TJNK toimintakertomus 2018

16.1.2019
Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Toimintakertomus 2018.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan toimintakertomus vuodelta 2018.

NEUVOTTELUKUNNAN ASEMA JA TEHTÄVÄT VALTIONHALLINNOSSA

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. Asiantuntijaelimenä neuvottelukunnan vaikutus ulottuu ministeriön ja tieteen organisaatioiden tavoitteisiin ja toimintaan.

HENKILÖSTÖ JA HALLINTO

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan henkilökuntaan kuuluvat pääsihteeri ja osa-aikaiset suunnittelija ja toimistosihteeri. Toimivuotena neuvottelukunnan pääsihteerinä toimi FT Reetta Kettunen. Suunnittelija FM Terhi Tarkiaisen työaika puolittuu Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan välillä. Toimistosihteeri Kaisu Reiss työskentelee Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan, Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteisenä toimistosihteerinä.

Neuvottelukunnan sihteeristö työskentelee Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteydessä. Vastuullinen tiede -hankkeessa työskentelivät projektipäällikkö Anni Sairio ja verkkotoimittaja Maija Lähteenmäki.

NEUVOTTELUKUNNAN JÄSENET, KOKOUKSET JA TYÖRYHMÄT

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää jäsenet kolmeksi vuodeksi kuultuaan Suomen Akatemiaa, taiteen keskustoimikuntaa sekä alan keskeisiä järjestöjä.

Neuvottelukunta kokoontui ajalla 1.6.2017 - 31.12.2018 12 kertaa ja kävi tarvittaessa sähköpostikokouksia. Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti - tiedeviestinnän suositukset työryhmään kuuluivat Risto NieminenKatja BargumErkki Karvonen ja Esa Väliverronen sekä kutsuttuna jäsenenä johtava viestintäasiantuntija Maria Ruuska Kaskas Mediasta.

Tiedonjulkistamisen apurahoista rahoitusesityksen laativat vuonna 2017 Risto Nieminen, Katja Bargum, Anna-Liisa Haavikko, Pirjo Hiidenmaa ja Esa Väliverronen ja vuonna 2018 Katja Bargum, Pirjo Hiidenmaa, Pentti Huovinen ja Esa Väliverronen.

TIEDONJULKISTAMISEN VALTIONPALKINNOT

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Valtiovallan osoittamalla tunnustuksella on erityinen merkitys ja asema suomalaisten tiedonvälityksen palkintojen joukossa.

Palkinnot myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Palkintoesityksen tekijänä neuvottelukunta on riippumaton, eri alojen tunnustetuista asiantuntijoista koostuva taho, mikä lisää palkinnon arvostusta.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi vuoden 2018 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Säätytalolla 26.9.2018. Vuonna 2018 jaettiin yhteensä kahdeksan palkintoa.

Vuonna 2018 oli kulunut 50 vuotta ensimmäisten tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen myöntämisestä. Juhlavuotta juhlittiin tehostamalla vuoden 2018 palkintotiedottamista, tuottamalla lyhyt piirrosvideo palkintojen historiasta ja järjestämällä yleisötilaisuus tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen jaon yhteyteen.

 

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta myöntää tiedonjulkistamisen kohdeapurahoja yksityisille henkilöille tai työryhmien jäsenille (ei yhteisöille tai yhdistyksille) tiedonjulkistamista palvelevan työsuunnitelman toteuttamiseen lähinnä luovan työn korvauksina.

Myönnetyllä avustuksella tuetaan monipuolista, monikanavaista ja uudistuvaa tietokirjoittamista ja tiedonjulkistamista. Kaunokirjalliset kohteet, käännökset, oppikirjat tai tieteelliset tutkimukset eivät kuulu apurahoituksen piiriin.

Vuonna 2018 apurahoihin myönnettävä rahamäärä nousi 290 000 eurosta 400 000 euroon. Hakemuksia käsiteltiin yhteensä 380. Myönteisen rahoituspäätöksen sai 72 hanketta.

SELVITYS TIEDONJULKISTAMISEN APURAHOISTA

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta teki selvityksen apurahoittamiensa hankkeiden toteutumisesta, tuettujen hankkeiden vastaanotosta ja apurahan vaikuttavuudesta.

Selvitystyötä varten tietoa kerättiin laatimalla kysely apurahansaajille ja tarkistamalla hankekohtaisesti ajalla 2010–2016 tietokirjoille myönnetyt tiedonjulkistamisen apurahat. Lisäksi käytiin keskusteluita kirjallisuuden alan toimijoiden kanssa. Selvityksen päätekijä oli FM Sanna Paakki.

Selvityksellä haluttiin saada tietoa erityisesti tietokirjahankkeiden julkistamisesta. Keskimäärin apurahan saamisvuodenvuoden jälkeen kuluu reipas puolitoista vuotta ennen kirjan julkaisua. Julkistamisen saattaa kulua myös useampi vuosi. Hankkeiden julkistamisen viivästymisen syynä on usein rahoitus.

Tiedonjulkistamisen apurahoja saavat tasapuolisesti miehet ja naiset. Keskimääräinen apurahasaaja on korkeakoulutettu ja toimii tutkimuksen tai viestinnän parissa tiedottamistyössä tai toimittajana.

Osa julkaistuista tietokirjoista yltää useampaan kuin yhteen painokseen, ja tiedonjulkistamisen apurahoilla tuettuja teoksia käännetään myös muille kielille. Teoksia julkaisee usea kustantaja.

Selvityksellä saatuja tietoja käytetään kehittämään tiedonjulkistamisen apurahojen toimivuutta ja käytänteitä.

VÄHÄLEVIKKISEN LAATUKIRJALLISUUDEN OSTOTUKI

Vähälevikkisen laatukirjallisuuden tuki on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain kuntien kirjastoille myöntämä ostotuki. Ostotuella hankitaan kirjoja listoilta, jotka Valtion kirjallisuustoimikunta, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Selkokeskus ja Kuurojen liitto laativat edellisenä vuonna julkaistuista vähälevikkisistä kirjoista.

Tukea voidaan käyttää myös saatavilla olevan saavutettavan kirjallisuuden (esim. selko-, ääni-, isotekstiset ja viittomakieliset kirjat) hankintaan. Ostotukilistalla voi olla myös käännösteoksia.

Kirjastot voivat hankkia määrärahalla kirjallisuutta sijoitettavaksi myös koulukirjastojen kokoelmiin ja päiväkoteihin.

VASTUULLINEN TIEDEVIESTINTÄ

Neuvottelukunnan tehtävien ja toimintojen tavoitteena on edistää tutkitun tiedon julkistamista ja käyttöä yhteiskunnassa. Uutta tutkittua tietoa tuotetaan tieteen ja tutkimuksen, tutkivan journalismin ja muun luotettavan tiedon hankinnan ja julkaisemisen keinoin.

Neuvottelukunta edistää toimintojensa kautta tiedon ja tutkimuksen avoimuutta ja saavutettavuutta sekä kansalaisten luottamusta ja osallisuutta tieteeseen ja tutkimukseen.

Kritiikinkestävän asiantuntijatiedon julkisuutta tuetaan edistämällä asiantuntijoiden ja tutkijoiden viestintävalmiuksia ja sananvapautta.

TIEDEVIESTINNÄN SUOSITUKSET

Tiedeviestintä on tiedeyhteisöjen sisäistä ja ulkoista tiedonvälitystä ja vuorovaikutusta tutkimuksesta saadusta tiedosta. Se on keskeinen osa tutkimustyötä. Laadukas monimuotoinen tiedeviestintä ja tiedejournalismi rakentavat avoimen tieteen kulttuuria ja luottamusta tieteeseen ja tutkimukseen.

Neuvottelukunnan laatimat Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset kannustavat tiedeyhteisöjä avoimuuteen ja julkisuuteen.

Suositukset luovutettiin opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle 24.1.2018.

Suositukset on julkaistu suomen-, ruotsin- ja englanninkielisinä.

VASTUULLINEN TIEDE

Neuvottelukunta toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Vastuullinen tiede -hanketta yhdessä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) kanssa. Hanke yhdistää tiedon tuottamisen hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti tiedon luotettavaan viestimiseen ja käyttämiseen.

Hankkeen julkaisema Vastuullinen tiede -sivusto on opas tutkimusetiikan ja tiedeviestinnän hyviin käytänteisiin suomalaisessa tiedeyhteisössä. Sen yleistajuisten, asiantuntijoiden ja sivuston taustatahojen kirjoittamien artikkelien avulla ymmärrys sivuston käsittelemistä aiheista syvenee.

Sivustosta on suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset versiot.

SEMINAARI- JA TAPAHTUMATUOTANTO

Neuvottelukunta järjesti seminaareja ja tapahtumia jotka käsittelevät tiedonjulkistamiseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Seminaarit toteutettiin pääasiallisesti yhteistyössä strategisten kumppanien kanssa.

