Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta toteutti 15.11.–15.12.2023 tutkija- ja asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille suunnatun kyselyn, jolla kartoitettiin kohdehenkilöiden kokemuksia heidän mahdollisesti kohtaamistaan ammatillisen sananvapauden rajoitusyrityksistä. Kysely on jatkoa neuvottelukunnan aikaisempina vuosina toteuttamille samankaltaisille kyselyille, joilla kehitystä on pyritty seuraamaan pidemmällä aikavälillä.
Kyselyyn saatiin yli 800 vastausta, joista täydellisiä (vastattu kaikkiin kysymyksiin) oli noin 500. Tyypillisin kokemus sananvapauden rajoittamisesta oli aikaisempien vuosien tapaan julkisiin esiintymisiin liittyvä asiaton palaute ja järjestelmällisempi häirintä.
Kokemukset eivät jakaudu tasaisesti tutkijoiden ja asiantuntijatehtävissä toimivien kesken. Suurin osa vastaajista oli saanut asiatonta palautetta korkeintaan satunnaisesti. Järjestelmällisemmät kokemukset asiattomasta palautteesta ja häirinnästä koskivat noin kolmannesta kaikista vastaajista. Ne saivat yleensä alkunsa tutkijan julkisesta esiintymisestä tai puheesta julkisella alustalla. Sosiaalinen media oli vastaajien yleisimmin ilmoittama asiattoman palautteen ja häirinnän kanava, ja ehdoton valtaosa sellaisesta palautteesta oli luonteeltaan sanallista häirintää, kuten solvauksia ja uhkailuja.
Ulkopuolisilta tulevan asiattoman palautteen rinnalla monet vastaajat kertoivat myös tiede- ja työyhteisöjen sisältä tulevista sananvapauden rajoittamisyrityksistä. Vastausten mukaan sellaisia aiheutui muun muassa tieteellisistä erimielisyyksistä, sosiaalisista konflikteista työyhteisöissä, opetustilanteisiin ja arviointiin liittyvistä erimielisyyksistä opettajien ja opiskelijoiden välillä ja tutkimuksen tai asiantuntijatyön rahoittajan asiattomasta puuttumisesta tutkimustuloksista puhumiseen. Joskus kysymys oli myös poliittisesta painostuksesta: runsaat neljä prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa omalla nimellään toimivan poliittisen vaikuttajan häirinnän kohteeksi.
Lue koko raportti tekstiversiona alta.
Häiritsevän palautteen monet muodot 2023 – Kysely tutkijoiden ja asiantuntijoiden sananvapauden rajoituksista
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta toteutti 15.11.–15.12.2023 tutkija- ja asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille suunnatun kyselyn, jolla kartoitettiin kohdehenkilöiden kokemuksia heidän mahdollisesti kohtaamistaan ammatillisen sananvapauden rajoitusyrityksistä. Kysely on jatkoa neuvottelukunnan aikaisempina vuosina toteuttamille samankaltaisille kyselyille, joilla kehitystä on pyritty seuraamaan pidemmällä aikavälillä.
Kysely laadittiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja lähetettiin sähköpostitse tiede- ja tutkimusyhteisön sidosryhmille, kuten yliopistoille ja ammattikorkeakouluille, tutkimuslaitoksille, tieteen rahoitusorganisaatioille sekä ammattiliitoille. Kyselyä jaettiin sidosryhmien välityksellä kohderyhmille ulkopuolisen häirinnän ehkäisemiseksi. Suoran sähköpostiviestinnän lisäksi kyselystä viestittiin TJNK:n verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden oli mahdollista pyytää kyselylinkki TJNK:n sihteeristöltä.
Kyselyyn saatiin yli 800 vastausta, joista täydellisiä (vastattu kaikkiin kysymyksiin) noin 500.
Kyselyn perusteella suurin osa tutkijoiden ja asiantuntijoiden häiritseväksi kokemasta palautteesta on sanallista palautetta. Sen yleisin muoto on asiaan liittymätön, yleensä solvaava palaute. Selvästi yli puolet vastaajista kertoi saavansa palautetta esiintymisistään vähintään silloin tällöin. Yleensä palaute oli asiallista, mutta noin 25–30 prosenttia vastaajista kertoi saavansa asiatonta, häiritsevää palautetta vähintään silloin tällöin.
