Sirpa Puhakka ja Sari T. Tiiro julkaisivat vuonna 2024 dokumentaarisen teoksen Rakkauden riekaleita – omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa (Rosebud).
He saivat teoksen kirjoittamiseen työskentelyapurahan Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Autofaktaa ja tutkivaa journalismia yhdistävä teos kertoo täsmällisesti, minkälaista vanhustenhoito nyky-Suomessa on. Toimittaja ja poliittinen päättäjä Sirpa Puhakka on seurannut ja kirjoittanut sosiaali- ja terveysasioista 1990-luvulta alkaen ja toimittaja, opettaja Sari T. Tiiro työskenteli useita vuosia puolisonsa omaishoitajana. Puhakka ja Tiiro ovat opiskelutovereita, ja Rakkauden riekaleita on heidän ensimmäinen ammattimainen yhteistyöhankkeensa.
Omaishoidosta ei oltu vielä julkaistu kirjaa, joka käsittelisi omaishoitoa poliittisen toiminnan kohteena. Vanhushoiva yhteiskuntapoliittisena ilmiönä on ollut niukemmin esillä hoivasuhteiden kuvauksiin verrattuna, vaikka vanhushoivaan liittyvää poliittista päätöksentekoa on jonkin verran tutkittu. Puhakka ja Tiiro haluavat myös monipuolistaa omaishoidon julkista kuvaa puhumalla työikäisistä omaishoitajista ja hoidettavista. Tavallisimmin omaishoito esitetään julkisuudessa toimintana, jossa vanhus hoivaa toista vanhusta.
Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000–350 000 sitoutuneesti läheisestään huolehtivaa omais- tai läheishoitajaa.
Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000–350 000 sitoutuneesti läheisestään huolehtivaa omais- tai läheishoitajaa. Heistä yli 51 000 on hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa. Lisäksi on arvioitu, että sitoutuneesti läheistään hoitavista noin 20 000 henkilön kohdalla täyttyisivät edellytykset omaishoidon tukeen, jos he hakisivat sitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut, että jos omaishoitajien hoidettavat olisivat samantasoisen ammattihoivan piirissä, maksaisi se yhteiskunnalle noin 1,2 miljardia euroa. Omaishoidon kattavuus vaihtelee alueellisesti: esim. pohjalaisilla hyvinvointialueilla on omaishoitajia suhteessa enemmän kuin Uudellamaalla. Omaishoidon kriteerien valtakunnallista yhtenäistämistä selvitetään parhaillaan, koska palkkiot ja eri hyvinvointialueiden kriteerit omaishoidolle vaihtelevat alueiden kesken.
– Hyvinvointialueiden sisällä kuntien omaishoidon tuen kriteerit on yhtenäistetty, mikä mahdollistaa uudentyyppisen tiedonkeruun omaishoidosta, toteaa Puhakka. – Tiedonkeruu on edellytys koko palvelujärjestelmän kehittämiselle. Toisaalta hyvinvointialueilla keskitytään nyt sopeuttamaan taloutta, mikä todennäköisesti viivästyttää kehittämistyötä, hän jatkaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee vahva eetos kodista parhaana hoivan paikkana.
Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee vahva eetos kodista parhaana hoivan paikkana. – Omaishoitotilanteet ovat kaikki uniikkeja, muuttuvia ja liian usein omaishoitajan sopeutumiskykyyn nojaavia. Muuttuvissa tilanteissa koti ei ole aina ykkösvaihtoehto, sanoo Tiiro. – Omaishoitajan on oltava aktiivinen manageri tai asioitsija järjestäessään hoivan saajan asioita varsinaisen hoivan lisäksi, hän sanoo. Omaishoitajan jakamaton vastuu on raskas. Puhakka ja Tiiro peräänkuuluttavat tarpeen mukaan saatavia tukipalveluja. Tämä lisäisi hoivaa saavien yhdenvertaisuutta. Myös hoivan kriteerien ja omaishoidon palkkioiden yhdenmukaistaminen valtakunnallisesti olisi tärkeää yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta.
Omaishoito on siis jo vakiintunut osa suomalaisen vanhustenhoitojärjestelmän palveluvalikoimaa. Omaishoito ei ole subjektiivinen oikeus esim. lasten päivähoidon tapaan. Omaishoidosta laaditaan sopimus ja niin hoidettavaa kuin hoitaajakin arvioi hyvinvointialue viranomaisena, joka määrittää, onko omaishoito hoivan tarvitsijalle sopiva hoidon muoto ja omaishoitajaksi ilmoittautuva sopiva hoitajaksi. Puhakka ja Tiiro näyttävät kirjassaan, että ammattimaisen hoivan ja omaishoidon suhde on hämärä. Omaishoitajan roolia tulisikin selkeyttää.
Hyvä omaishoito vaatisi monipuolisempia tukipalveluja sekä hoivan saajalle että omaishoitajalle.
Hyvä omaishoito vaatisi monipuolisempia tukipalveluja sekä hoivan saajalle että omaishoitajalle. Vasta tällöin se voisi olla aidosti joustava vaihtoehto vanhushoivan palveluvalikoimassa. Moni omaishoitaja jättää käyttämättä lakisääteiset vapaat, koska sijaishoitoa ei löydy. Jotkut omaishoitajat kokevat, että hoidettava ei saa yhtä hyvää hoitoa korvaavassa hoitopaikassa, vaikka sellainen löytyisikin. Toisaalta omaishoitoon liittyy myös kielteisiä ja psykologisesti sumeita asioita: esim. omaishoitaja voi tarpeettomasti korostaa hoitotyönsä paremmuutta suhteessa ammattihoivaan tai hoidettavan ja omaishoitajan suhde voi olla läheisriippuvuuden leimaama. Tulisi myös puhua enemmän siitä, miten työikäinen omaishoitaja järjestää oman työstäirtautumisensa ja kompensoi pienenevän eläkekertymän ja laskevan tulotason.
Puhakka ja Tiiro ovat pohtineet, missä olosuhteissa omaishoito voisi olla nykyistä parempaa. Hyvä alku olisi yhden luukun palvelu omaishoitoa harkitseville ja omaishoitajan mukaanottaminen moniammatilliseen yhteistyöhön, jona vanhushoivaa toteutetaan jo nyt. Tiedonsaanti eri vaihtoehdoista voisi olla parempaa. Omaishoitajan tehtävää tulisi myös tarkemmin avata, täsmentää käsillä olevaan ainutlaatuiseen tapaukseen ja kertoa siihen liittyvästä päätöksenteosta. Omaishoitajan tulisi esimerkiksi voida valmistautua myös siihen hetkeen, jolloin hän tekee päätöksen omaishoidon lopettamisesta ja hoivavastuun siirtämisestä hyvinvointialueelle.
Tulevaisuudessa hoivavastuu tulee osaksi yhä useamman työikäisen elämää.
Tulevaisuudessa hoivavastuu tulee osaksi yhä useamman työikäisen elämää. Hoivaan voi varautua, oli rooli sitten hoidettavan tai hoitajan. Omaishoitaja- ja potilasyhdistyksistä saa tietoa ja vertaistukea. Vanhuuden varalle kannattaa säästää ja sosiaalisia suhteita hoitaa. Tämä koskee niin perheellisiä kuin yksineläviä.
Puhakka pitää välttämättömänä myös avoimempaa yhteiskuntaa ja kaikkien ikäryhmien yhteistoimintaa. Monet vanhukset haluaisivat arkeensa arvostavia kohtaamisia, joilla voi torjua myös yksinäisyyttä. Tiiro mainitsee myös, että esteettömästä ympäristöstä hyötyvät myös muut ryhmät kuin vanhukset: kantamuksin liikkuvat, lastenvaunuja käyttävät, tilapäisesti vammautuneet jne.
Rakkauden riekaleita – omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa on tärkeä puheenvuoro, miten järjestämme kaikkia koskevia valintoja yhteiskunnassamme. Vanhushoivassa ja kroonisesti sairastavan työikäisen hoivassa on kyse viime kädessä osallisuudesta ja yhteisöllisestä vastuusta. Varautumista vanhuuden tai sairauden varalta ei voi jättää ainoastaan yksilöiden ennakoinnin varaan, koska meistä kukaan ei tiedä, milloin hoivan tarve tulee ajankohtaiseksi.
Puhakka ja Tiiro saivat teokselleen tiedonjulkistamisen apurahan vuonna 2023. Tiedonjulkistamisen apurahoilla tuetaan monipuolista, monikanavaista ja uutta luovaa tietokirjoittamista sekä muuta tiedonjulkistamista. Apurahatarinoita-sarjassa tutustutaan apurahansaajien elämään ja työhön.
Teksti: Suvi Lahtonen
Kuvat: valokuva kirjailijoista Anton Hämäläinen, kirjan kansi Rosebud Books. Valokuvassa Sirpa Puhakka ja Sari T. Tiiro.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