Yksittäiset seminaarit ja tapahtumat

  • The seventh Human Rights and Science Symposium: Human rights and the arctics (29.9.2017). Asiantuntijaseminaari käsitteli arktisen alueiden tutkimusta ja ihmisoikeuksia. Tapahtuma oli osa Suomi 100 -ohjelmaa. Yhteistyössä Suomen tiedeakatemiain neuvottelukunta, Leopoldina- Nationale Akademie der Wissenschaften, Suomalainen tiedeakatemia, Teknillisten tieteiden akatemia, Suomen tiedeseura, Svenska Tekniska vetensskapsakademien i Finland, Suomen Unesco-toimikunta, TJNK
  • Tiedediskot (29.9.2017 ja 18.1.2018). Tutkijoiden yönä ja Tieteiden yönä järjestetyt, kenties Suomen ensimmäiset tiedediscot tarjosivat keskusteluita, tiedepubivisan ja tanssia.
  • Onko sana vapaa? Lehdistönvapauden päivän keskustelu (3.5.2018). Unescon lehdistönvapauden päivän kunniaksi järjestetty keskustelu käsitteli sanan- ja lehdistönvapauden tilaa eri puolilla maailmaa. Yhteistyössä HS, Helsingin sanomain säätiö, Institut Francais Finland, Suomen Unesco-toimikunta, TJNK
  • Keskustelu tiedonjulkistamisen apurahoista (12.6.2018)
  • Terveysviestintä on helppoa – vai onko? -seminaari (20.9.2018). Asiantuntijaseminaarin aiheena oli, miten puhua terveysviestinnästä vastuullisesti mutta ei yksisuuntaisen valistavasti. Yhteistyössä Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja Turun yliopiston Kieli- ja viestintäopintojen keskus ja Vastuullinen tiede -hanke.
  • Tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen jakopäivän yleisöseminaari (26.9.2018). Tilaisuudessa esiteltiin samana päivänä myönnetyt vuoden 2018 tiedonjulkis-tamisen valtionpalkinnot

Toistuvat tapahtumat

Tiedeviestinnän kansallinen konferenssi
Yhteistyössä Tiedetoimittajain liiton kanssa järjestetään vuosittainen tiedejournalismiin ja tiedeviestintään keskittyvä tapahtua

Etiikan päivä
Vuosittainen tieteen eettisiä kysymyksiä käsittelevä seminaari, joka kokoaa yhteen kaikkien tieteenalojen edustajia. Sen järjestävät Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK), Biotekniikan neuvottelukunta (BTNK), Geenitekniikan lautakunta (GTLK), Suomalaiset tiedeakatemiat, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK), Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE, Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta TUKIJA

Liikutu tiedosta – päivä vaikuttavaa tiedeviestintää
Vuosittainen tiedeviestintätapahtuma. Vuonna 2018 aiheina olivat tiedolla vaikuttaminen ja tiedon yhteiskehittäminen. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Kaskas Media, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta

Tutkas aamukuulemiset
Tutkijoiden ja kansanedustajien seura – Tutkas, eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta järjestivät tutkijatapaamisia Tutkaksen aamukuuleminen -tapahtumissa. Aamukuulemiset ovat kaikille avoimia ja ne järjestetään Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa. TJNK:n pääsihteeri Kettunen on Tutkaksen hallituksen jäsen. Hän moderoi pääosan keskusteluista ja laati koostekirjoitukset. Tapahtumatiedot ja koostekijoitukset löytyvät Tutkaksen facebook-sivulta.

  • Arktinen alue (15.9.2017)
  • Hyvä uni (6.10.2017)
  • Osaaja kaiken ikää (10.11.2017)
  • Onko joulupukkia olemassa? (1.12.2017)
  • Kemikaalit arjessamme (9.2.2018)
  • Riittääkö puhdas vesi? (2.3.2018)
  • Energiahuollon turvaaminen (6.4.2018)
  • Vanhemmuuden uudet muodot (4.5.2018)
  • Menestystekijöinä myötätunto ja kuuntelu (1.6.2018)
  • Innostava nuoruus (7.9.2018)
  • Kansalaisten kokema turvallisuus (5.10.2018)
  • Musiikki ja mieli (9.11.2018)
  • Kauneimmat joululaulut (14.12.2018)

Kirjallisuutapahtumat

TIETOKIRJA.FI
Tieteiden talolla Helsingissä joka toinen vuosi järjestettävä kaksipäiväinen tietokirjafestivaali. Suomen tietokirjailijat ry, Suomen Kustannusyhdistys, Tietokirjallisuuden edistämiskeskus, Tieteellisten Seurain valtuuskunta ja Bibliofiilien Seura, TJNK

Turun kirjamessut 2017 ja 2018
TJNK on yksi Turun kirjamessujen perustajayhteisöistä ja osallistuu vuosittain tapahtumaan omalla osastollaan ja ohjelmallaan. Neuvottelukunnan pääsihteeri Kettunen on kirjamessujen päätoimikunnan puheenjohtaja.

Helsingin kirjamessut 2017
TJNK:n pääsihteeri kettunen osallistui seuraaviin ohjelmanumeroihin:

  • Faktantarkistus tieteessä ja tiedejournalismissa (26.10.2017)
  • En suostu vaikenemaan: puolustuspuheita ilmaisunvapaudelle (28.10.2017)
  • Mitä tutkitaan seuraavaksi? (28.10.2017)

Tutustu myös 

Neuvottelukunnan julkaisemat tiedotteet ja muu materiaali löytyvät arkistosta.

Toimintakertomus kattaa ajan 1.6.2017 - 31.12.2018.

Lisätietoja antaa pääsihteeri Reetta Kettunen, p. 040 733 5935. 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös