Kysely tiedetapahtumista on avoinna marraskuun 15. päivään asti. Toivomme erityisesti vastauksia ammattikorkeakouluilta sekä vapaan sivistystyön toimijoilta.
Avoimen tieteen koordinaation Toimintakulttuurin avoimuus -asiantuntijaryhmän osana toimiva Vastuullisen metriikan työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäisen luonnoksen suositukseksi tutkimusmetriikan vastuullisesta käytöstä.
Tutkimusartikkelien avoin lisensointi herättää välillä huolta: Jos kerran annan koko maailmalle oikeuden levittää artikkeliani ja myös tehdä siihen muutoksia, voiko tekstini päätyä epäasiallisessa muodossa ja vääristeltynä lukijoiden eteen?
Tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden linjauksen ensimmäisen osaluonnoksen ja tutkimuksen vapauden suhde on herättänyt tutkimusyhteisössä keskustelua.
Osana Suomen EU-puheenjohtajuuskautta EU:n jäsenmaiden avoimen tieteen koordinaattorit saapuivat Suomeen 21.10.2019, jossa heidän tapaamispaikkanaan toimi Laurea-ammattikorkeakoulu Vantaalla.