Työtä tiedon saavutettavuuden puolesta – TJNK asetettu vuosille 2018 - 2021

31.5.2018
""

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) toimikaudelle 2018–2021. Neuvottelukunnan puheenjohtaja 1.6. alkaen on FT Katja Bargum.

– Neuvottelukunta toimii eräänlaisena tieteen, taiteen, tekniikan ja viestinnän solmukohtana, toteaa uusi puheenjohtaja Katja Bargum.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta edistää uuden tiedon hyödyntämistä yhteiskunnassa tukemalla tiedonjulkistamista ja vuorovaikutukseen perustuvaa viestintää. Uutta tietoa saadaan tutkimuksesta mutta myös muilla tavoin, kuten tutkivan journalismin keinoin. Myös taide tarjoaa mahdollisuuksia tuoda esille ja levittää tietoa.

– Neuvottelukunnalla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada aikaan yhteiskunnallista keskustelua tiedosta ja edistää vuorovaikutteista viestintää.

TIETO KUULUU KAIKILLE

Mediakentän muutokset, digitaaliset julkaisutiet ja tieteen ja tutkimustulosten lisääntynyt avoimuus ovat edistäneet tiedon saatavuutta. Samalla yleisö sirpaloituu ja keskustelua käydään omissa kuplissa. Tämä asettaa haasteita tutkitun tiedon levittämiselle. Bargum katsookin, että neuvottelukunnan tulee omalta osaltaan tehdä töitä sen eteen, että tieto tavoittaa koko yhteiskunnan.

– Parhaimmillaan tämä myös tukee kansalaisten luottamusta ja osallisuutta tieteeseen ja tutkimukseen.

Puheenjohtaja Bargum korostaa myös tietokirjallisuuden asemaa. Tietokirjoittaminen on nykyään monimuotoista. Lyhytviestimissä ja muilla sähköisillä alustoilla tiedeviestintä on lyhyttä ja nopeaa, perinteisemmissä tietokirjoissa taas pitkää ja hidasta.

– Hyvin ajateltu ja työstetty kokonaisuus – tietokirja – on täsmätuote tiedonhaluiselle. Tietokirjallisuuden tukeminen on jatkossakin neuvottelukunnan keskeinen tehtävä.

Neuvottelukunta jatkaa työtään tutkijoiden ja asiantuntijoiden ilmaisunvapauden edistämiseksi ja edistää tutkijoiden ja asiantuntijoiden viestintävalmiuksia. Toimikauden aikana neuvottelukunta osallistuu myös Vastuullinen tiede -hankkeeseen. Hanke yhdistää tiedon tuottamisen hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti tiedon luotettavaan viestimiseen ja käyttämiseen. Hanke toteutetaan yhdessä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) kanssa.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. Neuvottelukunta on tiedonjulkistamista edistävä tiedehallinnon toimija. Tiedepoliittisena asiantuntijaelimenä neuvottelukunnan vaikutus ulottuu ministeriön ja tieteen organisaatioiden tavoitteisiin ja toimintaan.

Neuvottelukunnan jäsenet kolmivuotiskaudella 2018 - 2021

Puheenjohtaja:
Vastaava suunnittelija FT Katja Bargum, Yle

Jäsenet:
professori Pirjo Hiidenmaa, Helsingin yliopisto
erikoistutkija FT Maria Hirvi-ljäs, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore
dekaani Pentti Huovinen, Turun yliopisto
professori Kimmo Katajala, Itä-Suomen yliopisto
yksikön päällikkö FT Maria Lassila-Merisalo, Hämeen Ammattikorkeakoulu
toimittaja Lauri Lähteenmäki, llta-Sanomat, Suomen Journatistiliitto ry
johtaja VTT Leena Suurpää, Suomen Punainen Risti
toimitusjohtaja FT Liisa Suvikumpu, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry
kirjastonjohtaja FT Pekka Uotila, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
professori Esa Väliverronen, Helsingin yliopisto

Varapuheenjohtajan neuvottelukunta valitsee keskuudestaan. Sihteerinä toimii
tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri, FT Reetta Kettunen.

Lisätietoja: pääsihteeri Reetta Kettunen, 040 733 5935, reetta.kettunen(at)tjnk.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös