Nuori valtionpalkittu pelkää suosion mukana tulevaa valtaa, mutta haluaa silti mennä pelkojaan kohti. Tympeät tytöt -sarjakuvaprojektin luoja aikoo seuraavaksi tarttua talouden ja tyttöyden kytköksiin.
Palkintotilaisuuden puitteet Töölössä olivat hienot ja osallistujat koostuivat arvovaltaisesta kulttuurieliitistä. Silti, tai juuri siksi, kuvataiteilija Riina Tanskasta itketti. Hän ei tuntenut kuuluvansa joukkoon, vaikka yritti kovasti näyttää siltä.
Tanskanen oli pukeutunut ylisuureen, vaaleanviolettiin housupukuun, eräänlaiseen trendikkääseen girl boss -univormuun. Juuri miksikään girl bossiksi Tanskanen ei kuitenkaan haluaisi identifioitua. Äh!
Hän kuunteli muita palkittuja, jotka ottivat lavan suvereenisti haltuun valmisteltujen puheiden kera. Tanskanen ei ollut valmistellut puhetta, sillä hän toivoi voivansa laistaa siitä kokonaan.
Ylisuuri puku muuttui entistä suuremmaksi. Tanskanen tunsi olevansa pikkuruinen tyttö pukeutuneena aikuisten vaatteisiin. Sitten tuli hänen vuoronsa. Tanskanen oli padonnut palkinnon saamisesta koituneita tunteita sisälleen jo parin kuukauden ajan. Lavalla pato viimein murtui.
”Minusta tuntui, että kiipesin sinne pönttöön ja sanoin tyyliin että ”mie olen maakunnista” ja aloin itkeä. Miten häpeällistä!”, Tanskanen muistelee sämpylänjämät käsissään pari kuukautta myöhemmin tamperelaisessa Kahvila Runossa.
Tehtaan sijasta taidetta
Samaan hävyttömän rehelliseen ja vinosti humoristiseen tyyliin Tanskanen luo myös Tympeitä tyttöjä. Tanskanen piirtää ja maalaa runsaita pastellisävyjä pursuilevia kuvia erikokoisista ja -näköisistä hahmoista, jotka eivät suostu mukautumaan tyttöjä rajoittaviin rakenteellisiin muotteihin.
Sarjakuvissaan Tanskanen ottaa radikaalisti kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin, kuten sukupuoleen, luokkaan ja rasismiin. Instagramiin kirjoittamissaan miniesseissään Tanskanen purkaa tyttöyteen ja naiseuteen liittyviä myyttejä, nostaa esille seksuaalisen väkivallan muotoja, arvostelee kulutuskulttuuria ja roimii kapeita ihanteita, joihin kukaan ei tunnu mahtuvan.
Tanskanen aloitti Tympeiden tyttöjen piirtämisen omana lohtuprojektinaan vuonna 2020. Nyt se on hänen työnsä. Tanskanen elättää itsensä teosmyynnillä ja sarjakuva-albumista saaduilla tuloilla.
Senkin kanssa hän on vasta pääsemässä sinuiksi.
”On niin harvinaista, että minun taustallani voi ryhtyä näin nuorena tekemään kokopäiväisesti taidetta.”
Luokkien välissä
Vuonna 1998 syntynyt Tanskanen on historian toiseksi nuorin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaja. Usein valtionpalkitut ovat tehneet jo pitkän uran omalla alallaan. Monesti palkituilla on myös meriittejä, kuten alan koulutusta ja titteleitä. Se herättää Tanskasessa ristiriitaisia tunteita.
”Aika hirvittävää saada tunnustusta näin nuorena”, Tanskanen toteaa.
Selitykseksi Tanskanen tarjoaa oman luokkakipuilunsa. Hän on itse kotoisin itärajalta, vuolaasta koskestaan tunnetulta Imatralta. Kaupunki on paksusti työväenluokkainen. Siellä eliittiä edusti paikallisen K-Citymarketin omistaja. Ala-asteella ei opiskeltu vieraita kieliä, koska siihen ei ollut resursseja. Nuorille opetettiin, että siisteintä oli, jos onnistui saamaan vakipaikan tehtaalta.
Neljätoistavuotiaana Tanskanen alkoi juoda kaljaa torilla ja käydä töissä. Viikonloppuaamuisin hän leipoi sämpylät ja keitti lohisopat kylän ukoille paikallisessa kahvilassa, illat hilluttiin keskustassa.
Viisi vuotta sitten Tanskanen pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Siellä hän kohtasi railon itsensä ja muiden opiskelijoiden välillä. ”Mukavaan luokkaan” syntyneet eivät puhuneet torilla hillumisesta, vaan lapsuuden arkkitehtikerhoista. Tanskasen maailmasta tutut asiat, kuten Tokmannin meikkiosasto, eivät sopineet niihin keskusteluihin.
Tanskanen oli kateellinen. Se, mikä itselle tuntui vaikealta, näytti muille vaivattomalta. Tanskanen kertoo, että on ponnistellut kovasti ottaakseen muita kiinni ja kuuluakseen joukkoon. Silti vieraus seuraa häntä. Toisaalta Tanskanen on ylpeä taustansa antamasta perspektiivistä. Hän ei pelkää epämukavuuden tunnetta ja työn tekemistä.
”Mua ei ole koskaan haitannut kyntää kylmää peltoa.”
Sarjakuva murtaa tiedonjulkistamisen perinteitä
Jos pelkkä yliopisto-opiskelu on tuntunut Tanskasesta oudolta, niin hänen tekemänsä taiteen saavuttama menestys on vain lisännyt siihen kierroksia. Tympeät tytöt ovat kuljettaneet Tanskasta paikkoihin, joihin hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä. Samalla Tanskanen on huomannut saaneensa valtaa. Moni haluaa keskustella nuoren superfeministin kanssa.