Suomenkielisen kyselyn vastaajien sukupuolijakauma oli jokseenkin tasainen (nainen 43,94%, mies 37,37%), ruotsinkielisen vieläkin tasaisempi. Englanninkieliseen kyselyyn vastanneista miehiä oli selvä enemmistö. Sukupuolen osalta kysely sisälsi myös vaihtoehdot ”Muu” ja ”En halua sanoa”.
Pääosa vastaajista ilmoitti koulutusasteekseen ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri tai vastaava, 35,81%). Tieteellinen jatkotutkinto (lisensiaatin tai tohtorin tutkinto) oli runsaalla 25% vastaajista. 63 vastaajaa kertoi kuuluvansa dosenttikuntaan ja 62 professorikuntaan (molemmat runsaat 10%).
Yli puolet vastaajista oli toiminut alalla kymmenen vuotta tai enemmän. Pääosa vastaajista, yli 60%, ilmoitti työskentelevänsä korkeakouluissa tai erillisissä tutkimuslaitoksissa. Kategorian ”muu”-suhteen ilmeni jonkin verran sekaannusta, sillä useampi korkeakouluissa ulkoisella rahoituksella tai säätiöissä työskentelevä oli kirjannut itsensä tähän kategoriaan tarjolla olleiden korkeakoulujen tai tiederahoittajien sijasta.
Vastaajien edustamat tieteenalat jakautuivat nekin edustavasti. Luonnontieteitä tai tekniikan aloja kertoi edustavansa runsaat 30%, yhteiskuntatieteitä runsaat 26% ja humanistisia tieteitä noin 13%. Lääke- ja terveystieteiden (runsaat 6%) sekä maa- ja metsätaloustieteiden (alle 3%) edustus oli selvästi vähäisempi. Ruotsin kielellä vastanneista selvän enemmistön tausta oli yhteiskuntatieteissä (yli 46%) ja humanistisissa tieteissä (yli 21%). Englanninkieliseen kyselyversioon vastanneiden taustoja hallitsivat insinööri- ja luonnontieteet (yli 50%). Jotta luvuista voisi kuitenkaan tehdä pidemmälle meneviä päätelmiä, ne pitäisi suhteuttaa tieteenalojen yleiseen kokoon Suomessa.
Asiantuntijuuden julkiset ympäristöt
”En ole kokenut uhkailua, enkä häirintää. En tiedä olisiko sitä, jos oikein kaivelisin, mutta en kaivele. Esiintyminen jännittää jo valmiiksi niin paljon, että panostus menee kokonaan oman suorituksen tekemiseen. Koen sen kuitenkin velvoitteeksi sillä tavalla, että jos sitä on julkisista varoista tuettu, olen velvoitettu raportoimaan tuloksistani veronmaksajille. En nauti siitä millään tavalla, mutta haluan toimittaa tämän tehtäväni kuten kuuluu.”
Yleisesti vastaajat esiintyivät julkisesti tutkijan tai asiantuntijan roolissa monissa eri tilanteissa. Tyypillisimpiä esiintymistilanteita olivat toisille asiantuntijoille, päättäjille tai suuremmalle yleisölle suunnatut seminaarit tai muut puhetilaisuudet. Asiantuntijana laaditut kirjoitukset tai mielipidekirjoitukset ammatillisissa julkaisuissa sekä sosiaalisessa mediassa olivat myös yleisiä (yli 40% vastaajista). Yleisiä olivat lisäksi haastattelut laajalevikkisessä lehdistössä ja esiintymiset radiossa, podcasteissa tai televisiossa. Monet tutkijat ja asiantuntijat kirjoittavat lisäksi erilaisille verkkosivustoille tai blogeihin sekä laativat opetusmateriaaleja ja julkaisevat tietokirjallisuutta.
Runsas kymmenen prosenttia vastaajista kertoi esiintyvänsä julkisesti muuten kuin sosiaalisessa mediassa kuukausittain tai useammin. Pääosa (yli 60%) esiintyi julkisesti muutaman kerran vuodessa tai harvemmin. Sosiaalinen media madalsi jonkin verran kynnystä esiintyä asiantuntijana; runsas 40% vastaajista kertoi esiintyvänsä sosiaalisessa mediassa muutaman kerran vuodessa tai kuukausittain. Viikoittain tai päivittäin julkisuudessa kertoi esiintyvänsä yhteensä lähes 15%.
