Turvapaikkatutkija Erna Bodström on opetellut suojaamaan itseään monin tavoin häirintää vastaan. Hän on tottunut ottamaan iskuja vastaan akatemian ulkopuolelta, mutta ei sen sisältä.
”Puolueelliseksi väittäminen on yksi tapa yrittää hiljentää tutkijoita ja rajoittaa heidän sananvapauttaan. Ikään kuin vaadittaisiin, että he keskustelisivat vain tieteellisissä artikkeleissa. He eivät saisi puhua mediassa tai sanoa mitään, millä on poliittista merkitystä. Mutta yksikään tutkija ei ole puolueeton, eikä se vähennä hänen asiantuntijuuttaan tai osaamistaan.”
Objektiivisuuden ihanne on salakavala loukku, johon moni tutkija ja asiantuntija huomaa tahtomattaan joutuneensa. Kokemus on tuttu myös Helsingin yliopistossa viestintätieteitä ja maahanmuuttotutkimusta opiskelleelle Erna Bodströmille. Ethän sinä ole puolueeton tutkija, hänelle napautetaan.
”Sanon heille, että en olekaan, koska sellaista ei ole olemassakaan. Tulee sellainen kuva, että kun on tutkija, ei saa käyttää sananvapautta tai puhua kansalaisena, eikä varsinkaan aktivistina, vaikka kirjoitukset ja tutkimus tapahtuisivat eri foorumeilla.”
Bodström on tutkija, jolla on aktivistitausta. Hänen erikoisalaansa ovat pakolaisuus ja turvapaikka-asiat: turvapaikkahaku, turvapaikkakäsittely ja turvapaikkapolitiikka.
Aktivismistaan valtiotieteiden tohtori kirjoitti tietokirjan Pakolaiskriisi – matkani Euroopan ulkorajoille, joka on juuri ilmestynyt. Hän on ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä (nykyisessä X:ssä).
Bodströmin aiheet herättävät ”kanssakansalaisissa”, kuten hän maanmiehiään kuvaa, voimakkaita tunteita ja mielipiteitä. Haukkumista, osaamisen vähättelyä ja kyseenalaistamista hän saa osakseen kuukausittain. Vihapostia kertyy somepostausten kommenttiketjuihin ja sähköpostiin.
Pahinta eivät ole maallikoilta tulevat uhkailut ja epäasialliset kommentit, sillä ne voi jotenkin ymmärtää. Ikävintä on akatemian sisältä tuleva häirintä.
”Tuntuu huomattavasti pahemmalta, kun professoritason ihmiset antavat sosiaalisessa mediassa ymmärtää, etten ole oikea tutkija. Heidän pitäisi tietää, etteivät he voi tviittieni perusteella kyseenalaistaa asiantuntijuuttani.”
Niin on kuitenkin käynyt. Täytyykin lukea sinun väitöskirjasi oikein huolella, Bodströmille on letkautettu ja vihjailtu, että jotain vikaa siinä varmasti on.
Professorien häirintä loppui, kun Bodström sulki heidän some-tilinsä. Turvapaikkatutkija on blokannut satoja tilejä, enimmäkseen anonyymejä. Se on keino suojautua vihapuheelta.
Tutkijan identiteettiin lisää syvyyttä
Bodströmin akateeminen urapolku on mutkitellut tutkijan, asiantuntijan ja aktivistin välillä suunnasta toiseen. Väitöskirjan teko osui juuri samaan ajanjaksoon, kun Suomeen saapui tuhansia turvapaikanhakijoita vuonna 2015. Tapahtumat imaisivat tutkijan vapaaehtoistehtäviin.
Ensin Bodström opetti suomea pakolaisille vastaanottokeskuksessa. Sitten hän siirtyi Kreikkaan Lesboksen saarelle ja Idomenin pakolaisleirille. Paikallinen todellisuus oli kauheaa katseltavaa. Hän teki sosiaaliseen mediaan päivityksiä, jotka kiinnostivat tuolloin suhteellisen harvoja Bodströmin lähipiiriä lukuun ottamatta.
Kotimaahan palattuaan hän tunsi helpotusta: ainakin Suomessa kaikki toimisi. Vaan eipä toiminutkaan. Maahanmuuttovirasto Migri joutui myrskyn silmään; muun muassa sen tekemissä turvapaikkapäätöksissä ilmeni lukuisia ongelmia. Bodströmin asiantuntemukselle oli kysyntää: hänellä oli tutkimustaustaa, ja päätöksiä haluttiin katsoa analyyttisin silmin.
Vuonna 2017 turvapaikanhakijat osoittivat mieltään Rautatientorilla Helsingissä. Bodström seisoi heidän joukossaan päivittäin useiden kuukausien ajan.
“Aktivismi on opettanut minulle ihan hirveästi. Jos olisin vain tutkija, näkisin vain tutkimuksen, eikä minulla olisi hyvää käsitystä pakolaistilanteen ruohonjuuritasosta. Mutta nyt en ole tutkija norsunluutornissa, vaan tiedän oikeasti, mitä kentällä tapahtuu. Pystyn erottamaan sen, mitä sanon tietoon perustuvista asioista ja mitä poliittisena kansalaisena.”
Väitöskirja valmistui vuonna 2020 otsikolla ‘Welcome to Fantasy Finland!’: Integration as a cultural process in Information Packages of Finnish Ministries in years 2000-2018.
Nykyinen työpaikka on Siirtolaisinstituutissa erikoistutkijan tehtävissä. Bodström on mukana Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Endings – Refuge, Time, and Space.
Tutkijan tunteet
Aktivismitausta on tutkijalle kaksiteräinen miekka. Koska Bodström on toiminut aktivistina omalla nimellään ja omilla kasvoillaan, hänestä on tullut haavoittuvainen puolueellisuussyytöksille ja häntä kohtaan on helppo hyökätä.
”En peittele sitä, että suhtaudun asioihin intohimoisesti.”
Soppaa hämmentää sekin, ettei Bodström kaihda tunteiden näyttöä. Monen mielestä tunteet eivät kuulu vakavasti otettavan tutkijan työkalupakkiin.
”Asiantuntijan pitäisi olla kuin kivikasvo. En pidä ajatuksesta.”
Tunteiden kieltäminen liittyy Bodströmin käsityksen mukaan edellä mainittuun objektiivisuuden ihanteeseen. Tunteiden ja mielipiteiden sijaan pöytään pitäisi latoa pelkkiä kylmiä faktoja. Se ei Bodströmille sovi.
”En peittele sitä, että suhtaudun asioihin intohimoisesti.”
Heikompien puolella
Erna Bodström on käsitellyt viimeaikaisissa asiantuntijakirjoituksissaan muun muassa pakolaisuuden ja kansainvälisen suojelun määritelmiä. Niihin liittyvät erot herättivät kiinnostusta erityisesti silloin, kun Ukrainasta saapui Suomeen iso määrä suojaa tarvitsevia.
”Suurin osa ukrainalaisista ei ole pakolaisia Euroopan unionin määritelmän mukaan. Heille myönnettiin toissijaista suojelua, joka otettiin toimenpiteenä käyttöön vasta myöhemmin. Viestini ymmärrettiin tahallaan väärin.”
Väärinymmärtäjät väittivät, ettei turvapaikkatutkija olisi halunnut toivottaa ukrainalaisia tervetulleiksi Suomeen. Se ei ollut totta. Bodström oli viestittänyt omasta mielestään neutraalisti ja ymmärrettävästi, mutta hän huomasi, että vaikeasti hahmotettavaa asiasisältöä oli syytä selkeyttää. Se oli oppimisprosessi.
Hiljattain hän kommentoi hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa ja erästä korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä – silläkin uhalla, että hänet ymmärretään väärin tahallisesti.
”En ala sensuroida julkista toimintaani sillä perusteella, että joku saattaa antaa minulle epäasiallista palautetta. Sanon itselleni, etten tee tätä itseni takia. Kyse ei ole minun oikeuksistani, vaan sellaisten ihmisten oikeuksista, joiden on hirveän vaikea puolustaa itseään. Pidän heikompien puolta.”
Bodströmistä olisi epäeettistä käyttää turvapaikanhakijoiden elämää omana tutkimusaineistonaan ilman, että antaisi heille jotain takaisin. Tutkijana hänellä on vapaus ja oikeus mutta myös velvollisuus käsitellä heitä koskevia aiheita.
”Ei minun ole pakko käydä julkista keskustelua. Se on valinta, jonka olen itse tehnyt.”
Kaikki eivät tee samoin, ja sekin on ”ihan validi valinta”, ainakin Bodströmin mielestä.
Teksti: Helen Partti
Kuvat: Liisa Takala
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
