Omintakeinen puhetyyli, polveileva ja ajoittain hieman eksyksissä oleva ote, on pitänyt toimittaja Kalle Haatasen tiedeohjelman pinnalla toistakymmentä vuotta. Haatasen ohjelmassa ei hätäillä.
Hyvää päivää, täällä on tänään vieraana…
Noilla sanoilla se alkaa, ohjelma nimeltä Kalle Haatanen. Sen jälkeen voi tulla mitä vain miltä tieteenalalta tahansa, ja juuri sitä Yle Radio 1:n kuuntelijat arvostavat. Yleisradion saama palaute on niin hyvää, että ohjelmantekijäkin häkeltyy. Haatasta tuntuu kiinnostavan kaikki, erityisesti luonnontieteet, vaikka yhteiskuntatieteilijä onkin. Löytyykö auringon alta jokin tieteenala, joka ei kiinnosta yhtään?
– Odotas, kun mietin. Ei, ei tule yhtään mieleen, Haatanen vastaa ja sukaisee helteen hiostamia hiuksiaan.
Tapaaminen on sovittu Haatasen kotikulmille Töölöön tuttuun kuppilaan. Haastattelun jälkeen valokuvaaja vangitsee Haatasen kotitalo taustallaan; silloin hiukset jo liehuvat tuulenvireessä. Ollaan Helsingin ytimessä korkeiden kivitalojen katveessa paikassa, jossa todennäköisesti moni kuuntelee neljäkymmentä kertaa vuodessa lähetettävää tiedeohjelmaa. He saattavat hämmästellä ohjelman formaattia, joka on pysynyt muuttumattomana sen alkutahdeista, eli vuodesta 2009 lähtien. Vieläkö tänä päivänä tehdään tunninpituisia ohjelmia, joissa ei ole musiikkia, eikä muitakaan nykyaikaisia kotkotuksia? Niistä puuttuu toinenkin ajallemme tyypillinen ominaisuus: kiire. Kalle Haatasen ohjelmat ovat tyylipuhdasta downshiftausta. Ne eivät pureudu päivänpolttaviin ajankohtaisaiheisiin, vaikka ovatkin tiukasti kiinni ajassa.
– Yritän tehdä ohjelmaa, joka on mahdollisimman kaukana uutissähkeestä, Haatanen kuittaa.
Uutiset vanhenevat päivässä, Haatasen ohjelmat vaikuttavat ajattomilta. Ei väliä sillä, onko ohjelma nauhoitettu viime viikolla vai viime vuonna.
Yliopistosta vapaille markkinoille
Vapaaksi radiotoimittajaksi Helsingissä syntynyt Haatanen, 52, ajautui ilman kiveen hakattuja urasuunnitelmia. Hänestä olisi voinut sukeutua professori johonkin yliopistoon, kuten monesta hänen opiskeluajan kaveristaan, jotka nyt istuvat ylimmillä oppituoleilla ympäri Suomea. Suurin osa frendeistä jätti kuitenkin yliopiston. Haataselle kävi samoin. Vuonna 2001 väitellyt valtiotieteiden tohtori tutki ja opetti hetken aikaa Helsingin yliopistossa, kunnes eräänä päivänä tajusi olevansa väärässä paikassa. Hän huomasi neuvovansa opiskelijoitaan lukemaan jotain fiksumpaa – vaikkapa filosofiaa tai historiaa – kuin sitä, mitä hän kurssillaan tuputti. Oli korkea aika vaihtaa maisemaa.
Tiedefriikin tulonlähteeksi vaihtui radio. Haataselle suunniteltiin Filosofin vastaanotolla -nimistä ohjelmaa, mutta koeohjelman jälkeen tilaajat vakuuttuivat, että miehen nouseva intonaatio ja hieman epäselvä puhetapa sopisivat paremmin ohjelmaan, jonka nimi olisi ytimekkäästi Kalle Haatanen. Niin syntyi ohjelmasarja, jonka tekijä on kasvanut ”lähes instituutioksi”. Sellaiseksi Haatasen määritteli Suomen tiedetoimittajain liitto vuoden 2018 tiedeviestintäpalkinnon myöntöperusteluissaan.