”Palautteen antaminen siten, että se päätyy tutkijan silmiin, on aiempaa helpompaa sosiaalisessa mediassa.”
Käytetyimpiä sosiaalisen median kanavia olivat (tässä järjestyksessä) LinkedIn, Facebook/Meta, tutkimusorganisaatioiden tai muiden ylläpitämät blogit, Twitter/X sekä Instagram. TikTokia kertoi käyttävänsä vain kymmenen vastaajaa, joka oli alle 2% kaikista vastaajista. 51 vastaajaa, hieman alle 9% kaikista vastaajista, sanoi, ettei käytä sosiaalisen median kanavia lainkaan. Suuri osa vastaajista painotti sosiaalisen median osuutta asiattoman palautteen ja häirinnän kanavana (hieman alle 20% vastaajista sanoi saavansa sen välityksellä häiritseväksi luokittelemaansa palautetta).
Englanninkielisen kyselyn vastauksissa toistui samanlainen kuvio. Sosiaalisen median kanavista LinkedIn oli selvästi yleisin käytetty kanava, TikTokia kertoi käyttävänsä vain yksi vastaaja. Hieman alle 15% prosenttia vastaajista ei käyttänyt sosiaalista mediaa lainkaan.
“Social discourse has changed, people openly say whatever is on their mind on social media. There is no sense of privacy anymore, and people no longer have any respect for personal boundaries. There is also less respect for research and science in general, and more hate in society.”
“It is easier to comment now in social media, people do not seem to mind consequences there - even in their own name - and they get a lot of 'likes' which boosts them to thinking they are doing right.”
Noin kolmannes vastaajista saa häiritsevää palautetta
”Olen saanut hyvin kriittistä, mutta en asiatonta palautetta.”
Selvästi yli puolet kaikkien kieliversioiden vastaajista sai julkisista esiintymisistään palautetta vähintään silloin tällöin. Suurin osa koki palautteen saamisen ylipäänsä myönteisenä asiana ja palautteen sisällön yleensä asiallisena. 48% suomeksi vastanneista sanoi palautteen olevan asiallista ”usein”. Jotkut vastaajat kuitenkin liittivät ongelmattomaksi kokemansa oman tilanteensa suoraan vähäiseen esiintymiseensä julkisuudessa:
”Får ej för jag uppträder inte offentligt."
Ongelmat alkavatkin vasta, kun palautteen sisältö ja tavoitteet muuttuvat. Hieman yli 30% vastanneista sanoi, ettei heidän saamansa palaute ollut koskaan asiatonta, mutta samansuuruinen joukko (hieman alle 30%) kertoi palautteen olevan vähintään toisinaan asiatonta. Prosenttiosuudet toistuivat suurin piirtein samanlaisina muissakin kieliversioissa.
Nekin, jotka eivät pitäneet häiritsevää palautetta omalla kohdallaan ongelmana, saattoivat viitata ilmiön olemassaoloon:
”En ole koskaan kokenut vakavaa häirintää, vaikka tutkin polarisoituneita aiheita. Pari kertaa on tullut sähköpostilla kiukkuista palautetta. Erääseen kyselylomakkeeseen joku vaivautui vastaamaan myös selvästi ainoana tavoitteenaan loukata. Ei ole yleistä eikä vakavaa, en ota itseeni.”
”Lievästi ikävää, kuten hieman ivallista tai asiantuntemuksen kyseenalaistavaa, nettikommentointia, joka ei minua suuresti häiritse.”
”Varsin harvoin ja lievää.”
”Minua ei ole häiritty tai uhkailtu julkiseen keskusteluun osallistumisen seurauksena. Palaute on ollut vähäistä ja positiivista silloin, kun sitä on tullut. Johtunee siitä, että osallistun julkiseen keskusteluun harvoin ja alani ei ole poliittisesti ’kuuma’.”
Häirintä näyttäisi siis keskittyvän jollain tavoin rajattuun joukkoon tutkijoita ja asiantuntijoita, joiden alat ovat enemmän ”poliittisesti kuumia”. Mutta millaiseen?
