Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnoilla on pitkät perinteet. Ajatus kansantajuisen tiedon palkitsemisesta syntyi jo 1800-luvulla. Nykyisessä muodossaan palkintoja on jaettu vuodesta 1968.
Ensimmäinen palkinto jäi jakamatta
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon juuret ulottuvat vuoteen 1865. Tuolloin Suomen senaatti päätti senaattori J. V. Snellmanin aloitteesta palkita kolme teosta: tieteellisen, kaunokirjallisen ja kansantajuisen julkaisun.
Kaunokirjallisuuden palkinnon sai Aleksis Kiven Nummisuutarit ja tieteellisen kirjallisuuden palkinnon Hans Wilhelm Rothstenin Latinalais-Suomalainen Sanakirja.
Kansantajuisen kirjallisuuden palkinnosta sen sijaan ei päästy yksimielisyyteen. Ehdolla olivat Zacharias Topeliuksen Luonnonkirja ja Matthias Putkosen Kristillinen siveyden oppi rakkaalle Suomen kansalle.
Palkinto jäi jakamatta. Ajatus kansantajuisen tiedon palkitsemisesta nousi uudelleen esiin vasta yli sata vuotta myöhemmin.
Tiedonjulkistaminen sai oman valtionpalkinnon vuonna 1968
Suomen valtionpalkintojärjestelmää uudistettiin 1960-luvulla. Uudistuksen myötä perustettiin myös tiedonjulkistamisen valtionpalkinto, joka jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968.
Aluksi palkinnonsaajia esitti opetusministeriön asettama palkintotoimikunta. Vuonna 1972 tehtävä siirtyi vastaperustetulle Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalle (TJNK). Neuvottelukunta tekee palkintoesitykset edelleen, ja palkinnot myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö.
Palkintojen määrä on vaihdellut vuosikymmenten aikana. Ensimmäisinä vuosina palkintoja jaettiin neljä vuodessa. 1970- ja 1980-luvuilla niitä saatettiin jakaa jopa 10–13 vuodessa.
2000-luvulla palkintoja on jaettu yleensä kahdeksan vuodessa. Yksi palkinnoista on saatettu myöntää tunnustuksena merkittävästä elämäntyöstä.
Valtionpalkinnoilla on Suomessa pitkä historia
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot ovat osa suomalaista valtionpalkitsemisen perinnettä. Tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisesti merkittävän työn tukeminen ulottuu vuosisatojen taakse.
Palkitsemisen juuret 1600- ja 1700-luvuilla
Ruotsin vallan aikana tieteitä ja taiteita tuettiin valtion aseman vahvistamiseksi. Vuonna 1640 perustettiin Turun Akatemia, Suomen ensimmäinen yliopisto.
1700-luvulla palkinnoilla ja kunnianosoituksilla haluttiin kannustaa yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan. Palkintoja jakoivat esimerkiksi Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia ja Suomen Talousseura.
Ensimmäiset valtionpalkinnot 1800-luvulla
1800-luvulla tieteen ja taiteen tukemisesta tuli aiempaa järjestelmällisempää. Vuonna 1865 päätettiin jakaa ensimmäiset varsinaiset valtionpalkinnot kirjallisuuden alalla.
Myöhemmin palkintoja alettiin myöntää myös muille taiteenaloille. Kirjallisuuspalkintojen jakamisesta tuli pysyvää vuonna 1897, ja seuraavana vuonna perustetun valtion säveltäjäpalkinnon ensimmäinen saaja oli Jean Sibelius.
Palkintojärjestelmä laajenee 1900-luvulla
Suomen itsenäistyessä valtionpalkinnot olivat jo vakiintuneet osaksi tieteen ja taiteen tukemista.
Vuonna 1918 perustettiin taidelautakuntia, jotka tekivät opetusministeriölle esityksiä palkinnonsaajista.
Erityisesti 1960-luvulla palkintojärjestelmää uudistettiin ja laajennettiin. Tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen jakaminen alkoi vuonna 1968.
Myöhemmin perustettiin myös uusia tunnustuksia, kuten valtion journalistipalkinnot vuonna 1993 ja Suomen tiedepalkinto vuonna 1997.
Kansainvälistä tunnustusta 2000-luvulla
Vuonna 2000 päätettiin perustaa kansainvälinen Millennium-teknologiapalkinto, jonka tavoitteena oli lisätä suomalaisen tieteen ja teknologian kansainvälistä näkyvyyttä.
Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 2004 brittiläiselle Tim Berners-Leelle, joka tunnetaan World Wide Webin kehittäjänä.
Lähde: Johan Stömberg, Jussi Nuorteva & Christina Forssell: Valtio palkitsee. SKS 2007.
