Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2020: Paleface ja Esa Salminen

13.10.2020
Paleface ja Esa Salminen.

Rap-artisti Paleface (Karri Miettinen) ja kirjailija Esa Salminen teoksesta Kolmetoista kertaa kovempi — räppärin käsikirja.

Choppaus, flossaus, jäppäys ja fäträttäys. Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja vilisee vierassanoja ja räppääjien ammattijargonia. Viisisataasivuinen kirjanjärkäle on myös kronikointia, journalismia ja rytmiikan, retoriikan sekä raha-asioiden käsikirja. Alansa ensimmäisenä suomenkielisenä opaskirjana teos ottaa tehtävänsä vakavasti.

Kirjan toinen tekijä Paleface on pitkän linjan räppäri. Hän on tarkastellut aihetta sisältäpäin. Teoksessa kuuluu välillä minäkertoja, välillä teksti kulkee kolmannessa persoonassa. Taiteilijaura on epäilemättä avannut ovia ja päästänyt tekijät lähemmäksi kohdettaan kuin ulkopuolinen tarkastelija pääsisi. Sisäpiiriin kuulumisestaan huolimatta teos arvio rap-kulttuurin lieveilmiöitä, kuten seksismiä ja rikollisuutta, kriittisesti.

Teos puhuttelee suoraan lukijaansa, nuorta wanna-be-räppäriä, paikoin isällisesti neuvoen, paikoin räppärin itseluottamuksella röyhistellen. Kirja vakuuttaa myös epätodennäköisemmän lukijan kattavalla ja perehtyneellä otteellaan. Anekdootti koulukodin räppityöpajasta muistuttaa mielekkään tekemisen merkityksellisyydestä: koulukodin henkilökunta alkoi ihmetellä, kun sanomalehdet katosivat taukotilasta. Nuoret olivat oivaltaneet, että jos he halusivat oppia räppäämään, heidän piti laajentaa sanavarastoaan. Huhuttiin, että jopa kirjastoa oli käytetty.

Kolmetoista kertaa kovempi näyttää lukijalle rap-kulttuurin polun marginaalista ponnistaneesta alakulttuuri-ilmiöstä hittilistojen kärkeen ja massojen suosioon. Se maalaa ison kaaren ja erottaa matkan varrelta paljon pieniä yksityiskohtia jättäen lukijalle paljon ymmärrystä ja ajattelemisen aihetta.

Kuvaaja: Jaakko Lukumaa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös