Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2018: Joonas Pörsti tarjoilee propagandan vastalääkettä

26.9.2018

Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Joonas Pörsti työskentelee Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkönä. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hänelle 26.9.2018 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Propagandan lumo.

"Kirja avaa lukijalle näkymän siihen, minkälaisin asein mielten hallinnasta taistellaan internetin aikakaudella. Vastalääkkeen valmistamiseksi on ensin selvitettävä myrkyn koostumus", johdattelee toimittaja ja tietokirjailija Joonas Pörsti kirjansa esipuheessa.

Propaganda on paljon monisyisempi aihe kuin voisi kuvitella. Pörsti esittelee, miten siihen liittyy historian ja politiikan lisäksi esimerkiksi psykologiaa, kognitiivista kielitiedettä, uskontotiedettä ja tietotekniikkaa.

Propagandan lumo onkin tuhti ja monelta kantilta aihetta tarkasteleva lukupaketti, jota voi pitää ajankohtaisena ja hyödyllisenä aivan kenelle tahansa.

HISTORIAA, MAANTIETOA JA POLITIIKKAA

"Olen pienestä asti ollut kiinnostunut historiasta ja myös maantiedosta", paljastaa Pörsti. "Rakastin kartastoja ja piirsin niitä seitsemänvuotiaana läpi voipaperille. Tietojen hankkiminen on ollut se oma asia, joka on vetänyt minua toimittajan työhön."

Hän asui lapsena Etelä-Ranskassa Marseillen miljoonakaupungissa vanhempiensa työskennellessä siellä. Se avarsi hänen silmiään vieraille kulttuureille ja yhteiskunnallisille jännitteille, kuten muslimimaahanmuuttajiin kohdistuvalle rasismille. Kaupunki oli jakautunut jyrkästi ranskalaisiin ja maahanmuuttajien asuttamiin alueisiin.

Myöhemmin opiskellessaan Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa Pörsti hankki omien sanojensa mukaan hyvää yleissivistävää koulutusta ilman ennakkosuunnitelmaa siitä, mitä tekisi työkseen. ”Nautin siitä, että pystyin opiskelemaan aika vapaasti erilaisia asioita Helsingin yliopistossa", hän kertoo.

Työelämässä hän päätyi toimitustyöhön aluksi Vihreä Lanka -lehteen ja sen jälkeen Editalle. Viimeiset kymmenen vuotta hän on työskennellyt Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkönä.

"Teemme sellaisia kohtuullisen pitkiä juttuja, sitä voi verrata 10 kilometrin juoksemiseen. Tässä kirjan kanssa pääsin juoksemaan nyt kokonaisen maratonin", hän vertaa.

IRAK JA UKRAINA HERÄTTIVÄT

"Idea kirjaan syntyi loppuvuodesta 2014", hän muistelee. "Taustalla olivat Krimin tapahtumat, Itä-Ukrainassa käynnistynyt sota sekä Venäjän toiminta aseellisen kapinaliikkeen lietsomisessa Itä-Ukrainassa."

Tapahtumaketjut herättivät minussa voimakkaita tunteita, ihmetystä ja jopa suuttumusta

Osa kirjan aineksista alkoi kuitenkin kypsyä hänen mielessään jo 2000-luvun alussa. Tuolloin hän seurasi Yhdysvaltojen ja Britannian hallintojen viestintää ennen Irakiin tehtyä hyökkäystä.

"Molemmat tapahtumaketjut herättivät minussa voimakkaita tunteita, ihmetystä ja jopa suuttumusta", hän kuvailee.

Jo kun Irakin sotaa valmisteltiin mediassa, kinnittyi Pörstin huomio käytettyihin välineisiin.

Jälkeenpäin paljastui, että Yhdysvaltain ja Britannian hallinnon esittelemä tiedustelutieto Irakin joukkotuhoaseista, joilla sotaa oikeutettiin, oli vain manipulaatiota ja valetta.

"Venäjän toiminnan yhteydessä on käytetty monia uusia termejä. On puhuttu hybridisodankäynnistä, informaatiovaikuttamisesta, informaatiosodasta ja psykologisesta sodankäynnistä", hän listaa. Hän epäilee, että termiviidakko herättää yleisössä hämmennystä.

Propaganda-sanan käyttöä Pörsti arasteli itsekin vielä kirjaprojektin alussa, koska sillä oli raskas 1900-luvun painolasti, johon liittyvät totalitaariset hallinnot, maailmansodat ja niiden jälkiselvittelyt. Kirjan tavoitteena on kuitenkin kytkeä nykyajan propaganda ilmiön historiaan.

Esimerkiksi Yhdysvaltain tai Turkin nykyisillä hallinnoilla on monia edeltäjiä, joiden toimintaa ne jäljittelevät. Propagandan käsite osoittautui keskeiseksi ilmiön ymmärtämisessä.

IHMISMIELEN PSYKOLOGIAA

"Lumo liittyy siihen, että sen perinteisen käsityksen mukaan propaganda on vain ylhäältä alas johdettua viestintää, esimerkiksi pahantahtoisilta ja totalitaarisilta hallitsijoilta", Pörsti taustoittaa.

Tutustuttuaan aiheesta tehtyyn kirjallisuuteen syvemmin häneen vetosivat jotkut 1900-luvun ajattelijoista, kuten ranskalainen sosiologi Jacques Ellul. Näiden mukaan propagandassa on aina hyvin keskeistä se, että sen kohteena olevat ihmiset ovat itse valmiita ja halukkaita vastaanottamaan sitä.

"Propagandan toinen puoli liittyy siihen, että ihmisillä on tarve tietyssä mielessä tulla harhaanjohdetuksi tai omaksua sellaisia mustavalkoisia kertomuksia tai käsityksiä maailmasta, joita propagandistit heille tarjoavat", Pörsti kertoo. Yksilöpsykologian näkökulma on ollut hänen mukaansa toistaiseksi sivussa aiheen käsittelystä.

Hän korostaa, että esimerkiksi Vladimir Putinin hallinnon tai Donald Trumpin seuraajilla olisi mahdollisuus tarkistaa, mitä faktat sanovat asioista ja suhtautua kriittisesti viestintään.

Pörsti selittää, että propagandalla luodaan yleisölle yhteenkuuluvuuden tunne. Ihmiset kokevat silloin kuuluvansa johonkin suureen kokonaisuuteen ja tuntevat olevansa sen osana itsekin voimakkaampia.

SANOILLA ON VOIMAA

Pörsti nostaa esiin, miten propagandalla vaikutetaan ihmismieleen tiedostamattomasti mielikuvasanojen avulla. Hän viittaa kognitiivisen kielitieteen professorin George Lakoffin tutkimuksiin siitä, miten sanat ja mielleyhtymät alkavat vaikuttaa meihin automaattisesti.

Se perustuu siihen, että kun arvoladattuja iskulauseita tarpeeksi toistetaan, alkavat ne muodostaa aivoissa yhä vahvempia hermoyhteyksiä. Prosessi toimii silloinkin, kun samoja iskulauseita tai sanoja yritetään vastustaa laittamalla eteen kieltosana. Lakoffin kuuluisa esimerkki on: ”Älä ajattele elefanttia!”

"Tämä on mielestäni aika vahva selittävä tekijä sille, miten propaganda toimii ja miksi niitä sanoja toistetaan niin paljon", Pörsti arvioi.

Politiikassa osapuolet liittävät vastustamiinsa aloitteisiin tyypillisesti halventavia määreitä. Suomessa tämä on Pörstin mukaan tyypillinen tekniikka esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa.

Lakoffin mukaan tulisi välttää keskustelemasta käsitteillä, joita pidetään huonoina, Pörsti toteaa ”Ei edes silloin, kun halutaan osoittaa, että ne ovat vääriä. Sen sijaan täytyy sanoittaa itse kannanottonsa."

