Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Kari Vaijärvelle tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 26.9.2018 merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä lasten ja nuorten tietokulttuurin ja lukutaidon edistäjänä.
"Olen puhunut jo 90-luvulla sellaisesta termistä kuin faktio, joka tarkoittaa faktan ja fiktion yhdistelmää", selittää tietokirjailija, toimittaja ja kirjastonhoitaja Kari Vaijärvi. "Myöhemmin olen alkanut miettimään mitä se on suomeksi ja ovatko lähes kaikki lastenkirjat sitä."
Lapselle suunnattu puhdas tietokirja on hyvin harvinainen. Melkein kaikissa tietokirjoissa on mukana tarinallisuutta ja usein niissä seikkailevat lapset. Kirjat ovat tarinatietoa tai tietotarinoita.
"2010-luvun selvä trendi on, että näin tehdään eri tavoin. Se on tietysti tiedon perillemenon helpottamista, kun ajatellaan sen vastaanottajaa. Se on helpompaa ja mielenkiintoisempaa tehdä näin, kun puhtaana faktana", hän kertoo.
KRITIIKKI TOI KIRJAILIJAKSI
"Jos kysyt kirjailijalta, miten hän on aloittanut, tulee vastaukseksi erilaisia legendoja", Vaijärvi taustoittaa. "Minun legendani on semmoinen, että kun opiskelin Tampereella kirjastotiedettä ja informatiikkaa, niin kirjoitin silloin kritiikkiä Aviisi-yliopistolehteen."
Vaijärvi kertoo sattuneensa ’tölväisemään’ lastenkirjailija Asko Martinheimoa yhdessä kritiikeistään. Kun he sitten myöhemmin tapasivat, totesi Martinheimo: "Kiva, että tulee kritiikkiä, mutta sitten sä vasta ymmärrät, kun sä kirjoitat itse ja näet mistä on oikein on kyse."
Neuvo on Vaijärven mukaan pitänyt pitkälti paikkansa. Hän arvelee, että kipinä lastenkirjailijaksi alkamiseen lähtee yleensä mielenkiinnosta, kunnianhimosta, oman lapsen kanssa touhuamisesta ja tälle lukemisesta.
"Mulla se varmasti lähti kyllä siitä, kun luin suomen kieltä ja kirjallisuutta yliopistossa ja olin jo silloin kiinnostunut lastenkirjoista ja -kirjallisuudesta. Tein kaikki opinnäytteeni lastenkulttuuriin liittyvistä asioista", hän muistelee.
Tie vei kirjoittamaan Uuteen Suomeen ja Helsingin Sanomiin lastenkirjakritiikkiä. 60-luvun lopulla hän tapasi niin ikään kriitikkona toimineen Tuula Ikosen ja yhdessä he innostuivat sovittamaan Ruotsissa ilmestyneen Gunilla Ambersonin lastenkirjallisuutta käsittelevän pamfletin Kulttuuririhkamaa lapsille Suomen oloihin.
"Pamfletista nousi esiin hyvin paljon erilaisia asioita, esimerkiksi kirjallisuuden perille meneminen lapsille ja vaikeudet lukemiseen. Oikeastaan siinä oli samoja asioita, jotka ovat vielä nykyäänkin ongelmia", Vaijärvi kertoo.
Vaijärvi arvioi, että hän on kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa yli sataa kirjaa. Niihin kuuluu lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi esimerkiksi oppikirjoja, tietokirjoja ja opaskirjoja vanhemmille.
"Olen kirjallisuuden sekatyömies, sanotaan sillä tavalla", Vaijärvi lohkaisee. "En ole koskaan päässyt erikoistumaan mihinkään oikein kunnolla."
Ylpeä hän on erityisesti viime vuosina ilmestyneistä Totta tosiaan ja Toden teolla -teoksista, jotka esittelevät suomalaisten lasten ja nuorten tietokirjallisuuden historiaa, tekijöitä ja trendejä. Työuransa Vaijärvi teki Tapiolan kirjaston johtajana.
ENSITUTUSTUMINEN KIRJALLISUUTEEN VOI RATKAISTA
"Aina joutuu sanomaan, että tärkeät jutut on koti ja koulu, mutta ne vain ovat ympäristöt, joissa parhaiten pääsee kiinni jokaiseen lapseen", Vaijärvi kertoo.
