Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2018: Heikki Oja järjestelee Universumin

26.9.2018
Heikki Oja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 26.9.2018 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon professori Heikki Ojalle teoksesta Universumi.

"Minulla oli alusta alkaen idea, että kirjan nimessä on piste", taustoittaa professori Heikki Oja Universumi-kirjaansa. "Silloin kun aloitin tätä suunnittelemaan 90-luvun puolivälissä, niin tuntui, että vihdoinkin maailmankaikkeudesta tiedetään suunnilleen kaikki oleellinen."

"Tietysti tutkimus paljasti, että totuus oli kaikkea muuta, koska pian sen jälkeen saatiin vahvistus pimeälle aineelle ja pimeälle energialle", hän selittää.

Varmistui, että meille tuttu näkyvä universumi onkin vain pieni osa siitä kaikesta olevaisesta. Oja päätyi jättämään pisteen kansiin, vaikka teoksen virallisessa nimessä sitä ei esiinnykään.

AVARUUSLENNOT TOIVAT TÄHTITIETEESEEN

"Luin fysiikkaa pääaineena ja väitöskirjakin oli oikeastaan sovelletusta matematiikasta", Oja kertoo. "60-luvun lopulla kuulennot ja jotkut Mariner-luotainten Mars-lennot sitten lopullisesti saivat minut tähtitieteen puolelle. Aloin kirjoittelemaan tähtitieteestä ja luin siinä laudaturin."

Tähtitieteen assistentin tehtävistä hän siirtyi Helsingin yliopiston almanakan laatimisesta vastaavaksi assistentiksi 70-luvun puolivälissä. Kansanalmanakan tekeminen vaati tuolloin kuukauden tai parin kokopäivätyötä vuosittain.

Samaan aikaan Oja aloitti myös Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan toiminnassa niin jäsenlehden kuin kirjojenkin saralla. Vuonna 1921 perustettu Ursa oli siihen mennessä julkaissut yleensä yhden kirjan per vuosikymmen. Oja oli 1970- ja 80-luvulla mukana kirjoittamassa peräti seitsemää Ursan kirjaa vuosikymmenen kuluessa.

"Olin mukana laajennusta aloittamassa, itsekin kirjoittelin kirjoja, joita Ursa julkaisi. Uusi nuori tähtitieteilijäsukupolvi astui remmiin sekä Helsingissä että Turussa", hän muistelee.

"Huomasin hyvin pian, että tutkijana olin hyvin keskinkertaista tasoa, mutta sen sijaan kirjoittaminen innosti", hän luonnehtii.

Työ almanakan parissa jatkui ja vuosina 1994-2012 eli eläkkeelle siirtymiseensä asti Oja toimi Yliopiston almanakkatoimiston johtajana.

106 ILMIÖTÄ YKSISSÄ KANSISSA

Universumi-teoksen pääosa koostuu 106 yksittäisen ilmiön esittelystä omilla aukeamillaan. Vasemman sivun täyttää suurikokoinen kuva. Oikeanpuoleinen sivu puolestaan sisältää tekstin,  ilmiön kuvauksen sekä sen löytövuoden. Kirjan osiot on jaoteltu ilmiötyyppien mukaan.

"Idea kehittyi hiljakseen", Oja kertoo. "Oli hyvä saada jonkinlainen historiallinen järjestys, ilmiöt ovat suunnilleen aikajärjestyksessä kunkin ryhmän sisällä eli missä järjestyksessä ne keksittiin."

"Kuvien etsimisestä alkoi jokaisen ilmiön kirjoittaminen, koska kun löytää oikeanlaisen kuvan, niin kyllä siihen tekstin saa viereen", hän selittää.

Kirjan alussa pohjustetaan tähtitieteen historiaa ja perusasioita, lopussa puolestaan tähytään tulevaisuuteen. Ilmiöiden lisäksi koko kirjan läpi kulkee maailmankaikkeuden lineaarinen aikajana, johon on merkitty kuhunkin aikaan liittyviä maailmankaikkeuden tapahtumia.

"Onhan tämä on vähän laajempi kuin kirjani keskimäärin ovat olleet", Oja puntaroi. Hän vertaa pystyneensä nuorempana tekemään yhden kirjan vuodessa, mutta nyt tekemiseen meni pari vuotta. Hän myös taittoi kirjan sisäsivut itse, jotta sai siitä täsmälleen haluamansa.

MUSTIA AUKKOJA JA TÄHTILUOTAIMIA

"Minua kiinnostaa se, mitä me tuolla nähdään eli lähestyminen havaintojen kautta", Oja selostaa. "Teoreettisina kysymyksinä kosmologia ei yhtä paljon kiinnosta."

Maailmankaikkeuden lempi-ilmiökseen Oja paljastaa mustat aukot. Niihin liittyy myös hänen ensimmäinen Ursan tietokirjansa, vuonna 1977 ilmestynyt Mustia aukkoja etsimässä, jonka hän kirjoitti Raimo Keskisen kanssa.

"Yleinen suhteellisuusteoria näkyy myös tähtitaivaalla"

"Vasta 60-luvun puolivälin jälkeen alettiin ymmärtää, että yleinen suhteellisuusteoria näkyy myös tähtitaivaalla", hän vertaa. "Silloin alettiin löytää näitä äärimmäisen pieniä ja äärimmäisen tiheitä kappaleita, kuten pulsareita ja mustia aukkoja."

