Tiedonjulkistamisen apurahansaaja, tiedetoimittaja ja dokumentaristi Tapani Niemi tietää, kuinka tarina herätetään henkiin. Media-alan moniosaajan työt puhuttelevat moniäänisyydellään.
Pohjois-Suomen, Lapin, Saamenmaan ja Kemijoen kansanelämää ja historiaa teoksissaan käsittelevällä Tapani Niemellä on taito antaa tilaa niin tunteille kuin tulkinnalle. Henkilökohtaisista tarinoista ja pienten tapahtumien suurista merkityksistä ammentava dokumentaristi ei alleviivaa tai julista, vaan antaa kuulijan oivaltaa itse. Kemijoen varrelta kotoisin oleva Niemi on oman tiensä kulkija ja penkojaluonne, jolle tärkeintä on loputon uteliasuus ja ymmärryksen lisääminen maailmasta.
Tiedetoimittaja, dokumentaristi ja tietokirjailija Tapani Niemi, kuinka päädyit tekemään juttuja tieteen maailmasta?
Kiinnostuin pikkupoikana tähdistä, mutta kotona ei ollut varaa kaukoputkeen. Ostin lintukiikarin kesätienesteilläni. Mummoni katsoi ensimmäistä kertaa elämässään kiikarilla ja säikähti, kun se tempaisi kuusen syliin. Kiikaroin lintuja ja metsäneläimiä kaikki vapaa-ajat. Opin tieteellisen havainnoinnin ja päättelyn perussääntöjä, ja haaveilin tutkijaurasta. Naapurin leikkikaverit ihailivat urheilijoita, minä luin Leonardon da Vincin ja Einsteinin elämästä. Ahmin kotikylän kirjastoa läpi. Vuorokausirytmi meni kesäisin päälaelleen, koska yöttömässä yössä ei tarvinnut pitää valoja päällä ja oli rauhallista lukea.
"Ehkä sovin paremmin nomadijournalistiksi kuin yliopiston virkamieheksi."
Päädyin opiskelemaan psykologiaa ja filosofiaa Turun yliopistoon. Suuri ikäluokka oli miehittänyt tutkimuslaitokset. Assistentin paikkoja kärkkyi pitkä jono vanhempia maistereita ja tohtoreita. Sitten hyvä ystävä houkutteli tekemään taustatoimittajan töitä televisioelokuviinsa. Huomasin pian, että tiedetoimittajana pystyin yhdistämään tutkijamaista uteliaisuuttani ja intohimoani luennoimiseen.
Viime vuosina olen harmitellut, etten pyrkinyt määrätietoisemmin tutkijan töihin. Hyvä ystäväni on sanonut, etten olisi jaksanut jonottaa kymmentä vuotta virkaa ja vapautta tehdä tutkimusta, mitä itse haluan. ”Metsän veret” eli kulkurin luonteeni olisivat kangenneet minut ennen sitä maailmalle. Ehkä sovin paremmin nomadijournalistiksi kuin yliopiston virkamieheksi.
Viimeisin, palkittu radiodokumenttisarjasi Lohen surma – kuka murhasi Kemijoen lohen kertoo siitä, miten lohi hävisi pohjoisen joista. Mitä lohelle tapahtui ja millaisten taistojen keskipisteessä se on ollut?
Kemijoki suljettiin ja valjastettiin vesivoiman tuotantoon vuonna 1948. Lapin sodassa räjäytetyn Kemijoen sillan ja Karjalan mukana menetetyn vesivoiman myötä tuolloisen Pohjolan Voiman katseet kääntyivät Kemijoelle. Lähelle Kemijoen suuta rakennettiin Isohaaran voimalaitos, joka pysäytti lohen nousun. 1950-luvun puoliväliin mennessä lohi, meritaimen ja siika kuolivat sukupuuttoon.
"Todellisuus on täynnä ristiriitoja ja hymistely samanmielisyydessä tylsää."
