Esittelyssä TJNK:n Jari Lyytimäki

19.8.2025
Kuvassa TJNK:n Jari Lyytimäki.

Juttusarjassa esitellään TJNK:n jäsenet kolmivuotiskaudelle 2025–2027. Neuvottelukunta tuo yhteen tutkitun tiedon parissa työskenteleviä asiantuntijoita, joiden tehtävänä on suomalaisen tiedonjulkistamisen tukeminen ja kehittäminen. 

Kuka olet?

Toimin johtavana tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Olen myös ympäristönsuojelutieteen dosentti Helsingin yliopistossa ja laaja-alainen ympäristötiedon yleistajuistelija. Olen kirjoittanut useita tietokirjoja ympäristöaiheista. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana olen tutkinut muun muassa huumorin käyttöä ympäristönsuojelussa, kestävän kehityksen mittareiden muotoilua ja niiden politiikkavaikuttavuutta, ilmasto- ja energiakysymyksiä koskevaa uutisointia, kemikaaleja koskevaa riskiviestintää sekä ekosysteemien tuottamia haittoja ja keinovalon aiheuttamaa valosaastetta. Olen osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja eurooppalaisiin tutkimushankkeisiin ja mm. Euroopan ympäristökeskuksen ympäristöraportoinnin kehittämiseen.

Mikä sinua innostaa tutkitun tiedon yhteiskunnallisessa hyödyntämisessä, ja mitä mahdollisuuksia näet tällä saralla?

Tutkitun tiedon nykyistä paljon tomerampi hyödyntäminen on paras ja oikeastaan ainoa oikeasti toimiva mahdollisuutemme oman hyvinvointimme ja koko planeetan kestävyyden rakentamiseen. Vaikka välillä näkymät ovat synkeitä, innostusta ja uskoa parempaan tulevaisuuteen synnyttää nimenomaan se, että meillä kaikilla on loputtomat mahdollisuudet ymmärtää tutkittua tietoa ja muuttaa toimintaamme sen perustalta takertumatta turhaan totuttuihin rutiineihin ja ennakkoluuloihin.  

Miten tutkitun tiedon runsauteen ja ristiriitaisuuteen pitäisi suhtautua omassa arjessa?

Avoimen utelias suhtautuminen lienee paras tapa suhtautua yltäkylläisen runsaaseen ja joskus ristiriitaiseenkin tutkimustietoon. Avoin uteliaisuus tarkoittaa sitä, että olemme avoimia uusille näkökulmille ja yritämme ymmärtää miksi jokin tutkimustulos vaikuttaa ristiriitaiselta aiempaan tietoon verrattuna. Onko maailma muuttunut ja aiemmat totuudet vanhentuneet, osoittavatko uudet tutkimusmenetelmät vanhat käsitykset vääriksi, vai avaako uusi tutkimus erilaisen näkökulman kumoamatta silti aiempaa ymmärrystä? Aivan parasta on, jos arjesta löytyy keskustelukumppani, jonka kanssa voi yhdessä pohtia millainen tieto piirtää maailmasta oleellisimmat kuvat. 

TJNK:n vastanimitetty puheenjohtajisto määritteli tammikuussa toimikautensa tavoitteiksi avoimuuden ja aktiivisuuden

Kuvassa johtava tutkija Jari Lyytimäki (Suomen ympäristökeskus). Kuvan on ottanut Anne Haapanen.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös