Dosentti Mikko Salasuo on sohaissut yhteiskunnalliseen hermoon huippu-urheilututkimuksellaan. Tutkijan ei sovi särkeä urheilun hyvää kertomusta, joka perustuu uskomuksiin ja myytteihin.
”Urheilun sosiaalisessa maailmassa tunnutaan ajattelevan, että tutkimuksen tehtävänä on kertoa urheilusta yksinomaan myönteisiä ja urheilun brändiä kiillottavia asioita. Tutkimuksesta etsitään tuloksia, jotka vahvistavat kuvitteellista hyvän kertomusta. Tällainen ajattelu on ominaista totalitaarisille yhteisöille.”
Suomalaiset ovat erityistä urheilukansaa. Huippu-urheilijoiden esikuvilla on iso vaikutus lasten ja nuorten liikkumiseen. Urheilu on loistava paikka oppia sosiaalisia taitoja. Huippu-urheilijat pärjäävät aktiiviuran jälkeen erinomaisesti myös työelämässä ja nousevat merkityksellisiin yhteiskunnallisiin asemiin.
Siinä litania tuttuja hokemia, jotka todennäköisesti tämänkin artikkelin lukijat ovat kuulleet lukemattomat kerrat. Se ei ole ihme, sillä niitä toistetaan mediassa ja juhlapuheissa ja kannanotoissa muodossa tai toisessa vuodesta toiseen.
Ne eivät ole kuitenkaan totta, ikävä kyllä. Ne ovat uskomuksia ja myyttejä, osa urheilun niin sanottua hyvää tarinaa, jota sepittävät niin entiset kuin nykyiset urheilijat, lajiliitot, valmentajat, urheilutoimittajat, rahoittajat, päättäjät ja poliitikot. Vähän me kaikki, sillä olemme osa isoa yhteistä urheilutarinaa.
Tarinan osasista puuttuu yksi tärkeä elementti, tieteellinen pohja. Tiedettä ja tutkimusta urheilusta kyllä tehdään, jos vain tutkijan kantti kestää taistella vinhasti viuhuvia tuulimyllyjä – uskomuksia ja myyttejä – vastaan. Helsingin yliopiston tutkija Mikko Salasuo piti donquijotemaisesti keihästä tanassa monen vuoden ajan, mutta vuonna 2017 hän luovutti. Hän sai tarpeekseen huippu-urheilun tutkimisesta ja irrottautui siitä käytävästä julkisesta keskustelusta.
Urheilumaailman urheilu-uskovaiset ja hyväveliverkostot
Vuonna 2017 Salasuo oli yltänyt erityislaatuiseen maineeseen Suomen urheilujohtajien inhokkina numero yksi. Alan sisältä hänelle viestittiin kuitenkin, että sen hienompaa kunnianosoitusta ei Suomesta heltiä.
Mitä ihmettä valtiotieteiden tohtori, talous- ja sosiaalitieteiden dosentti ja silloinen Nuorisotutkimusseuran vastaava tutkija oli tehnyt väärin? Olivatko hänen huippu-urheiluun liittyvät tutkimuksensa niin ravisuttavia, että niistä oli syytä hermostua? Olivatko ne eräänlaisia triggereitä?
”Kyse on nimenomaan triggeristä. Harvoin yhteiskunnallisen keskustelun lieveilmiöt koskevat itse tutkimusta tai tutkimustulosta. Se, mikä triggeröityy, ei koske millään tavalla sitä, mitä on kirjoittanut. Se tuli minulle yllätyksenä”, Salasuo sanoo.
Salasuo oli saanut maistiaisia kiihkeästä yhteiskunnallisesta keskustelusta jo aiemmista tutkimusaiheistaan. Hän oli väitellyt suomalaisesta huumekulttuurista vuonna 2004, tutkinut varusmiesten palvelusmotivaatiota etnografisin keinoin, selvittänyt dopingin käyttöä huippu-urheilun ulkopuolella. Jokainen tutkimusaihe osui kansakunnan hermoon.
Huippu-urheilun tutkimuksessaan Salasuo törmäsi huippu-urheilun hyväveliverkostoihin ja urheilu-uskovaisiin, urheilumaailman uskomus- ja kuulopuhekulttuuriin.
Sosiologi Mikko Piispan ja tutkijatohtori Helena Huhdan kanssa Salasuo haastatteli lähes sataa nuorta huippu-urheilijaa ja tutki heidän elämänkulkuaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tekijät lukivat puolisentoista tuhatta kansainvälistä tutkimusartikkelia mukaan lukien kaikki suomeksi ilmestyneet artikkelit. Huippu-urheilijan elämänkulku -kirja ilmestyi vuonna 2015 ja romutti monta tuttua mantraa.
”Jo silmäys katsausartikkeleihin kertoi paljon. Urheilun esikuvilla ei ole tutkimusten mukaan väestötasolla mitään yhteyttä nuorten liikunta-aktiivisuuteen. Suomalaiset eivät ole erityistä urheilukansaa, eivätkä huippu-urheilun uralle lähteneet pääse parempaan asemaan urheilu-uran jälkeen. Miten he pääsisivätkään?”
Miten huippu-urheilija, joka siirtyy työelämään kolmekymppisenä ilman mainittavaa opiskelutaustaa, pärjäisi työelämässä paremmin kuin se, joka on opiskellut kolmekymppiseksi saakka?
Sekään ei pidä paikkaansa, että nuoret oppisivat urheilussa ”maagisella tavalla” sosiaalisia taitoja. Eikö niitä opita kaikenlaisessa nuorten ryhmätoiminnassa, Salasuo kysyy.
Bisnes ja brändi edellä
Lasten ja nuorten hyvinvointi kulkee punaisena lankana Itä-Helsingin Kontulasta lähtöisin olevan Salasuon tutkimuksessa. Nuorisotutkimusseurasta hän siirtyi vuonna 2022 erityisasiantuntijaksi Suomen Iceheartsiin. Icehearts tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä.
Salasuo pelasi jalkapalloa kolme vuosikymmentä. Urheilua hän harrasti kahdessatoista eri lajissa. Onko ”terve sielu terveessä ruumiissa”, urheileva nuorukainen, kansakunnan sydämenasia? 52-vuotias nuorisotutkija ei ole siitä vakuuttunut.
Kun Salasuo astui valtion virkamiehen eteen terveisinään tutkimustulokset, jotka kertoivat urheilijanuorten raportoimista kiusaamis- ja häirintäkokemuksista ja epäasiallisesta kohtelusta, virkamies kysyi, miksi Salasuo vihaa urheilua. Nuorista virkamies ei ollut lainkaan huolestunut.
”Tajusin, että kyse ei ole siitä, että tutkija löytää tuloksia ja kutsuu keskusteluun, ja näin saadaan aikaan myönteistä muutosta. Kyse on sata vuotta sitten keksityn kertomuksen uusintamisesta ja urheilubrändin ylläpitämisestä.”
Tutkimustulokset lytätään vääräuskoisen kommentteina, joita vastaan hyökätään. Tutkimuksia ei edes lueta.
”Ihmettelin urani alkuaikoina, miksi suomalaiset kovan tason sosiaalitieteilijät ovat kirjoittaneet urheilusta enintään yhden jutun. En ihmettele enää.”
Salasuon voi sanoa edustavan kriittisen urheilututkimuksen ensimmäistä aaltoa. Toinen aalto vyöryy jo. Uusi kansainvälinen tutkijasukupolvi perkaa urheiluun liittyvää epäasiallista kohtelua ja väärinkäytöksiä. Niitä ei enää kiistetä, minkä voi kirjata edistykseksi. Tutkijat saavat tehdä työtään Salasuon näkemyksen mukaan melko vapaasti, joskin tutkimukset jäävät vähälle huomiolle.
Suomessa moni tieteentekijä kokee urheilun tutkimisen ongelmallisena.
”Urheilun erityispiirre on se, että kaikkein tärkeintä on fanaattinen urheilun brändin suojeleminen. Sen hintana voi olla mikä tahansa, lapset ja nuoret, naiset.”
Tuo kuulostaa tosi huonolta tarinalta. Bisnekseltä.
Teksti: Helen Partti
Kuvat: Liisa Takala
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