Erityisesti hänen mielestään tärkeitä ovat lukemisen ensimmäiset hetket koulun ensimmäisellä luokalla. Mikäli kirja on liian vaikea tai ei kiinnosta, niin sillä voi olla suuret seuraukset koko loppuelämälle.
"En tiedä, onko opettajille liian kova vaatimus, että heidän pitäisi tuntea hirveän hyvin oppilaat taustoineen sekä kirjallisuus, jota voi tarjota", miettii Vaijärvi. "Pitäisi mennä yhdessä kirjastoon katsomaan erilaisia kirjoja. Siellä pitäisi olla myös hyvä vastaanottaja, joka esittelee kiinnostavasti."
Kotona puolestaan jo vanhempien suhtautuminen kirjallisuuteen voi ratkaista paljon. Lukevatko he lehtiä ja kirjoja vai katsovatko vain televisiota.
Vuosien varrella Vaijärvi on tehnyt runsaasti kouluvierailuja. Omien sanojensa mukaan kiertänyt Suomen läpi aika hyvin. Kirjavinkkaus eli kirjoihin tutustuttaminen on tärkeää.
"Esittelet erilaisia kirjoja, luet ehkä tekstiä sellaiseen jännään paikkaan, jossa on pakko katsoa mitä tapahtuu, mutta jätät kesken", hän neuvoo. Lapset saavat sitten halutessaan käydä hakemassa kirjan kirjastosta.
HELPOSTI LUETTAVA EI TARKOITA HUONOA
Vaijärvi tunnetaan myös selkokielisten kirjojen puolestapuhujana. Hän kokee helposti luettavilla ja ymmärrettävillä teoksilla olevan oma asemansa.
"80-luvun alussa eturivin lastenkirjailijat haukkuivat helppolukuisen ja selkokirjallisuuden siitä, että ei voi tehdä lapsille kirjallisuutta, jossa jokainen sana pitää ymmärtää", Vaijärvi taustoittaa.
Tuolloin ajateltiin, että lapsi on luova ja saa monimutkaisemmasta tekstistä paljon enemmän kuin yksinkertaistetusta.
"Siinä oli ajatusvirhe", Vaijärvi argumentoi. "Kun ajattelet ekaluokkalaista, lukutaito on erilainen. Toiset lukevat paremmin, toiset huonommin. Joka tapauksessa silloin sitä harjoitellaan. Silloin et pysty harjoittelemaan sitä tekstillä, joka menee yli horisontin tai jossa on liian paljon outoja sanoja."
Vaijärven mukaan helppolukuinen kirja tukee nimenomaan lukemisen tekniikkaa. Se auttaa lasta pääsemään eteenpäin ja yhä erilaisempiin teksteihin. Selkokielisyys ei rajoitu pelkästään perustekstiin, vaan siihen kuuluvat lisäksi kuvituksen yksityiskohdat ja ennakkojäsentäjät.
"Nythän selkokirjat ovat erittäin hieno ja tärkeä alue, kun ajatellaan esimerkiksi maahanmuuttajia tai huonosti lukevia ja erilaisia vammaisryhmiä. Heillä pitäisi kaikilla olla samat oikeudet lukea merkkiteoksia ja kulttuuriimme kuuluvia teoksia", Vaijärvi toteaa. "Nykyään useimmista sellaisista on tehty selkokielisiä mukautuksia."
TIETO VOIDAAN TARJOILLA MONIN TAVOIN
Vaijärvi kokee keskeisen tärkeäksi, että tarinallisen jännitysromaaninkin sisältä löytyy myös tietoa ja faktaa. Vaikka lapsi hakisikin kirjasta vain viihdykettä, voi sen kautta samalla oppia myös oikeasta elämästä tarinatiedon kautta.
Esimerkiksi Vaijärven vuonna 2014 ilmestynyt Halkokellarin salaisuus sisältää taustaa Helsingin historiasta 1800-luvun lopulta 1950-luvulle asti. Siihen liittyvät esimerkiksi kieltolaki, jalkapallo, jengit ja olympialaiset. Kirjan lopusta löytyy vielä lisälukemista. Se on Vaijärven mukaan malliesimerkki faktiosta.
2010-luvulla on suomeksi ilmestynyt myös monenlaisia mielenkiintoisia tietotarinoita, joissa myös kuvittajilla on keskeinen rooli kertojina. Niiden aihepiirejä ovat olleet esimerkiksi ilmastonmuutos, monikulttuurisuus, muuttuva perhe ja tunteet.
Niistä hän nostaa esimerkeiksi Jani Kaaron ja Väinö Heinosen Evoluutio -kirjan, maahanmuuttajia ja kulttuureja esittelevän Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin sekä Heini Sarasteen, Kalle Könkkölän ja Väinö Heinosen kuvakirjan Voihan vammainen.
Vaijärvi ei toki tyrmää niitäkään tarinakirjoja, joiden taustalta ei löydy tietoelementtejä.
"Muistan ne ajat, jolloin kirjastossa mietittiin, pitääkö kieltää Enid Blytonin Viisikko-sarja tai Anni Polvan Tiina-kirjat kun ne ovat ns. huonoa kirjallisuutta eli viihdekirjallisuutta", Vaijärvi kertoo. "Tosiasiahan on se, että lapsen lukutekniikan kannalta ja sen lukemisen ylläpidon kannalta niin kaikenlainen kirjallisuus on tärkeätä."
MITEN UUDET KIRJAT LÖYDETÄÄN?
Vaijärvijärvi toimi 40 vuotta lastenkulttuuria käsittelevän Tyyris Tyllerö -lehden päätoimittajana. Keskeistä sisältöä lehdessä olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden julkaisujen esittely ja ajankohtaisten aiheiden käsittely.
Viime vuonna paperilehden tekeminen kuitenkin lopetettiin ja nykyään sen tehtävää jatkaa Vaijärven Lastenkulttuurin vinkkari -blogi.
"Blogin ero on ehkä se, että voit kirjoittaa sinne joustavammin ja läheisemmin käyttäen enemmän huumoria ja ehkä vähän kritiikkiäkin", kommentoi Vaijärvi.
"Olen ihmetellyt kirjastojen hiukan nuivaa suhtautumista lasten tietokirjojen hankintaan", hän kritisoi.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla saavat kirjat kummituksista, vampyyreistä tai jännitysjutuista viisinkertaiset ostomäärät verrattuna tietokirjaan, jota ostetaan ehkä yksi kappale per kirjasto. Mikäli tietokirjoja olisi enemmän, ne tarttuisivat myös paremmin käteen ja leviäisivät laajemmalle.
Toinen keskeinen ongelma lasten tietokirjoissa on, että miten tieto niiden olemassaolosta leviää käyttäjille. Kirjakaupoissa kirjoja ei Vaijärven mielestä ole selkeästi ja laajemmin esillä. Kirjastoissa sen sijaan saattaisi potentiaalia olla, mutta kirjojen esille tuomiseen pitäisi panostaa lisää.
LAPSILLE KIRJOITTAMINEN INNOSTAA
"On tylsää sanoa, että kirjoittamisesta on tullut tapa", 75-vuotias Vaijärvi kärjistää. "Sitä haluaa kokea, että aivot toimivat ja luovat tarinoita. Sitä myös haluaa ihmetellä, mistä tai miten luovuus muotoutuu kirjan tekemiseen. Sitä koko ajan kokeilee, kuinka kauan enää pystyy siihen hommaan."
"Tietysti voisi sanoa oikein hienosti, että tottakai ajattelen lapsia, että he saavat hyviä kirjoa luettavakseen ja teen parhaani sen eteen", Vaijärvi kertoo. "Yksi ihana tyttö kirjoitti minulle palautetta aikoinaan, oli siinä muutakin, mutta loppuun hän sanoi: Joillekin kirjoittaminen on todella tärkeää, niin kuin kirjailijoille. Se oli aika hyvä loppukaneetti."
LINKKEJÄ:
Kari Vaijärven blogi - Lastenkulttuurin vinkkari: http://karivaijarvi.blogspot.com/
KUVIA:
https://www.tjnk.fi/sites/tjnk.fi/files/KariVaijarvi2.JPG
https://www.tjnk.fi/sites/tjnk.fi/files/KariVaijarvi3.JPG
TEKSTI JA KUVAT: Mikko Suominen
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
