Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2020: Juha Kauppinen

13.10.2020
Juha Kauppinen.

Toimittaja, kirjailija Juha Kauppinen teoksesta Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista.

Juha Kauppisen kirja Monimuotoisuus ravistelee lukijaa ajattelemaan ihmisen osuutta ja suhdetta luonnon monimuotoisuuteen, biodiversiteettiin. Monimuotoisuuden suurin uhka on tänä päivänä ihmisen käyttäytyminen, ajattelemattomuus ja tiedon puute, jonka seurauksena olemme myös itse lajina uhanlainen. 

Kirjassaan Kauppinen luotsaa lukijaa läpi Suomen luontoa kuuden eräänlaisen avainlajin kautta. Nämä lajit, kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen ja jääleinikki, ovat elinympäristöltään sen laatuisia, että niiden häviäminen saattaa vaikuttaa kymmenien muiden lajien ekosysteemeihin ja elinvoimaan. 

Kun Kauppinen puhuu katoamisista ei siis ole suoraan kyse harvinaisten lajien sukupuuttoon kuolemisesta, vaan tavallisuuden katoamisesta. Siitä, että luonto niin kuin olemme sen tottuneet kokemaan, on katoamassa.

Luonnon monimuotoisuuden pelastaminen ei Kauppisen mukaan ole vaikeaa. On vain kyse siitä, miten tarkkaan ihminen ymmärtää erilaisten ekosysteemien keskinäistä suhdetta ja eri lajien luonnollisia elinympäristöjä.

Niin suot, metsät, joet, niityt ja kosteikot kuin ryteiköt, lätäköt ja kaiken maailman joutomaat saavat tämän lukukokemuksen jälkeen erilaisia ja paljon vahvempia merkityksiä.

Kuvaaja: Jaakko Lukumaa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös