Onko tutkimus ja tiedonvälitys vapaata? Kooste lehdistönvapauden päivän keskustelutilaisuudesta

5.5.2021
Piirretty puhekupla, jonka tekstistä osa on viivattu yli.

Maailman lehdistönvapauden päivän kunniaksi järjestetyn keskustelutilaisuuden teemoina olivat tutkittu tieto, media ja sananvapaus. Tilaisuus striimattiin suorana Päivälehden museosta 3.5.2021.

Livestriimin tallenne on katsottavissa Tiedetv-kanavalla 17.5. asti (siirryt YouTubeen)

Prologi: Sananvapauden lyhyt historia

Tietokirjailija, FT Kai Ekholm avasi tilaisuuden valottamalla sananvapauden historiaa. Ajan saatossa valtaapitävien hallitsema sananvapaus on siirtynyt ammattijournalistien kautta jokaisen somenkäyttäjän käsiin. Sosiaalinen media on tuonut tiedonvälityksen alalle vakiintumatonta väkeä, eikä sananvapauden edellyttämä hedelmällinen dialogi aina pääse toteutumaan.

– Sananvapaus tapahtuu harmaalla alueella, jossa aivomme toimivat huonosti. Siksi kaikki argumentit tuntuvat yhtä hyviltä ja sananvapauden määrittelee eliitin sijasta alin yhteinen nimittäjä: huhut, väitteet, väärä tieto ja niiden äänekkäät edustajat, Ekholm kiteytti.

Horisontaalinen media on ympäristönä haastavampi ja verkko vaatii yksittäiseltä osallistujalta pitkäjänteistä työtä. Ekholm peräänkuuluttikin pysyviä sananvapautta tukevia rakenteita.

Lue Kai Ekholmin puhe kokonaisuudessaan

Ensimmäinen näytös: Huomiotalouden ratsastajat

Toimittaja Pasi Kiviojan johdolla keskusteltiin tiedon markkinoista. Millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut lehdistönvapauteen?

Toimittaja Ida Kannisto Toimittajat ilman rajoja -järjestöstä kertoi pandemian ja sen lieveilmiöiden odotetusti lisänneen disinformaatiota ja toimittajien työn häirintää. Esimerkkinä Kannisto mainitsi Brasilian, jossa presidentin levittämä väärä tieto ja vihamielinen suhtautuminen mediaan olivat osaltaan pudottamassa maan sijoituksen toiseksi alimpaan kategoriaan tämän vuoden indeksissä.

Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaiseman lehdistönvapausindeksin tiedot kerätään kyselytutkimuksella 180 maasta. Vastaajina on paitsi toimittajia ja muita media-alan toimijoita myös juristeja ja yhteiskuntatieteilijöitä. Indeksin tavoitteena on antaa kokonaiskuva toimittajien häirinnästä ja vaientamisyrityksistä maailmassa.

Vaikeneminen on joskus kultaa, vastaanväittäminen hopeaa

Kuinka sitten voisimme estää virheellisen tiedon leviämistä? Luonnollinen reaktio voisi olla virheiden osoittaminen ja valheiden paljastaminen. Valheellisia väittämiä ja vääriä käsityksiä on kuitenkin hyvin vaikea kitkeä pois todistamalla ne vääräksi (”debunking”), totesi tiedon vastaanottoon perehtynyt FINSCI-hankkeen johtaja, dosentti Johanna Kaakinen Turun yliopistosta.

Mediat ovatkin joutuneet tekemään päätöksiä olla uutisoimatta esimerkiksi joitain salaliittoteorioita, jotta eivät samalla tulisi levittäneeksi disinformaatiota. Samoin lehtien kommentointiosioita on suljettu, jos aihe on kirvoittanut liikaa virheellistä tietoa sisältäviä viestejä ja linkkejä, joita toimitus ei ennätä tarkistaa ja siivota. Omat virheensä journalistin on korjattava, mutta joskus vaikeneminen muiden esittämistä valheellisista väittämistä voi olla ainoa tapa toimia. Kanniston ja Toimittajat ilman rajoja -järjestön mielestä paras lääke on totuuteen pohjautuva, luotettava journalismi, joka tuo julkiseen keskusteluun faktoja.