Kysyimme vastaajien omaa kokemusta siitä, minkä tieteenalojen edustajien he itse uskoivat saavan eniten häiritsevää palautetta. Eniten asiattoman arvostelun kohteina uskottiin kaikissa kieliversioissa olevan ennen muuta yhteiskuntatieteiden (lähes 54%) ja humanististen tieteiden edustajien (yli 44%). Englanninkieliseen versioon vastanneiden keskuudessa yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden uskottiin niin ikään olevan herkimpiä, mutta kenties johtuen vastaajien taustojen suuremmasta painottumisesta insinööri- ja luonnontieteisiin, myös lääke- ja terveystieteiden sekä luonnontieteiden uskottiin olevan alttiita häiritsevälle palautteelle. Nämä luvut kuvaavat siis kyselyyn vastanneiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden omaa käsitystä tilanteesta.
Vastausten valossa käsitykset vaikuttaisivat oikean suuntaisilta: tieteenalat, jotka muita useammin tutkivat yhteiskuntaelämän ja politiikan piiriin kuuluvia aiheita, saavat osakseen myös eniten asiatonta arvostelua. Vastaajat kuvasivat tällaisia aiheita ”polarisoituneiksi” ja nimesivät usein suoraan aihepiirejä:
”Näitä on todella paljon, koska olen yhteiskuntatieteilijä ja poliittisesti aktiivinen ihminen. Tietyt aiheet vetävät tätä puoleensa: historiantutkimus, maahanmuutto, sukupuolentutkimus, metsätutkimus. Lisäksi naiset saavat enemmän ja erilaista häiritsevää palautetta kuin miehet.”
”Mielipiteitä herättävät aiheet: rotu, sukupuoli, rasismi (politiikassa ja sen ulkopuolella) tms.”
”Erityisesti kollegani sukupuolentutkimuksessa saavat häiritsevää palautetta. Usein jokin ajankohtainen mediaesiintyminen saa häirintää syyllistyvät kaivamaan esiin myös vanhoja mediaesiintymisiä ja antamaan myös niistä epäasiallista palautetta. Toiminta on niin kaavamaista, että osaavat joskus jo ennakoida mitä tulee seuraamaan mistäkin.”
Kysyimme, keneltä vastaajat saivat häiritsevää palautetta. Nimellään tai anonyymisti esiintyvät yksityishenkilöt olivat merkittävimpiä koettuja lähteitä, mutta on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös muihin kategorioihin. 25 vastaajaa (4,34%) kertoi joutuneensa nimellään esiintyvän poliitikon tai poliittisen vaikuttajan häirinnän kohteeksi ja kaikkiaan 136 vastaajaa (yli 20%) esihenkilön, kollegoiden tai muiden tiedeyhteisön jäsenten häirinnän kohteiksi. Kaikki sananvapauden rajoitusyritykset eivät tule tiede- ja tutkimusyhteisön ulkopuolelta.
”Olen saanut yhden uhkauksen maineen menettämisestä, jos tutkimustuloksia ei korjata. Tätä en pitänyt uhkaavana, mutta hieman erikoisena kylläkin. Jokainen tekee virheitä, ja tutkimusta tehdessä asiat voivat muuttua ennakkoraportoinnin tarkistuslaskennassa. Jos tätä ei suostu käsittämään, niin on helppo leimata epäpäteväksi tutkijaksi.”
”Julkisessa toimessa oleviin henkilöihin kohdistuu painostusta työnantajan suunnasta, koska työnantajan asiakkaat tai yhteystyötahot haluavat hiljentää tutkijan tai virkamiehen.”
Häirinnän monet muodot
”Olen elänyt tässä todellisuudessa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tilanne pahenee jatkuvasti.”
Koettu häirintä vaihtelee sisällöltään ja muodoiltaan. Tyypillisimpänä muotona (yli 23% vastaajista) oli vastausten mukaan asiaton, ainoastaan loukkaamistarkoituksessa esitetty arvostelu. Harvinaisinta oli ilkivalta tai omaisuuteen kajoaminen, josta kertoi viisi vastaajaa. Muuten häirintä painottuu ehdottomalta valtaosaltaan sanalliseen ja epäasialliseen palautteeseen: vihapuheeseen, solvaamiseen ja sukupuolittuneeseen tai seksuaalisuuteen viittaavaan halventamiseen. Väkivallalla uhkailu oli harvinaisempaa. Sitä kertoi kokeneensa yhteensä 24 vastaajaa eri kieliversioissa. Uhkailun alalajiksi on luettava myös esiintymistilaisuuksissa tapahtuva häiriköinti, kuten huutelu ja häiritsevä kuvaaminen, jota kertoi kokeneensa yhteensä 24 vastaajaa.
