Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta jakoi apurahoja

23.9.2024
Kuvassa teksti myönnetyt tiedonjulkistamisen apurahat 2024.

TJNK jakoi 440 000 euroa tietokirjallisuuteen ja muuhun tiedonjulkistamiseen. Pitkän (6 tai 8 kk) apurahan sai 17 henkeä. 

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) myöntää tiedonjulkistamisen kohdeapurahoja yksityisille henkilöille tai työryhmien jäsenille (ei yhteisöille tai yhdistyksille) tiedonjulkistamista palvelevan työsuunnitelman toteuttamiseen lähinnä luovan työn korvauksina.

Myönnetyllä apurahalla tuetaan monipuolista, monikanavaista ja uudistuvaa tietokirjoittamista ja tiedonjulkistamista

Apurahoihin kohdistuu jatkuva kova hakupaine. Vuonna 2024 saapuneiden hakemusten määrä 575 ylitti monivuotisen keskimääräisen hakumäärän, vaikka jäikin vuoden 2023 ennätyksestä, 756 hakemuksesta. Työskentelytukea haettiin yli 7,5 miljoonaa euroa, kun jaettavana oli vain 440 000 euroa.

Saapuneista hakemuksista pystyttiin rahoittamaan 6 % eli 40 hakemusta. Näistä 30 eli 75 % kohdistui tietokirjoihin.

Panostus pidempiin apurahoihin

Neuvottelukunta pyrkii tukemaan pitkäkestoisempaa työskentelyä. Kuuden kuukauden apurahan sai 10 henkeä (2023: 11) ja kahdeksan kuukauden työskentelyapurahan seitsemän henkeä (2023: 2). Neljän kuukauden apurahoja jaettiin 19 kappaletta (2023: 17). Neuvottelukunta luopui 2 kuukauden apurahojen jakamisesta.

Kirkas ja vaikuttava tehtävä

Neuvottelukunta seuraa myöntämiensä apurahojen käyttöä. Saajat raportoivat työstään apurahakauden päättyessä. Tämän lisäksi neuvottelukunta seuraa apurahojen vaikuttavuutta laajemmilla selvityksillä. Vuoden 2023 selvityksen mukaan apurahoilla on kirkas tehtävä tiedon levittämisessä ja tietokirjailijoiden sekä tiedonjulkistamisen parissa työskentelevien työn ja ammattitaidon tukemisessa.  Suurin osa TJNK:n rahoittamista hankkeista toteutuu. Apurahansaajat arvostavat tiedonjulkistamisen apurahoja ja niitä pidetään erittäin tarpeellisena rahoituksen muotona. Saatu apuraha tukee myös tekijöiden ammatti-itsetuntoa.

Tutustu vuoden 2024 apurahamyöntöihin täällä.

Tarkempaa tietoa apurahoista ja hakuprosessista saat vuotuisesta hakuilmoituksesta täällä.

Tiedonjulkistamisen apurahoilla tuetaan monipuolista, monikanavaista ja uudistuvaa tietokirjoittamista ja tiedonjulkistamista. Tuki on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää edelleen jaettavaa valtionapua. Rahoituspäätökset tekee Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Apurahat hallinnoidaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan kautta.

Lisätietoja antaa pääsihteeri Reetta Kettunen, p. 040 733 5935 tai sähköposti info@tjnk.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös