TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta.
Lyhyen kirjastourani aikana olen oppinut ainakin sen, että kirjastot ovat Suomessa erittäin hyvin verkostoituneita. Kirjastot välittävät kansalaisille tietoa verkostoituneesti, avoimesti ja taitavasti.
Sama pätee kirjastoissa työskenteleviin. Esimerkiksi Itä-Suomessa kirjastojen johtajat tapaavat toisiaan säännöllisesti. Tieto välittyy ja vaihtuu sutjakasti ajankohtaisista asioista.
Erään kerran tällaisessa tapaamisessa itärajan kaupungissa kysyin kollegoilta, mitä he ajattelevat vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuesta. Kysyin, koska Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) kokouksessa oli ollut asiasta puhetta.
Kysyin myös siksi, että hyvän tiedonjulkaisemisen lähtökohta on minun mielestäni uteliaisuus ja tietämättömyytensä tunnustaminen.
En tiennyt juuri mitään vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuesta, ennen kuin asiaa käsiteltiin TJNK:n kokouksessa. Siksikin oli hyvä kysyä jonkun muun mielipidettä.
Kollegani sanoivat, että on mainiota, kun vähälevikkisen kirjallisuuden hankkimista kirjastoihin tuetaan. Pienen penäämisen jälkeen yksi heistä totesi, että joskus Kurjalanranta-Syrjäntaustan (nimi keksitty) kirjastossa valitetaan, että ostotukilistalla on vain sellaisia tietokirjoja, joita kukaan ei lue.
Tämä ylettömyyden ongelma on tärkeä osa kirjastojen toimintaa, tiedonjulkistamista ja koko kulttuuria.
Tiedän, että kirjastoissa on runsaasti niteitä ja sähköisiä aineistoja, joihin yksikään kirjastojemme käyttäjä ei koskaan kajoa. Joskus olen tilannut nollalistoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kirjaston painettujen kirjojen kokoelmasta. Toisin sanoen listan, josta näkee, mitkä kirjat ovat sellaisia, että niitä ei ole kirjaston hyllyyn tulemisen jälkeen kertaakaan lainattu. Niitä on aika paljon.
Miten pitäisi suhtautua sellaisiin kirjoihin, joita painetaan vähän ja luetaan vähän?
Lukemattomat kirjat ovat visainen pulma. Jotkut niistä ovat ehkä myös vähälevikkisiä.
Minun mielestäni kirjasto ei ole kirjasto, jos se ei sisällä lukemattomia kirjoja. Lukemattomat kirjat ovat tärkeitä siksi, että ne voivat tulla luetuiksi joskus. Lukemattomat kirjat ovat tärkeitä myös siksi, että ne on kirjoitettu ja julkaistu. Kirjalla on – minun mielestäni – kulttuurinen arvo sinänsä. Kirjat ovat kauniita ja niiden pelkkä läsnäolo tekee ympäristöstä hyvällä tavalla ylevän ja hartaan.
Siksi on mainiota, että vähälevikkisiä kirjoja tuetaan. Voi olla, että ilman tukea kiusaus hankkia yhä enemmän niitä kirjoja, joita markkinoidaan tehokkaasti ja jotka saavat syystä tai toisesta paljon näkyvyyttä, kasvaa. Ei nimittäin ole lainkaan hullumpaa lukea sellaista kirjastotilastoa, josta ilmenee, että kirjastoon hankitut kirjat viettävät aikaansa muuallakin kuin omassa kirjastoluokassaan.
Kirjastoissa tehdään paljon hyvää työtä sen eteen, että myös vähälevikkinen kirjallisuus tulisi näkyväksi ja löytäisi ansaitsemansa lukijan.
Toisaalta. Onko vähälevikkisten, painettujen kirjojen tuki juuri se keino, joka parhaalla mahdollisella tavalla lisää korkeatasoisen tiedon julkistamista? Kirjastot ja painetut kirjat ovat edelleen erinomaisia laadukkaan tiedon käyttöliittymiä. Mutta jos ajatellaan mitä tahansa tärkeimpien tieteenalojen ja ammattialojen ulkopuolelle jäävää tietokirjallisuutta, on perinteisen painetun, kotimaisilla kielillä julkaistun tietokirjallisuuden kohtalona usein – niin pelkään – päätyä lukemattomaksi suurten keskuskirjastojen muutenkin suuriin kokoelmiin.