Valtion ja Pohjolan Voiman suhde on mielenkiintoinen. Jo tuolloin oli tiedossa teknologiaa, eli esimerkiksi toimivia kalaportaita, joiden avulla lohi olisi voitu säilyttää. Tämä herättää kysymyksen siitä, miksi valtio asettui teollisuuden kannalle ja ympäristöä vastaan. Miksi lohta ei pelastettu, vaikka se olisi ollut mahdollista? Radiodokumentillani pyrin ymmärtämään, miksi näin tapahtui. Uskon, että taustalla on se, että vaelluskalojen säilyttäminen olisi hidastanut jokirakennusta, mutta myös syvempi historiallinen trendi, joka alkoi jo Kustaa Vaasan hallitusaikana 1523–1560.
Tiedetoimittajain liitto palkitsi sinut sarjasta Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinnolla. Sarja on vaatinut laajaa ja perusteellista taustatyötä. Olet jututtanut väsymättä jokivarren asukkaita, teollisuuden ja politiikan vaikuttajia. Millaista sarjaa oli tehdä?
Sarjaa tehdessä minulla oli tukenani erinomaisia yhteistyökumppaneita eikä ongelmia haastattelujen saamiseen ollut. Esimerkiksi Lapin maakuntakirjaston ammattitaitoinen henkilökunta ja Lapin Radion arkisto olivat merkittävä apu. Käytössäni oli 100 kappaletta 1-2 tunnin studionauhaa jokirakennuksesta ja Ylen arkiston 600 ajankohtaistallennetta, uutisia ja ajankohtaisraportteja. Ainuttakaan Ylen itsensä tuottamaa lohenpyytäjän haastattelua ei ollut joukossa. Menneinä vuosikymmeninä lohenpyytäjän elämä ja luontaistalous eivät juuri ole kiinnostaneet uutistoimituksia.
Olen kuunnellut jokivarren asukkaiden ja kalastajien tarinoita lapsesta asti. Koko työurani ajan olen tehnyt juttuja jokitaisteluista ja ryöstötaloudesta – niinpä yritin arkistomateriaalien lisäksi haastatella nytkin itse kiistan kaikkia aitoja osapuolia. Todellisuus on täynnä ristiriitoja ja hymistely samanmielisyydessä tylsää. En suostu kompromisseihin, vaan haluan selvittää tapahtumien taustat mahdollisimman monesta eri näkökulmasta luodakseni syvempää ymmärrystä asioista.
"Kuuntelemisen taito on dokumentaristin tärkein metodi."
Sarjan teko oli epätoivoa ja turhautumista, onnenhetket olivat harvassa. Vastaanotto on kuitenkin ollut yllättävän hyvä, vaikka tehdessä minua moitittiin joistain haastatteluvalinnoista. Valtava määrä on tullut palautetta, haukkuja ei yhtään.
Mitä opit sarjaa tehdessäsi?
Kuuntelemisen taito on dokumentaristin tärkein metodi. On maltettava kuunnella loppuun saakka ja osattava pitää oma suunsa kiinni, vaikka olisi eri mieltä. Maailma on monimutkaisempi kuin haluaisimme sen olevan. Teemme herkästi vähillä tiedoilla suuria johtopäätöksiä. Erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä ei tarvitse hyväksyä, mutta niitä tulee ymmärtää. Toisaalta tätäkin sarjaa tehdessä opin, kuinka paljon yksisilmäistä soopaa ihmisille syötetään yhteisen edun nimissä.
Työstät tiedonjulkistamisen apurahalla nyt myös tietokirjaa Kemijoen lohen historiasta. Millaisen näkökulman tekeillä oleva teos avaa aiheeseen ja kuinka radiodokumentti kääntyy tietokirjaksi?
Tähän asti Kemijoen lohen historiaa on tarkasteltu valtion, suuryritysten, teollisuuden ja etelän näkökulmasta. Tietokirjassa syvennyn Kemijoen lohen ja lohisotien tuhatvuotiseen historiaan inhimillisestä näkökulmasta – jokivartisten, Kemijoen törmän, pientuottajien, lohenpyytäjien, perheiden ja jokirakennuksesta kärsineiden silmin. Teos on narratiivinen tietokirja, jossa menneisyyttä lähestytään kriittisesti ja moniäänisesti.
Radiodokumentissa ja tietokirjassa käsittelemäni historia on sama, sitä ei voi muuttaa. Mutta kirjassa kerronta ja teemat ovat runsaammat. Radioessee on vahvasti kerronnallinen ja omakohtainen. Kuulijalle on synnyttävä vaikutelma siitä, kuin hän sielunsa silmin todistaisi tapahtumia. Kuulijaa ei saa jättää kompuroimaan ja kadottamaan suuntaa faktaryteikköön. Sen sijaan on mentävä sinne, missä kuulija voi eläytyä ja lähteä tarinan matkaan. Vaikka tietokirjassa on oltava samaa elämyksellisyyttä, on siinä mahdollista mennä syvemmälle faktojen maailmaan. Tietokirjan parissa lukija voi pysähtyä, palata takaisin ja jäädä makustelemaan yhtä kohtaa päiväkausiksi.
Urasi tiedetoimittajana on kiehtovan monipuolinen. Olet tehnyt tiedejuttuja niin luonnosta, kansaperinteestä, historiasta ja antropologiasta kuin myös lääketieteestä ja biologiasta. Millaisille aiheille sydämesi sykkii ja miten hyvä tiedejuttu syntyy?
Henkilöhistorialliset aiheet kiehtovat minua. Tällä hetkellä kerään aineistoa esimerkiksi isäni elämästä. Olen penkojaluonne, jota loputon uteliaisuus ja halu ymmärtää vie eteenpäin.
Hyvä tiedejournalistinen juttu ei saa kuulostaa luennolta tai esitelmältä, vaan siltä kuin istuisi joella syömässä rantakalaa kyläläisten kanssa, savu kelluisi tyynen veden pinnalla ja punakylkirastas kujertaisi. Kun aloitin toimittajan työt, tiedetoimittajan vakinaisia paikkoja ei ollut kovinkaan montaa. Tein pitkiä ohjelmia ja ajankohtaisjuttuja Ylen eri toimituksiin, usein tieteestä, ja kirjoitin laajoja artikkeleita ja reportaaseja aikakauslehtiin.
"Hyvä tiedejuttu ei saa kuulostaa luennolta tai esitelmältä."
Tiedettä pidettiin monesti vaikeaselkoisena. Akateeminen tyyli ja tieteelliset käsitteet piti kätkeä, mutta tutkimuksille piti kuitenkin pysyä uskollisena. Ei riittänyt, että popularisoi tiedettä niin, että ”Pihtiputaan mummokin ymmärsi”. Piti mennä vieläkin pidemmälle. Tiedejuttu ei saanut kuulostaa tieteeltä eikä varsinkaan taiteelta, jotta sain myytyä sen uutistaustaiselle tuottajalle. Päädyin opiskelemaan keinoja, joita draaman ja elokuvan tekijät käyttävät. Lohen surma -dokumentissa esimerkiksi käytin tieteellisiä lähteitä dramaturgisin keinoin.
Aloitit toimittajan työt televisiotoimittaja ja käsikirjoittaja Arvi Auvisen taustatoimittajana ollessasi nuori yliopisto-opiskelija. Vuosien varrella olet päässyt niin kirjoittamaan, tekemään radiodokumentteja kuin myös televisiotyötä. Mitä odotat tulevaisuudelta ja jatkuuko tarinasi vielä Kemijoen lohen parissa?
Suhteeni tulevaisuuteen on kuin ulospäin avautuva viuhka; sen jokainen säie on polku johonkin uuteen. Olen ollut kulkuri ja tutkimusmatkailija lapsesta asti ja yritän yhä pysyä ennakkoluulottomasti auki elämää kohtaan. Opiskelen parhaillaan kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista, lukenut olen aina maanisesti. Kemijoen lohen historiasta kertovan tietokirjan jälkeen haluaisin vielä syventyä ja ymmärtää nykypäivän taisteluita lohesta.
Kuka?
- Tiedetoimittaja, dokumentaristi ja tietokirjailija Tapani Niemi
- Toteuttanut muun muassa Lohen surma- ja Nyljetty maa -radiodokumenttisarjat. Kuuntele Lohen surma -sarja Yle Areenasta.
- Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan vuoden 2021 apurahansaaja.
- Suomen tiedetoimittajain liiton Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkittu.
Apurahatarinoita-sarjassa esitellään Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) tukemien apurahansaajien elämää ja työtä. Tiedonjulkistamisen apurahoilla tuetaan monipuolista, monikanavaista ja uutta luovaa tietokirjoittamista sekä muuta tiedonjulkistamista.
Teksti: Meri Vainiomäki
Kuvat: Tapani Niemi
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