Aurinkokunnassa ykköskohteisiin kuuluu on Europa-kuu, jonka jääkerroksen alla sijaitsee sula valtameri. Ihmiskunnan luotaimen saaminen sinne olisi hyvä tavoite.

Luotaimista ajankohtainen ja jännittävä on New Horizons, joka lentää uutena vuotena seuraavan kohdekappaleensa ohi kaukana Pluton radan takana.

Oja ei myöskään pelkää spekuloida kirjassaan tulevaisuuden tähtienvälisistä aluksista. "Science fictionia olen lukenut pienestä pitäen, se on tuntunut selvältä, että sellaisia jossain vaiheessa rakennetaan, ensin miehittämättöminä ja varmaan aikanaan myös miehitettyinä", hän perustelee.

BUUMIKAUSI MUUTTI SUOMEN TIEDEVIESTINTÄÄ

"Haluan tehdä sellaisia kirjoja, joita itse olisin mielelläni lukenut teini-iässä", Oja sanoo. "Silloinhan oli muutama hassu kirja, V. A. Heiskasen Tähtitiede, joka on aika raskasta luettavaa,  ja Chesley Bonestellin ja Willy Leyn Avaruuden valloitus, jonka upeita kuvia ahmin siinä reilun 10 vuoden iässä."

"Jos nykyajan lapsia ajattelee, kun niillä on käytössä kirjat ja netit ja kaikki muu, niin se on vähän kuin saisivat hunajassa kieriskellä verrattuna siihen, mitä silloin minun aikanani oli", hän hymähtää.

"Mitä populaarimpi vertaus on, sen kauempana se on todellisuudesta"

"70-80-luvuilla oli tiedebuumi Suomessa", Oja arvioi. "Olin silloin Ursan hommissa siinä mukana. Oli fysiikkanäyttelyitä, Heurekaa ralettiin panna pystyyn ja Tiede 2000 -lehteä perustettiin."

Näiden projektien jälkeen suurin innostus loppui. Hän arvioi, että ehkä sellaisten projektien tekeminen vaati sopivan iän, jossa innostuu ja haluaa hoitaa asioita eteenpäin. Kenties toteuttajasukupolvi vanheni sen iän ohi.

Ursassa Oja oli päävastuussa julkaisutoiminnasta 70-luvulta aina vuoteen 1994 asti. Sinä aikana Ursa julkaisi lähes 50 kirjaa. Hän myös luennoi Helsingin yliopistossa useaa kurssia, myös Kerro tähtitieteestä -kurssia, jossa popularisointia opetettiin tutkijoille.

"Eksaktiuteen ei pääse missään tapauksessa populaarijutussa", Oja huomauttaa. "Mitä populaarimpi vertaus on, sen kauempana se on todellisuudesta. Siitä ei mielestäni kannata välittää, vaikka vertaus on ontuva. Se antaa kuitenkin jotain olennaista tietoa. Kenties se saa jopa jonkun nuoren innostumaan asiasta ja ottamaan selvää, miten se todellisuudessa on."

Ensimmäisen oman kirjan tekeminen on Ojan mukaan tutkijalle usein erittäin iso ponnistus. Harjoittelemalla aluksi pienemmillä teksteillä näkee, pystyykö tarpeeksi yksinkertaisesti esittämään asioita ja kuinka paljon siihen käyttää aikaa.

EDELLEEN AJAN HERMOLLA

"Kyllä se sama innostus on edelleen tallella, joka oli 12-vuotiaana, kun katselin ensimmäisen sputnikin lentoa taivaalla", Oja myöntää.

"On hauska lueskella ja hauska kirjoittaa mitä kaikkea taivaalla tapahtuu. Toistaiseksi se on varmaan siitä kiinni, miten terveyttä riittää. Samalla kun odottelee milloin vanhuus iskee, niin sitä koettaa kuitenkin pysyä ajan hermolla ja seurata mitä tapahtuu", hän kommentoi nyt 73-vuotiaana.

Universumi on Ojan kolmas tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut kirja. Ensimmäinen oli Tulipalloja taivaalla vuonna 1979 ja toinen Aikakirja vuonna 2000. "Tässä nyt melkein 20 vuoden välein", Oja toteaa.

Lisäksi on myös Heurekan perustajien saama palkinto vuodelta 2014 yhdessä Tapio Markkasen ja Per-Edvin Perssonin kanssa.

Tuleeko ymmärtämyksemme sitten koskaan valmiiksi, saako kuvamme universumista koskaan lopullisen pisteensä?

"Luulen, että samanlainen kehitys jatkuu. Pimeä energia voi merkitä jotain uutta fysiikkaa siellä takana", Oja aprikoi. "Pimeässä aineessa voi olla kokonaan oma fysiikkansa, oma kemiansa, vaikka omia elämänmuotojaan. Ehkä tuossa vieressämme jokin iso pimeä otus kuuntelee meidän juttuja", hän nauraa.

KIRJAN TIEDOT:

Heikki Oja: Universumi, Ursa 2017, 311 sivua.

KUVIA:

https://www.tjnk.fi/sites/tjnk.fi/files/HeikkiOja1.JPG

https://www.tjnk.fi/sites/tjnk.fi/files/HeikkiOja3.JPG

TEKSTI JA KUVAT: Mikko Suominen