Yksi selitys valeuutisten ja virheellisten väittämien leviämiselle löytyy ihmisistä itsestään. Tunteilla on suuri merkitys siinä, miten vastaanotamme tietoa. Valheellisilla uutisilla on taipumusta levitä oikeaa tietoa nopeammin ja laajemmalle etenkin voimakkaiden, negatiivisten tunnereaktioiden vauhdittamana. Tyypillisten disinformaatiossa käytettyjen retoristen keinojen ja strategioiden paljastaminen voisikin auttaa ihmisiä tunnistamaan myös virheellisiä käsityksiä.

FINSCI-hankkeessa on tarkoitus tutkia sitä, mitä tapahtuu kun ihminen kohtaa omien käsitysten suhteen vastakkaisen kannan. Aiemmin julkaistuissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ihmiset, joilla on vahvoja ennakkouskomuksia, eivät suinkaan välttele sellaista tietoa, joka on ristiriidassa aiempien käsitysten kanssa. Päinvastoin he pikemminkin lukevat sen hyvin tarkkaan, jotta voivat sitten selittää, miksi tuo oman käsityksen vastainen tieto on pohjimmiltaan väärää.

Kuplissa negatiivisilla tunteilla on ylipäätään taipumusta voimistua ja voimakkaita negatiivisia tunteita herättävät valheet – uhat, pelot, kauhukuvat – leviävät kaikkein tehokkaimmin. Etenkin somessa ihmisten käyttäytyminen vaikuttaa voimakkaasti myös toisten käyttäytymiseen, ja jo kommentoinnin tavalla on vaikutusta tietoon suhtautumiseen ja ennakkokäsitysten voimistumiseen.

Ja vastuu lankeaa...

Keskustelijat pohtivat myös somejättien valtaa. Kannisto epäili, ovatko Twitter tai Facebook oikeat tahot tekemään päätöksiä virheellisestä informaatiosta ja rajoittamaan sen levittämistä. Kaakisen mukaan ei kuitenkaan ole näyttöä, että esim. Trumpin estäminen sosiaalisen median palveluista ja tämän levittämän valheellisen tiedon merkitseminen varoituksilla olisi lainkaan vähentänyt hänen suosiotaan tai viestien leviämistä. Somejätit eivät siis välttämättä ole tässä suhteessa parhaimpia portinvartijoita.

Median lukutaito ja tieteellisen tiedon luonteen ymmärtäminen ovat keskeisiä tapoja taistella valheellista tietoa vastaan. Suomessa luotetaan vielä melko vahvasti sekä tieteeseen että mediaan. Silti täälläkin on ihmisiä, joihin humpuuki uppoaa paremmin kuin toisiin. Toimittajilta vaaditaan koko ajan enemmän tarkkuutta ja faktantarkistusta. Tavallisen somen käyttäjän kannalta olennaista on kyetä tunnistamaan tiedon lähde: kuka tätä tietoa jakaa. Aina kun uutinen vaikuttaa tunteisiin tai kuulostaa liian ”hyvältä”, kannattaa pysähtyä hetkeksi ennen kuin sen peukuttaa eteenpäin.

Toinen näytös: Tutkijan ääni ja vapaus

Keskustelutilaisuuden toisessa osiossa mietittiin tutkijoiden ilmaisunvapautta. Onko tutkijoilla vapaus valita tutkimusaiheensa ja oikeus omaan ääneen moniäänisessä mediamaailmassa? Miten tukea tutkijoiden sananvapautta?

Professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta johdatteli keskustelun tutkijoiden sananvapauteen. Esimerkiksi kävi parhaillaan ajankohtainen turve, josta Väliverronen oli itsekin kirjoittanut blogissaan. Eduskunnan oikeusasiamies antoi vuonna 2011 huomautuksen VTT:lle, jonka tutkijoita oli estetty julkistamasta tutkimukseen pohjaavia näkemyksiään turpeen energiakäytöstä, koska poliittiset päätökset tukivat turpeen käytön jatkamista. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen kuitenkin edellyttää turpeen poltosta luopumista, niin nyt kuin 10 vuotta sittenkin. Jos siis tutkijat olisivat saaneet tuoda kantansa esiin jo 2011, turverekat eivät ehkä olisi edellisviikolla tukkineet liikennettä Eduskuntatalon edessä.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on toteuttanut vuosina 2015, 2017 ja 2019 kyselyn tutkijoiden kohtaamasta häirinnästä. Tulokset kertovat, että vaikka ilmiö ei ole uusi, jokin ilmapiirissä on muuttunut ja häirintä voimistunut: liian moni tutkija kohtaa työssään uhkailua ja vaientamisyrityksiä. Pahimmillaan häirinnän kohteeksi joutunut tutkija vaihtaa aihetta tai vetäytyy pois julkisuudesta eikä osallistu enää yhteiskunnalliseen keskusteluun. Arkaluontoiseksi katsotut aiheet ovat samoja, joista myös toimittajat saavat eniten ryöppyä niskaansa: maahanmuutto, historialliset tabut, sukupuoli ja seksuaalisuus sekä ympäristöön tai terveyteen liittyvät aiheet.

Sananvapauden sankareita somevideoissa

Toimittaja, tietokirjailija ja Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi katsoi koronakriisin iskeneen päälle jo useamman vaihteen viimeisen vuoden aikana. Koronapandemian alkuvaiheessa media nosti ääneen lääketieteen edustajia, jotka ennen kaikkea varoittelivat yleisöä, mutta epidemian edetessä mediassa on näkynyt epidemiologien rinnalla myös sosiologeja, psykologeja ja oikeustieteilijöitä.

Tätä keskustelun monipuolistumista on pidettävä vain hyvänä asiana. Silti akatemiatutkija Oula Silvennoisen mukaan epidemian pitkittyessä myös denialismi on lisääntynyt ja häirintä tutkijoita kohtaan voimistunut. Koronan kieltäjät hyödyntävät taitavasti valtavirtaisia arvoja ja esiintyvät mielellään kriittisinä sananvapauden sankareina, jotka kiistävät tieteen viestin.

Järvi näki viimeaikaisten mielenosoitusten muuttuneen myös Suomessa eräänlaiseksi performanssiksi, jossa kaikki kuvataan, jaetaan somessa ja sitten niistä tykkäillään. Silvennoinen kuitenkin muistutti, että jatkuva kuvaaminen on nähty jo äärioikeiston toiminnassa eikä ilmiö suinkaan ole kotimainen keksintö.

Järvi kertoi myös tilanteesta Ruotsissa, missä hyökkäykset sekä toimittajia että kriitikkoja kohtaan ovat kaventaneet sananvapautta. Ruotsissa koronapäätösten keskittyminen valtionepidemiologin harteille sekä lääketieteellisellä että poliittisella tasolla vaikuttaa pahentaneen tilannetta, mikä on heijastunut myös toimittajien häirintään ja kaventanut sananvapautta.

On helpompi vihata ihmistä kuin organisaatiota

Oula Silvennoinen katsoi, että sosiaalisen median läpimurto on ollut sananvapauden kannalta merkittävä rajapyykki. Vaikka tutkijoita ja toimittajia osattiin kyllä uhkailla ennenkin, palautteen antaminen on somen myötä käynyt äärettömän helpoksi ja nopeaksi. Viestien lähettäminen myös tapahtuu ympäristössä, joka on hyvin herkästi manipuloitavissa, ja näin mylly saadaan hetkessä pyörimään jonkin ihmisen ympärillä.

Silvennoisen mukaan Suomessa on poliittisia toimijoita, joiden ydinviestin ”järjestelmä on mätä” välittäminen edellyttää kuulijakunnan eristämistä omiin kupliinsa, joihin valtavirtamedia ja sen myötä tieteellinen tieto eivät pääse tunkeutumaan. Kuplautuminen on ilmiönä vanhastaan tuttu esim. uskonnollisista yhteisöistä, jotka kieltävät kaiken ulkoa tulevan tiedon epäluotettavana ja harhaanjohtavana, mutta tässäkin some on tehnyt kaikesta vaivattomampaa.

Myös tutkijat ja toimittajat ovat nykyään persoonina läsnä sosiaalisessa mediassa, mikä avaa mahdollisuuksia kohdistaa kriittisiä huomioita kaikkeen sukupuolesta ikään ja pukeutumiseen ja olemiseen tapaan. Äärioikeiston tapana on nostaa joku näkyvä henkilö tikun nokkaan ja kohdistaa koko kannattajakunnan viha tuota yhtä henkilöä kohtaa. Yliopistoa organisaationa vastaan ei olisi yhtä helppo hyökätä kuin sille kasvonsa antavaa tutkijaa kohtaan.

Sekä Silvennoinen että Järvi ovat itse olleet hyökkäyksen kohteena. Silvennoinen kertoi kyenneensä purkamaan vihamielisyyttä keskustelulla, jopa someviestien välityksellä. Kasvoton viestiminen on kuitenkin työlästä ja aikaavievää, väärinymmärrysten riski on suuri. Pahimmillaan Silvennoinen on saanut jopa tappouhkauksia. Hän on kuitenkin huomannut, että harvemmin palautetta tulee hänen tutkimuksestaan tai sen tuloksista, vaan tunnereaktiot syntyvät usein lehtijutun otsikosta tai jostain sanotuksi luullusta.

Toimittajana Järvi taas on saanut eniten häiritsevää palautetta ruokaan ja rokotuksiin liittyvistä jutuistaan. Yhdeksi pahimmista äityi terveysgurua käsitelleestä Ylen kolumnista alkanut häirintä, jota kolumnissa mainittu lääkäri entisestään lietsoi omalla sivustollaan käydyssä keskustelussa.

Häirinnän kohteeksi joutunut tarvitsee tukea

Ylellä häirintään oli osattu varautua, mutta valitettavasti kaikki työnantajat, esim. yliopistot, eivät välttämättä tarjoa tarpeeksi tukea ja apua häirinnän kohteeksi joutuneelle. Keskeistä on tunne, ettei ole kiusaamisen edessä yksin vaan ympärillä on kollegoiden ja työyhteisön tuki. Tukea tarjoaa myös Häiritsevä palaute -verkkosivusto, jota Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta oli mukana toteuttamassa.

Helposti häirinnän kohde kuvittelee voivansa järkeillä jonkin syyn sille, miksi joutuu hyökkäyksen kohteeksi, mutta sellaista hyökkääjällä ei yleensä ole antaa. Silvennoinen nosti esiin myös sen, miten hyökkäyksen kohteen ominaisuudet vaikuttavat häirintään: nainen saa helpommin osakseen ulkonäköön tai persoonaan kohdistuvia hyökkäyksiä kuin mies. Sen paremmin Järvi kuin Silvennoinenkaan ei kuitenkaan ole antanut solvaamisen tai häirinnän vaikuttaa omaan työhönsä toimittajana/tutkijana.

Organisaatioilla tulisi olla tavat puuttua tilanteeseen, tässä meillä on Järven mielestä vielä tekemistä. Oikeusteitse asian selvittely harvoin johtaa oikeudenmukaiseen lopputulokseen, sillä oikeus ei tarkastele häirintää pitkäaikaisena kokonaisuutena, vaan päätökset annetaan yksittäistapauksista. Silti on toivoa: mitä useampia ammattiryhmiä uhkailu ja häirintä on alkanut koskettaa, sitä vakavammin oikeuslaitoskin kenties suhtautuu asiaan ja sen asiantuntemus paranee.

Todellinen sananvapaus voisi paremmin, jos sen väärinkäyttöä voitaisiin hieman hillitä, lopetti Oula Silvennoinen keskustelun.

Epilogi: The Bonn Declaration on Freedom of Scientific Research

Tilaisuuden päätteeksi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen vastuualueen johtaja ja Suomen Unesco-toimikunnan jäsen Päivi Tikka esitteli Bonnin julistuksen tieteellisen tutkimuksen vapaudesta: The Bonn Declaration on Freedom of Scientific Research (PDF). Lokakuussa 2020 annetun julistuksen ovat allekirjoittaneet kaikki EU:n 27 jäsenmaata ja sen lähtökohtana on, että tieteellisen tutkimuksen vapaus on yleismaailmallinen oikeus. Bonnin julistuksen mukaan tieteellisen tutkimuksen arvoja ovat mm. avoimuus, laatu, tasa-arvoisuus ja monimuotoisuus. Kuten Tikka korosti, nämä ovat samalla myös demokraattisen yhteiskunnan peruspiirteitä ja liittyvät kiinteästi tieteen ja ilmaisun vapauteen.

Julistuksella on myös tiedediplomaattinen ulottuvuus: sen mukaan tutkijoilla on oltava vapaus tuottaa ja jakaa tietoa myös yli rajojen. Bonnin julistus on suunnattu ennen kaikkea eurooppalaiselle julkiselle sektorille – hallituksille, yliopistoille, tutkimuslaitoksille ja tutkimusrahoittajille. Näiden tehtävä on turvata tutkimuksen vapaus kaikissa toimissaan. Samalla tutkimuksen vapaus on myös meidän kaikkien yhteinen asia ja etu.

Lehdistönvapauden päivän keskustelutilaisuuden järjestivät Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen Unesco-toimikunta, Suomen Journalistiliitto ja Toimittajat ilman rajoja Suomi.