Häiritsevän palautteen yleinen teema on tutkijan asiantuntemuksen kyseenalaistaminen:
”Motiivien epäily tulosten takana. Vihjailu henkilökohtaisen intressin ohjaavan toimintaa.”
”Asiatonta arvostelua ja perusteetonta leimaamista, lähinnä Twitterissä. Näin toimivat tahot eivät mielestäni ole olleet millään tavalla vakavasti otettavia, eli toiminta on ollut helppo sivuuttaa. Kun väitteiden esittäjät ovat nimettömiä trolleja ilman uskottavuutta, en usko, että väitteistä seuraa mitään ja ne tuskin edes vaikuttavat kenenkään mielipiteeseen minusta tai työstäni.”
Häiritsevä palaute on myös vahvasti sukupuolittunutta ja vähemmistöihin lukeutuviin tutkijoihin ja asiantuntijoihin kohdistuvaa.
”Käytännössä mikä tahansa itsensä ns. klassisina liberaaleina esittelevien tyyppien pieneen päähän sopimaton tutkimus aiheuttaa välittömästi vuodon internetin paskaviemäristä tutkijan feediin. Varsinaiseksi törkytulvaksi vuoto yltyykin, kun tutkija on nainen, näkyvästi etnisen/seksuaalisen vähemmistön jäsen, tai vieläpä kannattaa vasemmistolaisia arvoja.”
”Olen saanut uhkauksia, joissa toivotaan minun tulevan raiskatuksi ja pahoinpidellyksi.”
Väkivallalla uhkailu ja fyysinen käsiksi käyminen edustavat häirinnän vakavimpia muotoja. Halusimme siksi selvittää näitä kokemuksia yksityiskohtaisesti. Kysyimme erillisinä kysymyksinä, onko saatu palaute sisältänyt uhkauksia vahingoittaa fyysisesti vastaajaa ja vastaajan läheisiä tai sisältänyt uhkauksia vahingoittaa vastaajan mainetta, urakehitystä tai omaisuutta sekä lopuksi, onko uhkauksia vastaajan mielestä myös toteutettu. Oletuksena oli, että suora uhkailu on harvinaista ja uhkailijoiden yritykset toteuttaa uhkauksiaan vielä harvinaisempia.
”En person hotade kidnappa mina barn. Det är det värsta hittills.”
”Tutkijan kokema HENKINEN UHKAILU on FYYSISTÄ UHKAILUAKIN PAHEMPAA, pitkäkestoisempaa, pitkävaikutteisempaa. Se rampauttaa tutkijaa, hidastaa tutkimustyötä, koska se syö itsetuntoa, keskittymiskykyä lisäten tutkimusyksinäisyyttä ja omien ponnistelujen salaamistendenssiä. Ei ole foorumia, jossa voisi avoimesti jakaa tutkijan kokemia henkisen uhkailun muotoja ja niiden syvällisiä vaikutuksia aktiiviseen tutkimustyöhön ja tutkijan tarvitsemaan ’kentän vapaaseen ilmaan’.”
Kaikkiaan 35 vastaajaa kertoi joutuneensa väkivallalla uhkailun kohteeksi. Uhkailu on saattanut kohdistua myös kohteen läheisiin tai omaisuuteen. 22 vastaajaa kertoi saamiaan uhkauksia myös toteutetun. Tyypillinen piirre uhkailulle kuitenkin on, että uhkailijat välttävät rikosoikeudellisen kynnyksen yksitulkintaista ylittämistä. Uhkailu on yleensä epäsuoraa ja sen päätavoite vaikuttaa olevan turvattomuuden tunteen aiheuttaminen kohteelleen.
”Epämääräistä vihjailua, perhesuhteiden tonkimista ja julkituomista, yleistä uhkailukieltä tyyliin ’kaikki tuollaiset pitäisi tappaa’, johon kukaan ei puutu, koska ei sisällä ’suoraa’ uhkaa.”
”Suoraa (rikoksen tunnusmerkit mahdollisesti täyttävää uhkailua) on harvoin. Yleensä uhkailu on epäsuoraa, esim. toivon, että joku muu tekisi sinulle näin.”
