Suomen rumempi kuva

Omos ”Opa” Okoh istui tuomiotaan huumerikoksesta vankilassa ja alkoi googlata kustantamojen nimiä. Hänellä oli kerrottavaa, sisäpiiritietoa. Kiinnostaisiko se suomalaista yhteiskuntaa?

Elettiin vuotta 2022. Median otsikot toistivat uutisia pääkaupunkiseudun rauhaa järkyttävistä katujengeistä. Oliko Suomeen rantautumassa Ruotsista tuttu ilmiö yhteiskuntaa rapauttavasta katujengirikollisuudesta?

Okohin yhteydenotto upposi hedelmälliseen maaperään Johnny Kniga -kustantamossa. Okoh vapautui vankilasta ja muodosti tiimin kahden rikostoimittajan kanssa. Anne Kantola työskenteli tuolloin Helsingin Sanomissa ja Jecaterina Mantsinen STT:llä. Molemmat olivat kirjoittaneet työssään katujengeistä.

Käsillä oli kuuma aihe. Jos he eivät siihen tarttuisi, joku muu tarttuisi, he ajattelivat.

Miten vähän he asiasta tiesivätkään, he kirjan kirjoitettuaan toteavat.

Reaktion sijaan ratkaisuja

Kuin veljet. Totuus Suomen katujengeistä ilmestyi vuonna 2024.

– Halusin tehdä kirjan, joka on yhteiskunnallinen ja kantaa ottava ja voittaa palkintoja, sanoo Okoh.

Sellainen kirjasta myös tuli. Okoh halusi selvittää rikollisuuteen johtavia syitä ja yhteiskunnallisia vääristymiä, mikä kiinnosti myös journalisteja. Katujengeistä oli saatavilla monenlaista materiaalia: esitutkintapöytäkirjoja, tuomioita, viranomaisraportteja, mediassa ilmestyneitä uutisia ja podcasteja. Ammattitoimittajille ei olisi ollut temppu eikä mikään kirjoittaa kirja niiden perusteella. He päättivät kuitenkin toisin.

– Me ei haluttu saada aikaan reaktiota vaan kertoa jotain, joka vie asiaa kollektiivisesti eteenpäin ja löytää ratkaisuja, Kantola toteaa.

Tekijöiden työnjako oli selvä. Entinen rikollinen ja kokemusasiantuntija Okoh hankki haastatteluja ja loi yhteyksiä toimittajien ja haastateltavien välille. Hän sparrasi ja tuki kirjoittajia koko prosessin ajan. Kantola ja Mantsinen työstivät haastattelumateriaaleja ja tutkimustietoa journalistin ohjeet johtotähtenään. Journalistinen ote tarkoitti kriittistä suhtautumista käsiteltävään tietoon: haastatteluihin, viranomaisiin, omaan työskentelyyn.  

– Jos se tieto ei ole uskottavaa, niin mikä on, Okoh kysyy.

Emme halunneet saada aikaan reaktiota vaan löytää ratkaisuja.

Kirjan tekijät haastattelivat 16:ta nuorta, joista osalla oli maahanmuuttotausta ja osa istui telkien takana väkivallantekojen tai huumekaupan vuoksi. Katujengien tunnetuin nimi Milan Jaff esiintyy kirjassa omalla nimellään, muut kertovat tarinaansa anonyymisti. Nuorten kevyesti työstetty puhekielisyys vie lukijan omalakiseen maailmaan, valtaväestön ulottumattomissa olevaan todellisuuteen.

Kantola ja Mantsinen saivat haastatteluja Okohilta ja tekivät niitä itsekin, usein vankilassa. Joskus haastattelu tehtiin pleksilasin läpi, joskus ilman sitä.

Pelottiko?

– Ei pelottanut. Ensimmäisissä vankilahaastatteluissa meitä pelotti se, kerrotaanko meille mitään, Kantola vastaa.

Pelko oli turha. Katujen räyhähenget osoittivat hyviä käytöstapoja ja kohteliaisuutta toimittajia kohtaan, vaikka heidän luottamuksensa mediaan ei ollut vahva. He myös puhuivat: heidän tarinoistaan oltiin kiinnostuneita, heitä kuunneltiin, eikä heidän kertomustaan asetettu kyseenalaiseksi, vaikka tarpeen tullen siihen suhtauduttiinkin kriittisesti.

– Kohtaamiset olivat äärimmäisen positiivisia. Monet haastateltavat kokivat haastattelut tärkeiksi. He saivat kertoa asioita, joita olisivat halunneet itse nuorempana kuulla, Mantsinen sanoo.

Suhde omaan työhön muuttui

Okohille nuorten tarinat olivat osa omaa maailmaa toisin kuin toimittajille. Kirjantekoprosessi vankilavierailuineen avasi Kantolan ja Mantsisen silmät Suomelle, joka ei käsittele kaikkia kansalaisiaan samalla tavalla.

– Kirjanteko vaikutti valtavasti omaan ajatteluun. Olin ollut rikostoimittajana pari vuotta, mutta en ollut käynyt vankilassa. Käyntien jälkeen oli tosi turhautunut olo yhteiskunnallisia rakenteita ja laitoksia kohtaan. Ruusuinen kuva Suomesta murtui. Tämän pitäisi olla hyvinvointivaltio, joka huolehtii omistaan, Kantola kuvailee.

Tarina tarinalta toistui, miten syviä haavoja rasismi, eriarvoistuminen ja välinpitämättömyys ovat Suomessa aiheuttaneet.  

– Minusta on tullut kyynisempi. Haastateltavien silmin olen nähnyt Suomesta rumemman kuvan, Mantsinen sanoo.

Hänen ei ole etuoikeutetussa asemassa tarvinnut epäillä, uskottaisiko häntä tai suhtauduttaisiinko häneen välinpitämättömästi. Nuoret eivät olleet kokeneet samaa.

Tarina tarinalta toistui, miten syviä haavoja rasismi, eriarvoistuminen ja välinpitämättömyys ovat Suomessa aiheuttaneet.  

Mantsinen ja Kantola kuuntelivat haastateltaviaan herkällä korvalla. He halusivat näyttää julkisuudessa parjatuista katujengiläisistä kokonaiskuvan hyvine ja huonoine puolineen.

Lopputulos jännitti. Oliko Suomi valmis lukemaan kirjan, joka suhtautuu kriittisesti poliisiin, jota ”kansa rakastaa”? Entä miten viranomaiset ja toimittajakollegat suhtautuvat teokseen, joka ei niele kritiikittä valtiovallan tai median toimintaa?

– Kirja sai tarkastelemaan omaa ammattia kriittisesti. Työ ei tuntunutkaan enää vain työltä, vaan siltä, että mulla on valta, miten tietyt ihmiset kohdataan ja nähdään, miten heistä puhutaan ja kenen ääni kuuluu. Mä en tiedä, haluanko valtaa, Kantola pohtii.

Hän työskentelee nykyisin viestintäkonsulttina viestintätoimisto Tekirissä.

Hitaita muutoksia ja uusia yhteyksiä

Erään rikoksesta epäillyn nuoren äiti toteaa haastattelussa, ettei usko tekijöiden kirjan muuttavan mitään. Siinä hän lienee väärässä. Kuin veljet on luonut väyliä keskusteluille eri viranomaisten välillä ja yhdistänyt eri tahoilla toimivia nuorisotyön tekijöitä. Se on löytänyt tiensä toimittajakollegoiden lukemistoon ja avannut kantaväestölle näkymiä maahanmuuttotaustaisten perheiden arkeen. Se on jopa saattanut lisätä inhimillistä suhtautumista rikoksentekijöitä kohtaan.

Okoh ymmärtää silti äidin kommentin.

­– Ei kirja mitään muuta, koska ihminen muuttuu vasta, kun hän haluaa muuttua, hän korostaa.

Entinen huumekauppias on ainakin muuttunut; Okoh on nykyään monipuolinen luovan työn ammattilainen. Kuin veljet on hänen neljästä kirjastaan ”merkittävin kaikista”. Yhteiskunnallinen, kantaa ottava ja palkittu.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) esityksestä. Palkinto myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä ja ajankohtaisesta tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. 

Teksti: Helen Partti                                
Kuvat: Liisa Takala

Kuvassa: Jecaterina Mantsinen (vas.), Anne Kantola ja Omos ”Opa” Okoh antavat Kuin veljet -teoksessa äänen Suomen katujengiläisiksi kuvatuille nuorille.

HUOM. Mantsinen ja Okoh nousevat tänä lauantaina 25.10. klo 15 Helsingin kirjamessujen lavalle. Tutustu ohjelmaamme kirjamessuilla tästä.