Minna Sarantola-Weiss loi tietokirjallaan kokonaiskuvan vahvojen mielikuvien 1980-luvusta. Vaikka aikakautta muistellaan usein 1990-luvun laman läpi, sitä kuvaa moninaisuuden idea, kuten miehen mallin vapautuminen ja aktivismi.
Kekkosen kuolema. Uudistuneet setelit – joissa ei ollut yhtään naista. Magyar Fehér Bor -valkoviini. Helsingin metroliikenteen käynnistyminen.
Yhteen vuosikymmeneen mahtuu paljon, mutta silti käsityksemme niistä ovat usein kapeampia. Esimerkiksi 1980-luku nähdään ennen kaikkea nousukauden, näyttävän muodin ja kaupunkikulttuurin kautta. Myös historioitsija, tietokirjailija ja Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weissillä oli ennakko-oletus, että 1980-luku olisi hölmö, äkkirikas vuosikymmen.
"Katsomme 1980-lukua yleensä lamasilmälasien läpi", hän kirjoittaa vuonna 2022 ilmestyneessä tietokirjassaan Me halusimme kaiken. Siinä hän pyrki luomaan vuosikymmenestä kokonaisesityksen.
Kuvauksia 1980-luvun osa-alueista, esimerkiksi taloudesta ja kaupunkikulttuurista oli jo aiemmin tehty, mutta aikakauden laajempi tarkastelu kirjan muodossa puuttui.
"Tuntui kiinnostavalta pohtia sitä, millä tavalla kokonaista vuosikymmentä voisi lähestyä ja mikä on 80-luvun koko kuva", Sarantola-Weiss sanoo.
Jo aiemmissa teoksissaan hän on tutkinut arjen historiaa ja esimerkiksi 1970-lukua. 1980-luvun tarkasteleminen ei hänen mukaansa eroa edellisen vuosikymmenen tutkimisesta, mutta yhden huomion hän tekee: mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan, sitä enemmän aineistoa on tarjolla.
"Määrä kasvaa jopa substanssin kustannuksella."
Sen läpikäyminen ja kirjan tekeminen paljasti tutkijalleen, kuinka 1980-luku oli paljon oletettua rikkaampi, nimenomaan monipuolisuudessaan.
"Se ei ole vain niskatukkaa ja pörssiä, vaan paljon muutakin."
Ympäristöaktivismia ja juppikulttuuria
Minna Sarantola-Weissin mukaan vuosikymmen – vaikka sitten 80-luku – on pohjimmiltaan keinotekoinen tarkastelun väline. Siitä huolimatta sille on käyttöä koosteiden tekemiseen ja tulkintakehyksen antamiseen.
"Kun mediassa näkyy yksittäisiä ilmiöitä, on hyödyllistä, että ne voidaan ripustaa kehykseen. Esimerkiksi tällainen vuosikymmenkirja antaa kehyksen, jota vasten yksittäisiä ilmiöitä voidaan tutkia ja tarkastella. 1980-luvulla oli sellaista, 1990-luvulla tällaista", Sarantola-Weiss sanoo.
Vuosikymmenen keinotekoisuus näkyy hyvin 1980-luvussa sen useine eri vaiheineen.
Yksi esimerkki tästä on Koijärven ympäristöliike, jossa ympäristöaktivistit pyrkivät estämään linnuistaan tunnetun kantahämäläisen alueen kuivaamisen. Tuolloin luonnonsuojelijat tukkivat ojia, purkivat patoja ja kuuluisimpana tekonaan kahlitsivat itsensä paikalle tulleeseen kaivinkoneeseen.
Vuosikymmenen rajat ovat kuitenkin huokoiset. Vaikka Koijärvi-liike sijoitetaan usein osaksi 1980-lukua, Sarantola-Weiss huomauttaa, että Koijärven tapahtumat alkoivat jo 1970-luvun lopulla. Kirjassaan hän puhuu "energisestä kesästä 1979".
Aktivismi leimasi 1980-luvun alkuvuosia muutenkin. Tästä kertoo osaltaan se, kuinka kaupunkikulttuuriaktiivi Pete Europa toteaa kirjassaan Helsinki 1984, miten 80-luku loppui vuoteen 1984. Syynä oli alkava nousukausi, joka toi mukanaan juppikulttuurin, rahan näkymisen ja kilpailullisuuden.
"Vuosikymmenen alun aktivistien mielestä siihen päättyi aktiivinen 1980-luku", Sarantola-Weiss sanoo.
Toisaalta hän huomauttaa, että nousukausikin kesti vain muutaman vuoden 1980-luvun lopusta, vaikka se määrittää monen – myös hänen itsensä – ennakkokäsitystä koko vuosikymmenestä.