Tänä päivänä Haatanen saa itse lukea filosofian ja historian lisäksi kaikkia mahdollisia tieteenaloja aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Hänellä on vapaat kädet tehdä ohjelmastaan juuri sellaisen kuin haluaa. Se on harvinaista. Hän ei istu Ylen palavereissa. Harvinaista sekin.
– Yle ei koskaan puutu valintoihini. Ainostaan se seikka tarkistetaan, ettei kukaan tee samasta aiheesta juttua juuri samaan aikaan.
Aihevalintoja ohjaa oma mielenkiinto, ja vieraakseen ohjelmantekijä saa kutsua kenet haluaa. Vieraslista on painokas, joten ei ihme, että kesälomalla voi istuskella tyytyväisenä puutarhassa kuulokkeet korvilla. Seura on taatusti laadukasta. Vuonna 2022 Haatanen on haastatellut muun muassa professori Anu Kantolaa, tietokirjailija ja toimittaja Paula Tiessaloa, assyrologian dosentti Saana Svärdiä ja valtiotieteiden tohtori Mikael Wahlströmiä. Joka nimen taakse kätkeytyy kiinnostava tuore kirja tai tutkimus. Kaikkea ei siis tarvitse lukea itse, kun Haatanen on jo toiminut esilukijana.
Haataselle satelee ehdotuksia myös omakustanteita julkaisevilta kansalaisilta. Ne eivät läpäise tieteen portinvartijan seulaa.
– Työnnän voimakkaasti sivuun rajatiedon. Ihmisillä on kaikenlaisia uskomuksia, ja niiden tutkiminen tieteen keinoin on täysin hyväksyttävää. Mutta on vaihtoehtoisia faktoja ja vaihtoehtoista tietoa, joka apinoi tiedettä, mutta ei kestä minkäänlaista lähdekritiikkiä. En käsittele mitään sellaista ohjelmissani.
Lähetykseen ilman kysymyksiä
Suomalaiset tiedekustantamot ovat Kalle Haatasen pääasiallinen tietolähde. Tiedetoimittaja tutkii muun muassa SKS:n, Gaudeamuksen, Vastapainon ja Atenan julkaisuluetteloita. Hän tilaa kustantajalta käsikirjoituksen pdf-muodossa ennen kirjan ilmestymispäivää ja paneutuu teokseen kaikessa rauhassa. Ohjelmaansa hän valmistautuu tekemällä seikkaperäiset muistiinpanot. Sitten hän marssii Töölön kotitoimistostaan Pasilan studioon. Hän ei suostu lähettämään kysymyksiä tai tapaamaan vierastaan etukäteen.
– En halua muodostaa minkäänlaista kantaa haastateltavasta ennalta.
Studiossa duo hyppää yhdessä kylmään veteen. Haatanen ottaa kontaktin, kuulostelee, puhuuko vastapuoli letkeästi vai muodollisesti, viljeleekö esimerkiksi itseironiaa.
Ensimmäiset viisi minuuttia etenevät tunnustelevissa merkeissä. Sitten juna puksuttaa ja keskustelu rullaa. Haatasella ei ole yhtään valmista kysymystä edessään, mitä on lähestulkoon mahdoton uskoa. Välillä hän sekoaa pasmoissaan ja hämmästyy itsekin, mistä olikaan puhumassa. Kuulija voi yhdessä toimittajan kanssa äimistellä sitä, että asia menee yli hilseen.
Studiossa Haatanen on elementissään, mitä hän ei ujona nuorena miehenä olisi hevin uskonut. Avainkokemus vapautumiseen juontuu ammoiseen yliopiston seminaariin, jossa professorit unohtivat muodollisuudet ja myönsivät leppoisasti, etteivät ymmärtäneet hönkäsen pöläystä lukemastaan. Ilmapiiri sai Haatasen haltioihinsa. Nyt hän antaa itselleen saman luvan. Hämmästys tarttuu ja johtaa innostukseen, myös uteliaassa kuulijassa.
Juttu on osa Tiedeosaaminen muuttaa maailmaa -artikkelisarjaa, joka käsittelee tiedeosaamista ja tiedepääomaa tiedekasvattajien silmin. Juttusarja avaa ja syventää keväällä 2021 julkaistuja tiedekasvatuksen suosituksia.
Teksti: Helen Partti
Kuvat: Liisa Takala
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
