että on hyvin merkityksellistä välittää uusia näkökulmia ja ajattelun tapoja. Sitä kirjat voivat vahvimmillaan tehdä.”
Tiina Raevaara sai Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta kahdeksan kuukauden pituisen tiedonjulkistamisen apurahan vuonna 2021.
Teksti: Johannes Roviomaa
Kuvat: Usva Torkki
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