Entä jos vähälevikkinen, laadukas kotimaisilla kielillä julkaistava tietokirjallisuus olisi saatavilla entistä paremmin sähköisesti? Sähköisyys ei tee kirjasta parempaa, mutta varsinkin tietokirjallisuuden osalta sähköisyydellä on puolensa. Jos kotimaisilla kielillä kirjoitettua tietokirjallisuutta olisi enemmän saatavilla juuri sähköisesti, alun pitäenkin suppealle ryhmälle suunnattu kirja olisi hieman nopeammin käytettävissä ihan kaikkialla.
Toki painettukin kirja liikkuu Suomessa varsin nopeasti, mutta ainakin korkeakoulukirjastojen käyttäjät etsivät yhä enemmän sähköistä kirjallisuutta. Toistaiseksi sähköisten tietokirjojen tarjonta kirjastojen tietokantojen kautta on kuitenkin valitettavan vähäistä.
Teknologiat muuttuvat nopeasti, mutta muutokset kirjastojen, kirjanvälittäjien, kustantajien, kirjailijoiden ja kirjojen lukijoiden välisissä suhteissa ovat melko hitaita. Jotain kyllä kannattaisi tehdä, jos haluamme, että suomalainen tietokirjallisuus on tärkeä osa sivistystämme vielä tulevaisuudessakin.
Toivoisin, että kirjastot pystyisivät tarjoamaan sähköisten palveluidensa kautta luotettavaksi arvioitua kotimaista tietokirjallisuutta.
Nyt jo on melko selvää se, että monilla tieteenaloilla julkaiseminen kohdentuu maksumuurien takana oleviin englanninkielisiin julkaisusarjoihin. Näin ollen tiedonhaluinen Kurjalanranta-Syrjäntaustan nuorukainen tuskin pääsee nauttimaan Suomen parhaiden tieteentekijöiden kirjoituksista.
Selvää on sekin, että monien instituutioiden julkaisemat suomenkieliset, tieteen ja kehittämistoiminnan tuloksista kertovat raportit ja selvitykset jäävät paitsi kustantamojen julkaisuosaamista. Internetiin on syntymässä suuri harmaan kirjallisuuden, raporttien, selvitysten ja mietintöjen "kirjasto", jolla ei ole hoitajaa. Harmaan kirjallisuuden tuottamiseen ei liity aina parasta mahdollista tietokirjoittamisen ja julkaisutoiminnan osaamista tai kunnianhimoa.
Selvää on sekin, että painettujen tietokirjojen tarjonta ainakin korkeakoulukirjastoissa vähenee.
Luulen, että jos korkeatasoisen tietokirjallisuuden saatavuus rajoittuu vain painettuun kirjaan, korkeatasoinen tiedejulkaiseminen on maksumuurin takana ja verkossa julkaistava "harmaa" tietokirjallisuus on puisevaa, oman ajattelun raaka-aineeksi hankitaan "tietoa" sieltä, mistä sitä saa heti, helposti ja hauskasti paketoituna. Tämä saattaa olla uhka sivistykselle ja tasa-arvolle, mutta varmasti kyse on ainakin resurssien hukkaamisesta.
Jos saisin hyvältä haltijalta mahdollisuuden toteuttaa muutaman ammatillisen toiveen, ensimmäinen olisi vähälevikkisen kirjallisuuden tuen kohdentaminen siten, että se tukisi vähälevikkisen tietokirjallisuuden kirjoittajia ja pienkustantamoja, jotta tieto jalostuisi ammattimaisesti laadukkaiksi sähköisiksi kirjoiksi. Toivoisin myös, että kirjastot pystyisivät tarjoamaan omien sähköisten palveluidensa kautta paljon enemmän luotettavaksi arvioitua kotimaista tietokirjallisuutta.
Ennen kaikkea toivon, että Kurjalanrannan-Syrjäntaustan nuoret saisivat mahdollisuuden perehtyä parhaaseen kotimaisilla kielillä julkaistuun tietokirjallisuuteen ilmaiseksi ja yhtä helposti kuin voivat lueskella internetistä kaikkea kivaa.
Pekka Uotila toimii kirjastonjohtajana ja E-kampuksen päällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja on kiinnostunut etenkin kirjastojen sähköisten palveluiden kehittämisestä. Hän on ensimmäistä kauttaan mukana Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa.
Ostotuki on vähälevikkisen laatukirjallisuuden tukea, jota opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain kuntien kirjastoille. Ostotuella kirjastot voivat hankkia kirjoja listoilta, jotka Valtion kirjallisuustoimikunta, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Selkokeskus ja Kuurojen liitto laativat edellisenä vuonna julkaistuista vähälevikkisistä kirjoista. Lue lisää ostotuesta.
TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta. Lue muita sarjan kirjoituksia.
Teksti: Pekka Uotila
Kuva: Linda Saukko-Rauta/Redanredan Oy
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
