Johanna Latva tutkii naisten kaljuutta ja hiuksettomuutta suomalaisessa kulttuurissa. Asenteet hiuksettomuuteen ovat sallivampia kuin ennen, mutta matkaa neutraaliin suhtautumiseen on vielä paljon.
Jotkut ajelevat hiuksensa vapaaehtoisesti, toiset menettävät ne sairauden seurauksena. Oli syy mikä tahansa, kalju nainen saa edelleen osakseen pöyristystä ja ennakkoluuloja. Vaikka sukupuolinormit ovat löyhentyneet takavuosista, naisten hiuksettomuuteen liittyy edelleen ennakkoluuloja, häpeää ja jopa syrjintää.
Siksi aiheesta kiinnostui myös etnologi Johanna Latva. Hän väitteli vuonna 2025 Turun yliopistosta tutkimuksella naisten hiuksettomuudesta ja kirjoittaa nyt tietokirjaa samasta aiheesta. Pohjalla on monipuolinen aineisto, johon kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa toteutettu aineistokeruu hiuksettomien naisten kokemuksista. Yleistajuisen teoksen mahdollistaa tiedonjulkistamisen apuraha, joka myönnettiin Latvalle niin ikään vuonna 2025.
Latvalta on kysytty usein, miksi hän tutkii nimenomaan naisten hiuksettomuutta, vaikka kaljuus koskettaa kaikkia sukupuolia. Liittyyhän myös miesten kaljuuteen negatiivisia asenteita ja ulkonäkövaatimuksia. Vaikka miestyyppinen kaljuus on näkyvin kaljuuden muoto, voi kaljuuden syy olla kaikilla sukupuolilla myös sairaus, kuten hiusten lähtöä aiheuttava alopecia tai syöpähoidot.
Naisten kaljuus on kuitenkin Latvan mukaan jyrkemmässä ristiriidassa yhteiskunnallisten normien kanssa. Hänelle itselleenkin on tullut yllätyksenä, miten voimakkaita asenteita hiukseton nainen saattaa kohdata. Latva on lukenut esimerkiksi tapauksista, joissa kaljua naista on yritetty estää toimimasta asiakaspalvelutehtävissä tai pyydetty jättäytymään pois harrasteryhmän lavaesiintymisestä.
”Vaikka ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyvät asenteet muuttuvat ja laajenevat koko ajan, nainen on edelleen se katseen kohde, jota arvostellaan”, Latva kiteyttää.
Latvan tulokulma aiheeseen on etnologinen. Toisin kuin lääketieteissä, hän ei etsi tutkimuksellaan kaljuuteen hoitokeinoa, vaan pyrkii ymmärtämään kulttuurista ilmiötä. Yhteys terveydenhuoltoon löytyy silti. Latva on kohdannut esimerkiksi hoitoalan opiskelijoita, joille hän on pystynyt avaamaan uudella tavalla hiuksettomuuteen liittyvää painolastia. Tätä tietoa voitaisiin hyödyntää päätöksenteossa myös hoitoalalla.
Pitkät hiukset ovat yhä naiseuden ihanne
Voisi ajatella, että naisilla on Suomessa nykyään lähes rajoittamaton vapaus valita hiustyylinsä. Se ei tarkoita, että kaikkia valintoja arvotettaisiin samalla tavalla.
Hiusten pituuteen liittyy historiaa ja vakiintuneita yhteiskunnallisia normeja. Nykyään hiuksettomia naisia voi nähdä mediassa ja katukuvassa, mutta vielä sata vuotta sitten kalju nainen oli suurelle yleisölle todellinen harvinaisuus. Toisaalta miesten pitkähiuksisuus oli Latvan mukaan vielä 1800-luvulla normaalia. 1960-luvulle tultaessa siitä oli tullut sitä vastoin niin poikkeuksellista, että The Beatles -yhtye pystyi hätkähdyttämään aikalaisyleisöä hulmuavilla tukillaan.
Naisten pitkähiuksisuus on yhdistetty nuoruuteen, hedelmällisyyteen ja seksuaalisuuteen. Koska hiusten merkitys on latautunut, siveä käytös on myös suomalaisessa kulttuurissa edellyttänyt täysikäisiltä naisilta hiusten sitomista tai peittämistä huivilla. Hiusten paljastaminen voi sitä vastoin lähettää edelleen päinvastaisen viestin. Esimerkiksi elokuvissa hiuksensa kesken kohtauksen avaava hahmo viestittää usein vapautumista tai viettelyä.

Ihmiset ilmaisevat sukupuoli-identiteettiään monin tavoin, joita emme välttämättä tule kyseenalaistaneeksi arjessa. Koska pitkät hiukset yhdistetään nimenomaan naiseuteen, voi hiusten menettäminen sairauden seurauksena johtaa Latvan mukaan epämiellyttävään ristiriitaan oman sukupuoli-identiteetin kanssa. Hiukseton nainen saattaa tuskailla sekä oman minäkuvansa, että ulkopuolisten oletusten kanssa. Olenko edelleen viehättävä? Tunnistavatko muut minut edelleen naiseksi?
