Äänikirjat ovat yksi kirjan aluevaltaus, mutta kyse ei ole uudesta kirjallisuuden muodosta – vaan ikivanhasta, sanoo Tuomas Heikkilä.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta seuraa ja arvioi tietokirjallisuutta osana tiedonjulkistamisen valtionpalkintokäsittelyä ja valitessaan teoksia kirjastojen ostotukilistalle. Kirjoja arvioidaan painettuina, äänikirjoina ja sähköisessä muodossa. Julkaisemme kirjahistorian tutkija Tuomas Heikkilän kirjoituksen kirjan muodoista. Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Turun Sanomissa 13.2.2020.
”Viisaus sijaitsee etupäässä kirjoissa. […] Jokaisen, joka tunnustaa kiihkeästi tavoittelevansa totuutta, onnea, viisautta tai tietoa […], tulee rakastaa kirjoja.” Lausahdus ei ole kustannusalan modernista mainoslehtisestä, vaan kaikuja 1300-luvulta. Se sisältyy englantilaisen bibliofiilin Richard Buryläisen kirjahimosta kertovaan teokseen Filobiblon.
Kirjoittaminen on epäilemättä maailmanhistorian tärkein keksintö. Kirjaimet mahdollistavat tiedon ja taidon säilömisen. Niiden avulla tieto liikkuu paikasta toiseen muuttumatta. Ne ovat myös aikakone, joka siirtää sisältönsä menneisyydestä nykyisyyden kautta tulevaisuuteen. Kirjoittaminen mahdollisti tuhansia vuosia sitten tiedon kumuloitumisen ja sinkosi inhimillisen kehityksen eksponentiaaliseen kasvuun.
Meille tuttu kirja on pitänyt pintansa tiedon parhaana käyttöliittymänä pian kaksi vuosituhatta. Digitalisaatio on tuonut tukun uutuuksia, mutta useimmat kirjoittamisen ja lukemisen käytännöistä ovat edelleen antiikista ja keskiajalta. Sieltä tulevat mieltymyksemme lukea mustaa valkoisella, kirjaintemme muodot ja tapamme pilkkoa teksti sanoiksi.
Ovatko äänikirjat rappion airut?
Suomessa on viime aikoina taivasteltu kirjakaupan murrosta. Moni auktoriteetti vakuuttaa, että perinteisten painettujen kirjojen päivät ovat luetut. Heikkoa uutta valonkajastusta on kuitenkin nähty äänikirjoissa, joiden myynti on moninkertaistunut viime vuosina. Tosin äänikirjoillakin on kriitikkonsa. Yksi uskoo pelkän kuuntelemisen heikentävän kirjallisuuden tasoa, toinen taas pelkää äänikirjan tyhmistävän ja passivoivan kuulijansa.
Ovatko äänikirjat rappion airut? Eivät tietenkään. Palaammeko takaisin keskiajalle? Ilmiselvästi. Äänikirjat ovat yksi kirjan aluevaltaus, mutta kyse ei ole uudesta kirjallisuuden muodosta – vaan ikivanhasta. Itse asiassa kaikki antiikin ja keskiajan suurteokset Aristoteleesta Chauceriin ja Caesarista Danteen laadittiin luettaviksi ääneen. Ihmisääni oli se medium, joka avasi kirjaimiin kätketyt ikuiset ajatukset käyttäjälle.
Alkujaan äänetöntä lukemista pidettiin epäilyttävänä.
Ääneen luettu suullinen kirjallisuus synnytti myös runouden, tavan muistaa helposti pitkiä tekstejä ulkoa. Esimerkiksi kalevalainen runous on ikivanhaa suomalaista äänikirjallisuutta. Vuosisatainen lukijan ääni kaikuu myös nykyisten painettujen teosten sivuilla. Tämänkin tekstin välimerkit ovat keskiaikaisia apuneuvoja ääneen lukijalle.
Runous ja klassikkoteokset eivät vaikuta kovinkaan rappiollisilta. Alkujaan sen sijaan hiljaista, äänetöntä lukemista pidettiin epäilyttävänä. Valtavirtaa kontrolloimattomasta hiljaisesta lukemisesta tuli vasta keskiajan lopulla. Siihen saakka kirjastoissa ja kirjoitussaleissa vallitsi taukoamaton äänten sorina, ja yksin lukemisen vaaroista varoiteltiin. Paha tieto ja väärät tulkinnat väijyivät tiedon valtaväylien varrella.
Välineet muuttuvat hiljalleen, mutta sisältöjen merkitys säilyy. 2020-luvulla äänikirjat ovat pikemmin mahdollisuus kuin uhka. Ne tuovat kirjoitetulle sanalle uusia yleisöjä. Kuunneltu teos tekee siivouksesta tai automatkasta laatuaikaa, joka ei ole pois painetuilta kirjoilta.
Äänikirjojen suosituin käyttöliittymä on nykyisin oma puhelin. Siten kuka vain voi kantaa mukanaan kirjastoittain maailman viisaimpia tekstejä, koskettavimpia säkeitä ja nerokkaimpia oivalluksia. Ei huono."
Professori Tuomas Heikkilä on varhaiseen kirjalliseen kulttuuriin erikoistunut historioitsija.
TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta. Lue muita sarjan kirjoituksia.
Teksti: Tuomas Heikkilä
Kuva: Linda Saukko-Rauta/Redanredan
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
