Tiedonjulkistamisen apurahat 2020 on jaettu

2.9.2020
""

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on jakanut 400 000 euroa tiedonjulkistamisen apurahoina. TJNK käsitteli 412 hakemusta, joista 56 sai rahoituksen. Valtaosa apurahoista myönnettiin uutta tietoa julkistavien tietokirjojen tekemiseen.

Tiedonjulkistamisen apurahoilla tuetaan monipuolista, monikanavaista ja uudistuvaa tietokirjoittamista ja tiedonjulkistamista. Tuki mahdollistaa tutkitun tiedon julkaisemisen muodoissa, jotka palvelevat suurta yleisöä eli meitä kaikkia.

”Jaamme niukkuutta”

Tiedonjulkistamisen apurahoihin kohdistuu kova hakupaine eikä kaikille rahoituksen ansaitseville hankkeille riitä jaettavaa. Tänä vuonna haetusta rahamäärästä voitiin kattaa vain vajaat 12 prosenttia.

Rahoituspäätökset perustuvat neuvottelukunnan tekemään hakemusten keskinäiseen vertailuun ja kokonaisarviointiin. Arviointi kohdistuu erityisesti työsuunnitelman laatuun. Jokainen hakemus saa kolme erillistä arviota. Lue lisää apurahojen hakuilmoituksen kohdasta Arviointi.

- Jaamme niukkuutta. Käytännössä emme pysty rahoittamaan edes kaikkia erinomaisiksi arvioituja hankkeita, kertoo Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Katja Bargum.

- Hankkeita, jotka ovat laadultaan ja idealtaan rahoituksen ansaitsevia jää ilman rahoitusta.

Neuvottelukunta pyrkii päätöksissään välttämään haettujen summien tarpeetonta leikkaamista. Tämä ei ole aina mahdollista. Pienemmillä apurahamyönnöillä neuvottelukunta kuitenkin mahdollistaa tuen jakamisen useammalle hankkeelle, jotka muuten jäisivät kokonaan ilman rahoitusta. Samalla hakemusten läpimenoprosentti – siis se osa hakemuksista, joka saa myönteisen päätöksen – kasvaa mutta keinotekoisesti. 

Vuonna 2020 neuvottelukunta jakoi 13 kappaletta pitkiä työskentelyapurahoja. Kahdeksan kuukauden apurahan sai kolme ja kuuden kuukauden apurahan kymmenen hakijaa.

Neuvottelukunnalta haetaan myös paljon pienempiä, kahden kuukauden apurahoja.

- Lyhytkestoinen työskentelyapuraha on omiaan takaamaan työskentelyrauhan hankkeen loppuunsaattamisessa. Toivomme, että esimerkiksi pitkäkestoinen tietokirjaprojekti saadaan tällöin valmiiksi, jatkaa Bargum.

Tavoite: lisää tukea tietokirjallisuudelle

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on huolestunut tietokirjallisuuden julkisen tuen riittämättömyydestä. Hallitusohjelman mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö on uudistamassa nk. kirjastoapurahoja koskevaa lakia.

- Seuraamme mielenkiinnolla, miten kirjallisuuden tukikenttä muuttuu. Tässä olisi nyt mahdollisuus tasavertaistaa julkisen tuen jakautuminen kirjallisuuden eri alojen sisällä.

Nykyisen käytännön mukaan kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta tuetaan hyvin erisuuruisin panoksin. Hyvänä esimerkkinä ovat tiedonjulkistamisen apurahoihin pitkälti rinnastuvat nk. kirjastoapurahat. Tietokirjallisuuden osuus on vain kymmenen prosenttia kirjastoapurahalautakunnan jakaman tuen kokonaismäärästä.

- Suomalaista kirjallisuutta ei tehdä kuin Suomessa. Neuvottelukunta toivoo tietokirjallisuuden tasavertaisempaa kohtelua. Tämän pitäisi tapahtua tietokirjallisuuden tukimäärärahan korotuksen kautta.

Tilastotietoa

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta arvioi yhteensä 412 apurahahakemusta. Kaikkiaan 56 hakijalle myönnettiin tiedonjulkistamisen apuraha. Yhteensä työskentelyapurahoja haettiin 3 440 750 euroa (summasta puuttuu kulujen osuus). Apurahoja oli jaettavana 400 000 euroa.

Tietokirjan tekemiseen sai apurahan yhteensä 41 hakijaa, eli 82% myönnetystä rahoituksesta meni tietokirjoille. Muuhun tietokirjoittamiseen myönnettiin apuraha kuudelle hakijalle (8% rahoituksesta), kun taas tiedonjulkistamisen yhteistoimintaan sai apurahan neljä hakijaa (3% rahoituksesta) ja muun tiedonjulkistamisen hankkeisiin viisi hakijaa (7% rahoituksesta).

Lataa tästä julkinen listaus tiedonjulkistamisen apurahamyönnöistä 2020 (PDF)

Lisätietoja: pääsihteeri Reetta Kettunen, p. 040 733 5935, reetta.kettunen(at)tjnk.fi

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä.

Tiedonjulkistamisen apurahojen maksamisen ja muun hallinnoinnin hoitaa Tieteellisten seurain valtuuskunta, jonka yhteydessä neuvottelukunta toimii.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös