”Kuulennoista se kaikki lähti” – Markus Hotakainen kirjoittaa yleistajuisesti avaruuden salaperäisimmistä ilmiöistä

11.11.2021
Haastateltava Markus Hotakainen kuvattuna metsässä.
Tietokirjailija Markus Hotakaisen viimeisin teos on huima sukellus avaruuden kammotuimpien kummajaisten maailmaan. Tähtitieteestä jo lapsena innostunut kirjailija ja TJNK:n apurahansaaja vie lukijansa avaruuden arvoituksellisimpien ilmiöiden äärelle.


Heinäkuussa 1969 koko maailma seurasi herkeämättä, kun Apollo 11 -avaruusaluksen astronautit lähestyivät regoliittipölyn paksulti peittämää kiveä: sen vuoria, laaksoja ja kraattereita. Ihmisen ensimmäinen laskeutuminen Kuuhun teki 5-vuotiaaseen Markus Hotakaiseen lähtemättömän vaikutuksen. Tietokirjailijana, tiedetoimittajana ja suomentajana uransa tehnyt Hotakainen päätti tuolloin, että isona hänestä tulee astronautti.

– Muistan, että en ihan ymmärtänyt, mistä siinä kaikessa oli kyse. Mutta muistan hyvin tunteen siitä, että se oli jotain suurta, kertoo Hotakainen.

Avaruudesta, maailmankaikkeudesta ja tähtitieteestä yleistajuisesti kirjoittava Hotakainen on yksi Suomen tuotteliaimpia tietokirjailijoita. Ennen lukiota Hotakainen inhosi kirjoittamista, mutta innostavan äidinkielen opettajan myötä jokin loksahti paikoilleen. Samoihin aikoihin syttyi intohimo yötaivasta ja tähtiä kohtaan.

– Olin koko lukion ajan varma, että minusta tulee tähtitieteilijä. Hain ja pääsin yliopistoon opiskelemaan – ja parin vuoden päästä en ollutkaan enää yhtään niin varma, että minusta tulee tähtitieteilijä, nauraa Hotakainen.  

Kirjoittamisen kannalta suunta ei kuitenkaan olisi voinut olla oikeampi. Tähtitieteen opintojen myötä avautui mahdollisuuksia, jotka johtivat nuoren opiskelijan kohti palkitun kirjailijan tietä. Työ kirjoittamisen parissa alkoi toisena opiskeluvuotena, kun Hotakainen ryhtyi kirjoittamaan Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n Tähdet ja avaruus -lehteen, jonka toimitussihteerinä oli tuolloin tähtitieteen peruskurssia vetänyt, sittemmin professorina tunnettu Heikki Oja. Ojan kannustuksella Hotakainen sai ensimmäisen tehtävänsä suomentajana ja vuonna 1999 toimittajan työt laajenivat tietokirjoittamisen pariin.

– Ensimmäinen teos, jota olin tekemässä tietokirjailijana, oli lukion tähtitieteen oppikirja. Alkuun kirjoitin ja julkaisin tietysti harvemmin, mutta sitten mopo karkasi käsistä.

Greippi ja luumu, Maa ja Kuu

Vaikeatajuisista tähtitieteen, avaruustutkimuksen ja sään ilmiöistä kirjoittaminen on Hotakaiselle suuri intohimo. Uransa aikana hän on kirjoittanut monipuolisesti niihin liittyvistä aiheista, eikä loppua ideoiden pulppuamiselle näy.

– Tähtitiede ja avaruus ovat niin laajoja aloja, ettei niihin ehdi kyllästyä. Aina löytää jotain uutta ja tämä vaihtelu näkyy myös omissa teoksissani, Hotakainen summaa.

Tilaustöiden lisäksi inspiraatio uusiin aiheisiin ja teoksiin syntyy toisinaan yhdestä lauseesta, joskus taas virheestä, johon Hotakainen törmää esimerkiksi yleismedian tiedeuutisessa. Viime keväänä julkaistu Mustat aukot – ajan ja avaruuden rajalla (Otava) sai innoituksensa kirjakaupassa sattumalta käteen osuneesta brittiläisen kirjasarjan Dark Matter & Dark Energy -teoksesta.

”Mustissa aukoissa kiehtoo se, että pimeistä tähdistä puhuttiin jo 1700-luvulla.”

Avaruuteen ja tähtitieteeseen liittyvien teemojen lisäksi kirjailija suhtautuu teoksissaan palavasti siihen, että ne ovat ymmärrettäviä, selkeitä ja kielellisesti kiinnostavia. Hotakaisen mukaan tähtitiede on vaikea, mutta siitä kiitollinen ala, että monia sen aiheista on mahdollista havainnollistaa yksinkertaisin esimerkein.

– Jos ajatellaan vaikkapa Aurinkokuntaa, niin otetaan greippi ja luumu: siinä on Maa ja Kuu. Monet asiat ovat sellaisia, että niille löytyy arkielämästä tuttuja rinnastuksia, joiden avulla ilmiöitä voidaan selittää auki yleistajuisesti.

Vaikka tähtitieteessä on paljon maallikolle hankalasti avautuvia termejä, kuvioita ja teorioita, on siinä moneen muuhun alaan verrattuna se iso etu, että monet sen tutkimuskohteista voi lähes jokainen nähdä omin silmin. Kun pimeänä syysyönä asettuu pilvettömän taivaan alle, vilkkuvat siellä tähdet.

– Tähtitieteessä on paljon konkreettista vaikkapa hiukkasfysiikkaan verrattuna. Kaikkea ei myöskään jokaisen tarvitse ymmärtää. Riittää, kun perusasiat ovat hallussa, sanoo Hotakainen.

”Pyrin teoksissani aina siihen, että saan oikaistua jonkin vallitsevan harhakäsityksen.”

Selkeitä ja innostavia lukukokemuksia tarjoavien teosten kirjoittamisen sekä ymmärryksen lisäämisen ohella Hotakaisella on tietokirjailijana myös salavihkaisempia tavoitteita. Teoksillaan hän toivoo välittävänsä tietoa paitsi avaruudesta ja tähdistä myös laajemmin tieteen ja tiedon luonteesta.

– Tavoitteenani on lisätä lukijoiden ymmärrystä siitä, miten tiede etenee ja edistyy. Monesti kuvitellaan, että tiede etsii lopullisia totuuksia. Sen sijaan olisi tärkeää ymmärtää, että tiede pyrkii lainausmerkeissä totuuteen eli tarkempaan tietoon, mutta tiede ei läheskään aina anna vastauksia, jotka olisivat absoluuttisesti oikein.

Hotakaiselle tiede onkin ”juoponkävelyä”. Tiedetään, mihin suuntaan ollaan suurin piirtein menossa, mutta matkalla poukkoillaan edestakaisin ja välillä otetaan takapakkia, pysähdytään ja huilataan. Kun taas jatketaan matkaa, ei suunta välttämättä ole aivan oikea, vaan jotain sinne päin. Tieteen luonteeseen kuuluu, että se etenee pikkuhiljaa oikeaan suuntaan, itseään korjaten.

Ajan ja avaruuden, mutta myös tieteen rajalla

Viime vuosina Hotakainen on kirjoittanut useita teoksia, joista viimeisin, Mustat aukot – ajan ja avaruuden rajalla, tarjoaa huiman seikkailun avaruuden salaperäisimpään ilmiöön. Hotakaisen mukaan mustat aukot olivat vielä 1960-luvulla kammottuja kummajaisia, mutta nykyisin tiedetään, että niitä on ympäri avaruutta. Mustat aukot selittävät monia maailmankaikkeuden ilmiöitä, mutta niiden itsensä selittämisessä on yhä haasteita.

–  Kirjassa käyn läpi mustien aukkojen historiaa ja sitä, miten niitä nykykäsityksen mukaan syntyy. Mustissa aukoissa on valtavan kiinnostavaa se, että ne ovat ajan ja avaruuden kannalta läpipääsemättömiä rajoja. Mustiin aukkoihin on tarjolla vain menolippuja: sieltä ei pääse ulos edes valo, kertoo Hotakainen.

Haastateltava Markus Hotakainen kuvattuna metsälammen rannassa kamera kädessä.
Nuuksion kupeessa perheensä kanssa asuvan Hotakaisen päivät alkavat aamun sarastaessa metsäkävelyillä. Metsä rauhoittaa luontokuvausta harrastavaa kirjailijaa ja antaa uusia ideoita. Kuva: Liisa Takala.

Mustien aukkojen ohella Hotakainen käsittelee uutuusteoksessaan jälleen laajemmin myös tieteen olemusta.

– Ajan ja avaruuden lisäksi mustat aukot ovat hyvin konkreettisia rajoja tieteelliselle tutkimukselle. Meillä ei ole mitään keinoja tietää, mitä mustan aukon sisällä on, millaiset olosuhteet siellä vallitsevat tai minkälaiset fysiikan lait mustassa aukossa vaikuttavat.

Mustien aukkojen historiaa ja nykytutkimusta käsittelevän teoksen valmistuminen vaati paitsi aikaa myös valtavan määrän muihin teoksiin ja tuoreisiin tutkimusartikkeleihin tutustumista. Uutta teosta kirjoittaessa lukeminen ja kirjoittaminen kulkevatkin Hotakaisella aina käsi kädessä.

– Kirjoittaminen edellyttää lukemista. Vasta, kun sitä on tehnyt tarpeeksi, alkaa muodostua kuva siitä, mikä vallitseva käsitys aiheesta on ja mitä siitä oikeasti tiedetään. 

Vaikka tietokirjan kirjoittaminen vaatii aikaa ja rauhaa, oli Mustat aukot Hotakaisen pitkällä uralla ensimmäinen tietokirja, jonka tekemiseen kirjailija sai keskittyä ilman muita häiriöitä. 

– Apuraha oli tämän teoksen kannalta aivan oleellinen, koska aihe oli vaikea ja teosta kirjoittaessa piti oppia paljon uutta. Ilman apurahaa olisin joutunut kirjan kirjoittamisen ohella tekemään paljon muita töitä, kuten lehtijuttuja. Kun joutuu tekemään samaan aikaan montaa asiaa, se hajottaa ajatukset täysin.

Juttu on osa Apurahatarinoita-sarjaa, jossa esitellään Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) tukemien apurahansaajien elämää ja työtä. Seuraa tarinoita verkkosivuillamme ja Twitterissä aihetunnisteella #Apurahatarinoita.

Teksti: Meri Vainiomäki
Kuvat: Liisa Takala

Sinua saattaisi kiinnostaa myös