AALLOSSA ALASPÄIN

"En tiedä elämmekö totuuden jälkeistä aikaa siinä mielessä, että propagandaviestintää on aina liikkunut yhteiskunnissa", Pörsti huomauttaa. ”Propagandan ja totuudenmukaisemman viestinnän välillä on aaltoliikettä siinä mielessä, että esimerkiksi kun 90-luvulla opiskelin Helsingin yliopistossa, niin elettiin demokratian ja myös informaation kannalta vapautumisen aikaa."

Jos taas katsotaan erilaisten tutkimuslaitosten indeksejä ja mittauksia, niin vuodesta 2005 lähtien on tapahtunut todellinen käänne, jossa demokraattiset arvot ovat vuosi vuodelta heikentyneet useammissa maissa kuin ne ovat vahvistuneet. Propaganda on vahvistunut tämän muutoksen rinnalla, koska autoritaarisissa maissa sille ei ole vaihtoehtoja.

"Myös demokraattisissa yhteiskunnissa tehdään propagandaa"

"Toisaalta yksi kirjan päätavoitteita oli nostaa esiin sitä, että myös demokraattisissa yhteiskunnissa tehdään propagandaa", hän painottaa. "Demokratioiden luonteeseen kuuluu moniäänisyys, jolloin myös propagandistit pääsevät ääneen eikä heitä voi vaientaa tai sensuroida."

Yhtenä Suomen vahvuuksista Pörsti pitää hyvää yleisradioyhtiötä, joka toimii vapaana poliittisesta vaikuttamisesta. "Se on tae, että viestintä säilyy laadukkaana ja monipuolisena. Se ottaa myös huomioon vähemmistöt, joilla ei ehkä muuten ole omia medioita."

RESEPTEJÄ ON JO OLEMASSA

Propagandan vaikutusten ehkäisemiseen etsittiin ratkaisuja jo 1900-luvulla. Institute for Propaganda Analysis oli Yhdysvalloissa ennen toista maailmansotaa perustettu järjestö, joka vei propagandaopetusta kouluihin.

"Huomattiin, että oppilaat alkoivat nopeasti tunnistaa propagandateemoja tiedotusvälineissä ja näkivät niitä sitten joka paikassa. Heräsi huoli, että he kyynistyvät", Pörsti kertoo.

"Päädyttiin siihen, että pikemminkin itsetuntemuksen kehittäminen olisi tehokasta. Se ei riitä, että opetetaan ihmiset tunnistamaan manipulaatiota yhteiskunnassa, vaan sen lisäksi pitäisi oppia tunnistamaan, miten heitä itseään on manipuloitu eri tavoilla", hän selittää.

Yksi välineistä oli oman elämäntarinan kirjoittaminen, Itsereflektion avulla ihminen voi nähdä, miten ennakkoluulot syntyvät, kehittyvät ja vahvistuvat sekä miten alttiita niille ollaan.

Pörsti ehdottaa, että nyt kun Suomen koulujen opetusohjelmiin on lisätty mediakasvatusta, voitaisiin tutkia myös aiemmin muualla käytettyjen propagandan vastakeinojen mahdollisuuksia. Niitä voitaisiin sitten liittää opetukseen.

TIETO JA KULTTUURI EIVÄT VÄLITY ITSESTÄÄN

Suomessa Pörsti pitää vaarana teknis-luonnontieteellisen osaamisen liiallista painottamista. Kymmenissä lukioissa on kokeilunomaisesti jo mahdollista opiskella ylioppilastutkinto ilman historiaa.

Hänen mielestään aletaan helposti pitää kieltä, kulttuuria ja historiaa itsestäänselvyyksinä. Ne vaativat kuitenkin vaalimista ja siirtämistä seuraaville sukupolville. Esimerkiksi brittinuorten keskuudessa tehty kyselytutkimus on osoittanut, että tietämys toisesta maailmansodasta on melko ohutta joissakin ikäluokissa.

"Jos historia pudotetaan pois kouluista, niin tietämys menneisyyden tapahtumista ei automaattisesti välity. Jos emme tiedä, mihin jotkut tietyt ilmiöt ovat johtaneet 1900-luvulla, niin on paljon isompi riski, että päädytään toistamaan samoja virheitä", Pörsti argumentoi.