”Olen saanut tavata ihmisiä, joiden tapaamista ajattelin yhtä todennäköiseksi kuin Aku Ankan tapaamisen.”
Tanskanen ei kuitenkaan halua ryhtyä miksikään motivaatiopuhujaksi. Tympeät tytöt on hänelle rakenteiden ja yleisen kokemuksen sanoittamista. Tympeiden tyttöjen on samaan aikaan tarkoitus olla kaikki ja ei kukaan. Hän ei halua, että Tympeiden tyttöjen kasvot ovat hänen kasvonsa.
Vallan kasautuminen myös pelottaa. Tanskanen kertoo, että on hiljattain pohtinut paljonkin sitä, mitä oikeastaan tällä keräämällään kulttuurisella pääomalla haluaa tehdä.
Siksi häntä itketti myös valtionpalkinnon jakotilaisuudessa. Vierauden ja vallan kiemuroita on vaikea käsitellä. Ei hän silti itseään huijariksi tunne. Hän kyllä tunnistaa ja tiedostaa, miksi palkinto on hänelle jaettu.
Tanskanen pitää palkintoa osoituksena siitä, että tiedonjulkistaminen on murroksessa. Uskottavan tiedon määritelmä laajenee, kun pastellisävyinen sarjakuva tunnustetaan sen välittämisen muodoksi. Toki yhteiskunnallista sarjakuvaa on Suomessakin ollut aina, mutta laajaa levikkiä se ei ole saavuttanut.
Instagramin kautta Tanskasen taide ja ajatukset leviävät sinnekin, missä feminististä keskustelua ei itsestäänselvästi käydä. Esimerkiksi sinne itärajalle teinityttöjen puhelimiin.
”Niille imatralaisille tytöille minä tätä teen.”
Pelkoja kohti
Imatralaisten tyttöjen takia Tympeiden tyttöjen ajatukset ovat suoria, yksioikoisia ja helposti ymmärrettäviä. Tanskanen haluaa, että hänen tekstinsä ovat helposti saavutettavia ja lähestyttäviä. Ankaratkin ajatukset uppoavat pehmeiden ja värikkäiden kuvien saattelemana.
Tanskanen on rehellisesti poliittinen, ja myöntääkin olevansa eräänlainen populisti.
Tosin se yksioikoisuuskin on viime aikoina ollut murroksessa. Ensimmäinen sarjakuva-albumi syntyi jonkinlaisessa hybriksessä, Tanskanen sanoo. Hän oli lukenut paljon feministiajattelijoiden opuksia ja ottanut ne omikseen. Oikean ja väärän erottelu tuntui helpolta.
Sitten hän on lukenut lisää, ja ymmärtänyt, kuinka vähän kaikesta tietääkään.
Yhtäkkiä kaikki ei tunnukaan niin yksioikoiselta. Yhä useammin Tanskaselle tulee se tunne, pitäisikö sanomisia himmailla. Jotkut teemat tuntuvat siltä, että niistä ei ainakaan uskalla sanoa mitään.
”Silloin tiedän, että juuri sitä pelkoa kohti pitää mennä.”
Pelottavaksi teemaksi Tanskanen nimeää muun muassa äitiyden. Tanskasella ei itsellään ole lapsia, mutta hän ottaa silti kantaa äitiyden yksipuoliseen kuvastoon.
Toinen pelottava teema on talous. Siksi Tanskanen aikoo käsitellä sitä kahdessa tulevassa teoksessaan. Ensimmäinen niistä on visuaalinen tietokirja, jonka hän laatii yhdessä puolisonsa Sami Kuopan kanssa. Siinä he aikovat purkaa erilaisia talouteen liittyviä totuuksina pidettyjä uskomuksia, kuten sitä, että demokratia ja ihmisoikeudet edellyttävät kapitalismia. Tanskasta turhauttaa se, että kapitalismikritiikki kuitataan kommunismikortilla.
”Ei kukaan halua takaisin Neuvostoliittoon. Mielestäni on suurta kansainvälisen mielikuvituksen puutetta, ettei kapitalismille keksitä muita vaihtoehtoja.”
Toinen tuleva teos taas on Tympeät tytöt -sarjakuva-albumi, joka käsittelee kapitalismin ja tyttöyden kytköksiä. Siinä hän aikoo kertoa taloudesta ja sukupuolesta sellaisella kielellä, joka ei vieraannuta aiheesta.
Mikään ei määritä elämää niin paljon kuin talous, Tanskanen sanoo. Jo nuorena Tanskanen oppi, että raha merkitsee perusturvaa. Hän on myös nähnyt mitä tapahtuu, jos sitä rahaa ei ole. Siksi siitä puhuminen ei saisi jäädä vain asiantuntijoille.
Vähemmän kiirettä, enemmän Dostojevskia
Tympeitä tyttöjä Tanskanen ajattelee tekevänsä ainakin niin kauan, kuin hän vielä identifioituu itse tytöksi. Suunnitelmissa on 4–5 sarjakuva-albumia.
Maisteriopinnot ovat jääneet joksikin aikaa paussille, mutta niiden pariin Tanskanen aikoo vielä palata, kunhan ehtii. Gradun voisi juosta nopeasti läpi, mutta Tanskanen haluaa syventyä siihen rauhassa, sillä häntä kiinnostaa väitöskirjan tekeminen.
Juuri nyt Tanskanen kaipaakin elämäänsä hitautta, aikaa lukea Dostojevskia ja elää, jotta kokemuksista riittäisi ammennettavaa taiteeseen.
”Ei kai tässä kiirettä ole. Olen vielä niin hiton nuori.”
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Palkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Teksti: Alma Onali
Kuva: Jaakko Lukumaa
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