Toisaalta hiuksettomuus voi johtaa myös yllättäviin muutoksiin sukupuoli-ilmaisussa. Jos hiukset ja muutkin kasvojen karvat lähtevät sairauden seurauksena, ulkomuoto voi olla aika androgyyninen, Latva pohtii. Latvan aineistossa osa hiuksensa menettäneistä naisista oli alkanut korostaa naiseuttaan toisin keinoin, kuten näyttävillä koruilla ja meikkaamisella. Osa taas koki, ettei heidän aiempi tyylinsä enää tuntunutkaan ulkonäön muututtua oikealta. He ottivat päinvastaisen suunnan ja muuttivat tyyliään aiempaa sukupuolettomammaksi.
Hiusten menettäminen oli siis ajanut naisia pohtimaan sukupuolen ilmaisua tavalla, joka ei muuten olisi tullut välttämättä koskaan ajankohtaiseksi. Feministisestä teoriasta lainaten voisi sanoa, että hiuksettomuus tuo näkyväksi laittautumisen ja olemisen tapoja, joilla naiseutta tuotetaan miehuudesta erillisenä kategoriana.
Vapaus valita
Hiuksettomuus tulee monelle vastaan pakon saattelemana. Yksi vaihtoehto hiuksettomille on siirtyä käyttämään peruukkia, mihin osa tarttuu, osa ei. Latva toivoisi, että kaikilla olisi tilaa tehdä oma valintansa.
”Olisi tärkeää, että yhteiskunta tai henkilön läheiset eivät tuomitsisi valintoja.”
Syöpäpotilas saattaa esimerkiksi päättää, ettei lähde peittelemään kaljuuttaan, vaikka se herättäisi huomiota tai tekisi toisten ihmisten olon epämukavaksi. Jos ei ole valinnut sairauttaan, miksi peitellä siitä aiheutuneita oireita?
Toisaalta mahdollisuus käyttää peruukkia tukee sekin itseilmaisua ja itsemääräämisoikeutta. Peruukkeihin ja hiuslisäkkeisiin liittyy itsessään paljon kulttuurisia asenteita ja normeja, joiden purkaminen olisi Latvan mukaan tärkeää.
Latvan aineisto kattaa myös naisia, joiden kaljuus ei liity sairauteen, vaan jotka ovat valinneet hiuksettomuuden itse. Koska hiuksiin on ladattu paljon merkityksiä, juuri niistä luopumiseen liittyy voimaannuttava potentiaali. Hiusten ajeleminen ja rohkeus asettua yhteiskunnallisia odotuksia vastaan tuottivat monelle iloa.
Kalju tai ei, hiukset kiinnostavat kaikkia
Tietokirjan pohjalla on osittain samoja aineistoja, joita Latva käytti väitöskirjassaan: aineistokeruun tuottamat materiaalit sekä sanomalehtiaineistoa eri vuosikymmeniltä. Niiden lisäksi Latva haluaa tuoda tietokirjaan monipuolista aineistoa mediasta ja kulttuurista.
Tietokirja on ollut Latvalla suunnitteilla ensimmäisestä väitöskirjaohjaajien tapaamisesta alkaen. Jo silloin vaikutti mahdolliselta, että aihe kiinnostaa muuallakin kuin yliopistopiireissä. Tästä Latva varmistui saadessaan hankkeelle tiedonjulkistamisen apurahan, jonka merkitystä hän kuvailee tärkeäksi.
Tietokirjalla Latva haluaa tehdä näkyväksi, kuinka laajasti hiuksiin liittyvät asenteet vaikuttavat. Aihe ei ole tärkeä vain hiuksettomille naisille itselleen. Kaikkien olisi hyvä pysähtyä esimerkiksi pohtimaan, millä tavoilla kaljuutta käytetään mielikuvien luomiseen populaarikulttuurissa. Yksi esimerkki ovat lastenkirjailija Roald Dahlin pelottavat kaljut noidat, jotka käyttävät peruukkeja peittääkseen todellisen luonteensa.
”Haluan tuoda esille, miten naisten kaljuus kuvaa naisiin ja sukupuoleen kohdistuvia asenteita. Samalla se toimii myös kulttuurimme ja yhteiskuntamme muutoksen kuvaajana.”
Nelivuotisen väitöskirjatutkijuuden aikana Latva ehti huomata positiivista kehitystä kaljuuteen liittyvissä asenteissa. Latvan huoli kuitenkin on, että pitkään jatkunut sukupuolinormien löyhentyminen on saanut nyt kilpailijakseen uuskonservatiivisia virtauksia.
Tutkimukselle aiheesta on onneksi kysyntää myös jatkossa. Seuraavaksi Latva aikoo tutkia naisten hiusten leikkuuta häpäisykeinona Suomessa.
Turun yliopiston tutkija Johanna Latva sai tiedonjulkistamisen apurahan kahdeksan kuukauden työskentelyyn vuonna 2025. Apurahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön edelleenjaettavaa ja vertaisten arvioimaa valtionavustusta. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta myöntää apurahoja tuotannoille ja julkaisuille, jotka tuovat tutkittua tietoa laajan yleisön tietoisuuteen. Apurahojen hakuaika on vuosittain toukokuussa.
Pääkuva: Johanna Latva valokuvattuna Turun yliopistolla. Kuva: Ella Ranta
Teksti: Ella Ranta