Opetuksen suunnitelmallisesta häirinnästä on tullut yksi erityisesti äärioikeiston suosima toimintapa, josta löytyy esimerkkejä sekä Suomesta että ulkomailta. Pitempään kestävät järjestelmälliset häirintäkampanjat opetustilanteissa ovat opettajille kuormittavia ja niillä helposti koetaan olevan myös erilaisia kielteisiä kerrannaisvaikutuksia.
”Mustamaalaukseen ei ole sisältynyt eksplisiittistä uhkailua maineen vahingoittamisesta, mutta dekaanimme on joutunut toistuvasti selvittelemään opetushäirintään liittyviä opiskelijavalituksia. Viimeisimmässä tehtäväntäytössä, jossa en tullut valituksi, hän sanoi, että juuri käynnissä oleva, minusta jälleen tehty häirintäilmoitus ’ei vaikuttanut tehtävän täyttöön’.”
”Saan säännöllisesti kuulla kollegoilta heitä kohdanneista epäasiallisesta käytöksestä nimenomaan opiskelijoiden osalta. On myös muutama kollega, jotka ovat itse ajoittain ’pahoja suustaan’. He vähättelevät muita ja puhuvat alentavasti yms.”
”Tutkimusjohtajaamme solvataan todella loukkaavilla tavoilla tietyillä sosiaalisen median kanavilla, ja maalitetaan toisilla. Sekä häneen että -- kollegaan kohdistuvat vaikuttamispyrkimykset ulottuvat edellämainitun kaltaisesta solvaamisesta henkilökohtaisia kanavia pitkin tulvivaan vihapalautteeseen sekä yliopistotasolla tehtyihin kanteluihin, joiden tavoitteena on ollut tutkijan erottaminen ja maineen mustamaalaus. Tiedän monia muitakin vastaavia tapauksia, mm. yhdestä kollegasta, joka on palautteen tähden vaihtanut tutkimusaihettaan, mutta en yhtä tarkasti häirinnän ottamia muotoja.”
Asiatonta palautetta ja häirintää saattaa esiintyä myös opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden välillä.
”Arvosanaansa pettynyt opinnäytetyöntekijä uhkaili mustamaalata ja niin hän tekikin somessa (jossa en itse ole). Asiasta ei aiheutunut minulle mainehaittaa. Hän laitteli minulle pitkiä sähköpostiviestejä öisin ja syytti mm. salaliitosta opinnäytetyön tilaajan kanssa. Hän teki myös oikaisupyynnön ja opinnäytetyön arviointi käsiteltiin lautakunnassa. Arvosana ei muuttunut lautakunnassa. Opiskelija raportoi prosessista somessa tunteikkaasti ja haukkui minua, oppilaitosta ja yhteistyökumppania (opinnäytetyön tilaajaa). Vastasin kaikkiin minulle tulleisiin sähköposteihin asiallisesti. Lopuksi tilanne rauhoittui.”
Maalittamisella tarkoitetaan toimintaa, jossa häiritsijä osoittaa häirinnän kohteen muille, jotka sitten toteuttavat varsinaisen häirinnän. Maalittaminen on yleensä edellytys laajamittaisille, yleisimmin sosiaalisen median välityksellä toteutetuille häirintäkampanjoille, joista kampanjan varsinainen alkuunpanija voi kuitenkin väittää olevansa vailla vastuuta. Maalittamisen kriminalisoimisesta on viime vuosina käyty keskustelua ja muun muassa Akava on esittänyt maalittamisen kriminalisoimiseen johtavaan lainvalmistelutyöhön ryhtymistä.
Henkilö- ja osoitetietojen esiin kaivaminen, eli niin kutsuttu doxxaus (”doxxing”), on toinen vakavan häirinnän muoto. Doxxaaminen on epäsuoraa uhkailua. Kohde altistetaan hänen henkilötietojensa väärinkäyttämiselle tai hänet yritetään saada tuntemaan turvattomuutta osoitetietojen julkituomisella. Yleensä doxxaus rajoittuu tällaiseen epämääräisen uhan tunteen luomiseen. Maalittamisen ja doxxaamisen logiikka liittyy silti myös stokastisen terrorin käsitteeseen; maalittaja tai doxxaaja itse jättää varsinaiset teot muiden tehtäväksi ja luottaa siihen, että jostain löytyy aina joku, joka on valmis konkreettisesti toimimaan osoitettua kohdetta vastaan.