Optimismin, vapautumisen ja moninaisuuden vuosikymmen
Minna Sarantola-Weiss teki Me halusimme kaiken -kirjaa erityisesti helsinkiläisen nuoren näkökulmasta – sellaisen, joka hän itsekin oli 1980-luvulla.
"Tutkijan oma suhde kuvattavaan aikakauteen on aina läsnä ja vaikuttaa kuvaukseen. Se ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono asia, mutta se vaikuttaa näkökulmaan ja se pitäisi tiedostaa", Sarantola-Weiss sanoo.
Oman 80-lukunsa hän vietti pitkälti opiskellen historiaa yliopistossa. Siellä aikaa leimasi tieteenalan uudistuminen: kilpailevien tulkintojen nouseminen vanhan tekemisen tavan rinnalle ja jopa suoranainen paradigmojen murtuminen.
Kirjaa tehdessään Sarantola-Weissin huomio kiinnittyi erityisesti optimismiin ja vapautumiseen. Hänen mukaansa 1980-luvulla julkiseen keskusteluun saapui moninaisuuden idea, jota hän pitää kestävänä, näihin päiviin asti välittyneenä perintönä. Esimerkiksi miehen rooliin tuli liikkuvuutta, kun rock-kulttuuri ja sen eri tyylit toivat vaihtoehtoja aiemmin tunnetulle pukumiehen ideaalille.
Yksi näkökulma – ja siten myöskään kirja – ei siltikään kata kaikkea.
"On selvää, että katseita 80-lukuun on monenlaisia riippuen asuinpaikasta, siitä mihin ikäkausikohorttiin kuulut tai mikä on ollut yhteiskunnallinen pääomasi", Sarantola-Weiss sanoo.
Isommalla tasolla hän kuvaa 80-lukua kuitenkin hyvin helpoksi.
"Kilpailu opiskelupaikoista ja työpaikoista ei ollut läsnä. Yhteiskunnan turvaverkko oli rakennettu pitkälle, ja oli paljon vapautta."
Tutkijana Sarantola-Weiss kaipaa, että 80-lukua tarkasteltaisiin tulevaisuudessa myös maaseudun näkökulmasta. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi kuvausta kirkonkylistä, joihin rakennettiin terveyskeskuksia ja kunnantaloja samalla kun keskustassa oli kolmen pankin konttoreita jakamassa maatalousyrittäjille lainoja.
Voimavaroja ja panostuksia tietokirjojen laatuun
Minna Sarantola-Weiss on tehnyt tietokirjoja 1990-luvulta alkaen. Tietokirja on hänen mielestään ainutlaatuinen formaatti, joita hän toivoo tehtävän jatkossakin.
"Kirja antaa mahdollisuuden avata kysymyksiä laajemmin kuin lehtiartikkeli."
Jotta tietokirjojen arvostus säilyy, täytyy niitä tehdessä panostaa laatuun, hän huomauttaa.
"Ja se laatu tietysti edellyttää sitä, että siihen on voimavaroja. Palkkaa kirjoittajille ja tuloja kustantajille, jotta heillä on mahdollisuus panostaa toimitusprosessiin."
Samalla hän haluaa nostaa esiin, että kirjoittajien ja kustantajien lisäksi kirjojen tekemiseen tarvitaan joukko muitakin ammattilaisia – graafisia suunnittelijoita, kirjapainoalaa ja kirjakauppoja. Näitä taas ei pidemmän päälle olisi olemassa ilman kuluttajaa, joka ostaa kirjoja.
Sarantola-Weiss peräänkuuluttaa perinteisen, painetun kirjan etuja. Siinä ainutlaatuista on hänen mukaansa mahdollisuus selata tekstiä edes takaisin, palata aiempaan tekstin kohtaan, lukea useampaa kohtaa rinnakkain sekä katsoa samanaikaisesti tekstiä ja kuvaa.
Keskeisin ero kirjoitetun ja ääneen luetun tietokirjan välillä on Sarantola-Weissin näkökulmasta se, että kirjoitetun kirjan ääreen voi pysähtyä pohtimaan lukemaansa, sitä silmäillen.
"Olen koemielessä kuunnellut tietokirjoja myös äänikirjoina, mutta se mahdollisuus pysähtyä reflektoimaan ei toteudu niissä, vaikka painaisi stop-nappulaa. Silloin ääni häipyy."
Tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss palkittiin teoksesta Me halusimme kaiken. 1980-luvun historiaa (Siltala) tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla vuonna 2023. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto myönnetään ansiokkaasta ja ajankohtaisesta tiedonjulkistamistyöstä.
Teksti: Tuukka Tuomasjukka
Kuvat: Usva Torkki
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
