Biologi Sonja Koski (1973–2025) vietti merkittävän osan urastaan tarkkailemalla simpanssien käyttäytymistä, nahinointia ja empatian osoituksia. Havainnoistaan hän kirjoitti kirjan, joka kertoo simpanssista sisällämme.
Simpanssi tuijottaa katsojaa läpitunkevasti kirjan kannesta. Sen katse on utelias ja hyväntahtoinen, ylöspäin kaartuvat suupielet muistuttavat hymyä. Vaikutelma on inhimillinen, hyvin ihmismäinen. Siinä ei ole mitään merkillistä, sillä kuvassa on ihmisen lähiserkku.
SKS Kirjojen vuonna 2025 julkaisema Simpanssi sisällämme edustaa harvinaista kirjallisuutta, joka kertoo kädellisistä suomeksi. Se kertoo myös kirjailijan intohimoisesta suhtautumisesta kuvaamaansa kohteeseen. Sonja Kosken tutkijansydämen simpanssit kaappasivat vuosiksi.
Kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu apinatutkija menehtyi maaliskuussa 2025 vakaviin sairauksiin 51-vuotiaana. Pian sen jälkeen hänen kirjoittamansa rakkaudentunnustus simpansseille julkaistiin. Kirjan sivuilla Koski kertoo elävästi matkastaan kädellistutkijaksi. Aloittaessaan hän oli alallaan Suomen ainoa.
Koski oli biologisen antropologian dosentti. Hän loi uransa Helsingin yliopistossa evolutiivisen antropologian, antrozoologian, vertailevan psykologian, käyttäytymisbiologian ja hyvinvointitieteen alueilla. Tutkijana hän toimi myös Leidenin, Utrechtin, Cambridgen ja Zürichin yliopistoissa.
Kirjassaan Koski toteaa, että monitieteisyys on paras tapa ymmärtää maailman monisyisyyttä. ”Monialaisuus on minulle ainoa mahdollinen polku”, hän kirjoittaa.
Nuorena biologianopiskelijana hänellä ei ollut minkäänlaista kosketuspintaa simpansseihin, bonoboihin tai marmosetteihin, joihin hän myöhemmin solmi lähes toverillisia yhteyksiä.
Tie apinoiden maailmaan alkoi sattumasta.
Hollannista Sumatran kautta eläintarhaan
Sonja Koski opiskeli 23-vuotiaana vaihto-oppilaana Hollannissa, kun hän huomasi kollegansa työpöydällä kiehtovasti nimetyn opuksen. Naaraat, ruuat ja riidat -nimellä otsikoidusta väitöskirjasta sukeutui henkilökohtainen avainteksti. Koski ei ollut lukenut biologiasta koskaan mitään yhtä kiinnostavaa.
Väkevällä kokemuksella oli kauaskantoiset seuraukset. Koskesta tuli apinatutkija. Hän päätyi tekemään gradua Sumatralle Ketamben tutkimusasemalle Gunung-Leuserin kansallispuistoon. Koski kuvaa, miten hän tarpoi sadekauden piiskaamassa sademetsässä väijymässä korkealla puiden latvustossa hyppeleviä apinoita. Hänen tehtävänään oli tarkkailla spanielin kokoisten harmaaturkkisten surilien huudahteluja.
Sateen ropina jatkui hellittämättä viisi kuukautta. Kun Koski kirjoittaa, että sängyn päätyyn kasvoi monisenttisiä valkolakkisia sieniä, kosteuden voi melkein aistia ihollaan; tutkijantyöstä oli glamour kaukana. Sienirykelmä ei päätynyt kirjan kuvaliitteeseen, sen sijaan alkeellinen tutkimusasema ja puunoksalla kyyköttävä surili päätyivät.
Simpanssi sisällämme seuraa apinatutkijan uravaiheita Sumatralta Suomeen ja kotimaasta jälleen Hollantiin, josta Koskelle avautui nelivuotinen väitöskirjapaikka simpanssien tutkimiseen. Arnhemin kaupungissa sijaitsevasta Burgersin eläintarhasta tuli Kosken seuraava etappi. Lähtemättömästi Kosken mieleen painui vanha simpanssirouva Mama. Vuosien eron jälkeen kävi ilmi, ettei Mamakaan ollut unohtanut tutkijaa.
Koski kuljettaa kirjassa taitavasti rinnakkain niin omaa eri maihin ulottuvaa tarinaansa kuin kädellistutkijan asiantuntemustaan. Lukija oppii olevansa isoihmisapina ja kuuluvansa Hominidae-heimoon yhdessä simpanssien, bonoboiden, kahden gorillalajin ja kolmen orankilajin kanssa.
Niillä – siis meillä – on paljon samoja geenejä, mikä selittänee sen, että kirjankannen simpanssi vaikuttaa niin sympaattiselta.
Mutta miksi lähiserkuistamme simpansseista ei ollut kirjoitettu aiemmin ja miten Sonja Koskesta tuli kirjailija, jonka teos palkittiin tiedonjulkaisemisen valtionpalkinnolla vuonna 2026?
Kustantaja lähestyy tutkijaa
Sonja Koski tunnettiin tiedeyhteisössä tutkijana, joka oli perehtynyt erityisesti apinoiden vuorovaikutukseen ja empatiaan. Hän julkaisi lukuisia artikkeleita kansainvälisissä tiedejulkaisuissa, opetti ja tutki.
Hän palasi ulkomaanvuosien jälkeen Suomeen ja solahti osaksi sosiologien tutkimusyhteisöä Helsingin yliopistossa. Uusi innostuksen kohde löytyi hevosista. Hän alkoi tutkia ”hevosia ja hevostelevia ihmisiä ja etenkin näiden kahden lajin suhdetta toisiinsa”, kuten hän kirjassaan kirjoittaa.
Apinatutkijan työ kiinnosti laajasti mediaa, mikä pantiin merkille myös SKS Kirjat -kustantamossa. Kustannustoimittaja otti yhteyttä Koskeen, kiinnostaisiko tätä kirjoittaa syvällisesti tuntemastaan aihealueesta. Kyllä kiinnosti.
SKS Kirjojen toimitusjohtaja ja kustantaja Tero Norkola kertoo neuvotelleensa kustannussopimuksesta tutkijan kanssa ravintola Kosmoksessa keväällä 2023. Kun yksityiskohdista oli päästy yhteisymmärrykseen, sopimus allekirjoitettiin. Valmis käsikirjoitus kilahti kustantajan sähköpostiin vuoden 2024 marraskuussa.
Kuolinuutinen oli kaikille järkytys. Hautajaiset olivat sen sijaan lämminhenkinen tilaisuus, johon Norkola osallistui kustantamon edustajana. Hän oli tutustunut Sonja Koskeen tutkijana ja lahjakkaana kirjoittajana. Muistotilaisuudessa esikoiskirjailijasta avautui uusi näkymä. Koski oli ollut laajasti verkostoitunut tutkija, kollega ja ystävä. Norkolaan teki vaikutuksen, miten valtava määrä tervehdyksiä saapui muistotilaisuuteen ystäviltä ja kollegoilta eri puolilta maailmaa. Saattoväki sai nauttia myös upeasta tangoesityksestä, joka oli ollut edesmenneen tangoentusiastin toive. Norkola muisteli kirjailijaa muistosanoissaan.
Sonja Koski ehti tarkastaa kirjansa painovedoksen, mutta hän ei koskaan saanut lämpimäistä käteensä. Simpanssi sisällämme näki päivänvalon kesäkuussa 2025.
Teksti: Helen Partti
Pääkuva: Tuukka Lindholm / SKS Kirjat. Kuvassa Sonja Koski.
Sonja Koskelle myönnettiin vuonna 2026 tiedonjulkaisemisen valtionpalkinto postuumisti. Palkinto kunnioittaa Kosken elämäntyötä tutkijana ja hänen erinomaista teostaan.