”Uutena henkilökohtaisesti pelottavana muotona ovat Suomen Akatemialle suunnatut tietopyynnöt hankkeista tutkijoineen.”
Häirinnän yksi alalaji on kuvien ja tallenteiden muokkaaminen ja vääristely häirintätarkoituksessa.
”Televisio-ohjelmassa asiantuntijavieraana olevan tutkijan haastattelua on muokattu/vääristelty leikkaa-liimaa tekniikalla omiin tarkoitusperiin sopivaksi. Tämän seurauksena häirintää/asiatonta kommentointia sosiaalisessa mediassa.”
Kun häirintä on määrätietoista ja suunnitelmallista, sen apuvälineiksi saatetaan valjastaa myös yhteiskunnan valitus- ja vaikutuskanavia. Häirinnän kohteesta saatetaan tehdä kokonaan aiheettomia rikosilmoituksia tai hänestä saatetaan valittaa esimerkiksi oppilaitosten valituskanavia myöten. Muuan Suomessakin käytetty ja dokumentoitu keino on tehdä perheellisistä kohteista perättömiä lastensuojelun huoli-ilmoituksia, joihin viranomaisten on reagoitava.
Viranomaisten kautta toteutettava häirintä (”swatting”) on Suomessa vielä suhteellisen harvinaista ja hillittyä, mutta sen karkeampien muotojen yleistymiseen on syytä varautua. Tällä hetkellä sen yleisin muoto lienee poliisille tehdyt asiattomat rikosilmoitukset. Lainvalvontaviranomaisten valjastaminen häirinnän välikappaleiksi on osa laajempaa SLAPP (Strategic Lawsuits against Public Participation) -tematiikkaa.
Suomalaisenkin oikeusjärjestelmän on syytä havahtua sen olemassaoloon, sillä häirintätarkoituksessa tehdyistä rikosilmoituksista on meilläkin noussut jo Korkeimman Oikeuden kannanottoa edellyttäneitä prosesseja (KKO:2022:1). Prosessin lopputulos on sen alkuunpanijalle yleensä sivuseikka. Tällä tavoin toteutettu häirintä saavuttaa tavoitteensa, kun kohde altistetaan mahdollisesti vuosia kestävälle esitutkinta- ja oikeusprosessille, sen aiheuttamalle stressille ja ahdistukselle sekä taloudellisille menetyksille ja niiden uhalle.
Vaikutukset
Vaikka häiritsevä palaute kohdistuu vain osaan tutkijoista, tietoisuus sen uhasta vaikuttaa epäsuorasti laajempaan joukkoon asiantuntijoita.
”Olen seurannut vierestä kollegojen saamaa häiritsevää palautetta. Läheisen ihmisen kohtaama uhka vaikuttaa myös omaan turvallisuudentunteeseen. En ole aktiivisesti vetäytynyt kommentoimasta, mutta tietoisuus häirinnästä on vaikuttanut niin, että en aktiivisesti ja oma-aloitteisesti hakeudu mediaan. Olen päättänyt kommentoida vain silloin, jos minua lähestytään kommenttipyynnöllä, ja kysymykset osuvat juuri oman, parhaillaan meneillään olevan tai vielä ihan tuoreen tutkimukseni alueelle.”
Kollegojen kohtaama häirintä ei jää huomaamatta.
”Jokin aika sitten kollegani Suomen Akatemialta saama tutkimusrahoitus julkaistiin. Hän sai osakseen häirintää ja epäsuoran tappouhkauksen, koska hänen tutkimuksensa aiheena on naisten aseman vahvistaminen kehitysmaassa.”
Monet vastaajat toivat esiin häirinnän ja sen uhan johtavan erilaisiin itsesensuurin muotoihin ja tutkijoiden ja asiantuntijoiden vaikenemiseen julkisuudessa.
“I still appear as an expert in public, but I think more carefully about in which platform and in what context I appear in public.”
Sosiaalisen median alustoista viestipalvelu X (entinen Twitter) keräsi eniten mainintoja poikkeuksellisen epämiellyttävästä ilmapiiristään.
”Twitterin kanssa tilanne pari vuotta sitten oli akuutti ja se vaikutti siihen, että aloin itsesensuroida itseäni (vaikka toki tiesin ja ymmärsin, että sitä siellä Twitterissä toimijat ajoivatkin takaa). Työnantajaa on paljosta kiittäminen: sain yksityistä opastusta Suomen johtavilta konsulteilta asian käsittelyyn plus meille tehtiin koko työyhteisöä koskevat someohjeet (mukaan lukien siellä tapahtuva häirintä). Inhoan edelleen erityisesti X-palvelua/Twitteriä enkä halua julkaista siellä juurikaan mitään.”
”Olen lopettanut X:n käytön kokonaan, koska tutkimusalani on siellä jatkuvan epäasiallisen ja kärjekkään kommentoinnin kohteena. Kun työyhteisöni kertoi sosiaalisessa mediassa alustavista tuloksistani, saamani palautteen tarkoitus oli vain torpata tulokset. Aitoa keskustelua ei syntynyt. En ole itse halunnut hakeutua sosiaalisen median keskusteluihin, koska keskustelukulttuuri on mielestäni niin toksinen ja en halua käyttää voimavarojani sen parantamiseen.”
Miten tästä eteenpäin?
“Jag tänker att det är viktigt att också dokumentar rädslor, inte bara hot/förverkligade hot. Vad är det som gör att forskare inte vågar tala ut? Finns det en ‘tystande’ (silencing) aspekt nu när samhället har blivit mera polariserat som gör att forskare inte vågar tala ut?”
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta kiittää kaikkia sananvapauskyselyyn osallistuneita.
Vastausten määrä oli kiitettävän runsas. Se kertoo osaltaan siitä, että aihepiiri kiinnostaa ja että sitä pidetään tärkeänä. Kysely tuotti laadullista aineistoa sananvapauden rajoittamisen ja häirinnän kokemuksista. Tulokset eivät sinällään ole tilastollisesti edustavia, eli niistä ei voi tehdä suoraan päätelmiä ilmiön yleisyydestä tai yleistymisestä. Tulokset kertovat kuitenkin tunnelmista ja mielialoista tutkija- ja asiantuntijakunnan sisällä.
Kyselyvastausten perusteella piirtyvä kuva on, että suuri osa tutkijoista ja asiantuntijoista ei – onneksi –joudu kohtaamaan häirintää. Kuitenkin se on merkittävälle osalle lähes jokapäiväinen ja välillä vakaviakin muotoja saava kokemus.
Sananvapaus on moniulotteinen asia. Häirintää ei vieläkään usein tunnisteta ja toisaalta sitä ollaan valmiita sietämään hyvinkin pitkälle. Nykylainsäädännöstä löytyviä laittoman uhkauksen ja vainoamisen kriminalisoivia lainkohtia on vaikea saada tehokkaasti ehkäisemään varsinkin suunnitelmallista ja joukkoistettua häirintää ja painostusta. Siksi yhteiskunnan on laajalti käytännöissään, kuten lainsäädännössään ja viranomaistensa toimintatavoissa, tunnustettava ongelman olemassaolo ja ehkäistävä sen paheneminen ryhtymällä johdonmukaisiin ja kattaviin vastatoimiin. Häirinnän torjuminen ei saa jäädä yksin tutkijoiden ja asiantuntijoiden tai heidän välittömien taustaorganisaatioidensa vastuulle.
Tämä kysely keskittyi seuraamaan kehitystä ja mahdollisia muutoksia erityisesti tutkijoiden ja asiantuntijatehtävissä toimivien kokeman häiritsevän palautteen suhteen. Sellaisena se oli suoraa jatkoa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) aikaisemmin toteuttamille saman kaltaisille kyselytutkimuksille. Kuten jotkut vastaajatkin sanoivat, akateemisen maailman sananvapauskysymyksillä on muitakin ulottuvuuksia, joita toivottavasti tulevaisuudessa on mahdollista toisenlaisilla kyselyhankkeilla selvittää:
“I got the impression that the focus of the survey was on the freedom of speech of researchers in society, which is a very important aspect. Nevertheless, few attention was giving to freedom of speech in academia as I pointed out in one of my comments. Do we have freedom of speech in universities? Are academicians and other university staff member able to express their opinions freely within an university context? Do students feel that they can disagree or have different opinion in the classroom? Does universities offer safe spaces for expressing one's point of view? These are important questions that also need to be addressed.”
