Jotta tieto löytäisi tarvitsijansa, sitä on tarjoiltava monenlaisissa muodoissa. Pelkkä tiedonjanon tyydyttäminen ei riitä.
Kun pikkulapsi ei suostu avaamaan suutaan ruokapöydässä, vanhempi loihtii lusikasta lentokoneen. Houkuttelu on tarpeen, kun lasta opetetaan syömään kunnon ruokaa. Herkut kyllä maistuvat ilman maanittelua.
Väitän, että olemme pikkulapsia nykyisen informaatiobuffetin äärellä. Meidän on yhä vaikeampaa keskittyä lukemaan kirjaa tai katsomaan elokuvaa. Käsi hakeutuu kuin huomaamatta puhelimelle, täppäämään ilmoituksesta ja reaktiosta seuraavaan. Olemme ehdollistuneet kaipaamaan nopeita dopamiinipalkintoja, napsimaan herkkuja ruuan lomassa ja sijasta.
Väitän, että olemme pikkulapsia nykyisen informaatiobuffetin äärellä.
Tieteen ja tutkimuksen edustajilla on usein taipumus korostaa uuden tiedon itseisarvoista merkitystä. Osa yleisöstä jaksaa sinnitellä vähän vaikeaselkoisemman tai kuivakamman sisällönkin äärellä, koska uskoo, että sitkeys palkitaan. Yhä useampi kuitenkin kääntää sivua tai pyyhkäisee sormellaan ja etsii kiinnostavampaa sisältöä. Siksi tietoa pitää yrittää paketoida sellaisiin muotoihin, että se kiinnostaisi malttamattomampaakin lukijaa.
Lukutaito heikkenee ja informaatioympäristö monimutkaistuu
Sukupolvien mediankäyttö on eriytynyttä. Karkeasti yleistäen varttuneet aikuiset lukevat tekstiä ja luottavat objektiiviseen kerrontaan, kun taas nuoret katsovat videoita ja luottavat omalla äänellään maailmaa tulkitseviin kertojiin. Journalistinen media yrittää pysyä kehityksen perässä ja puhutella nuorisoa, mutta kilpailu ajasta ja huomiosta on kovaa.
On tärkeää, että luotettavaa tietoa tuotetaan eri muodoissa ja viedään sinne, missä yleisöt ovat. Samaan aikaan on hyvä muistaa, että kirjoitetut tekstit ovat erityisasemassa, sillä yhteiskuntamme toimii ainakin toistaiseksi pitkälti niiden varassa. Onkin hälyttävää, että tuoreimman Pisa-tutkimuksen mukaan joka viidennen suomalaisen yhdeksäsluokkalaisen lukutaito jää alle tason 2, joka on yhteiskunnassa pärjäämisen edellytys.
Verohallinnon someviestintä on nokkelaa ja ilahduttavaa, mutta se ei korvaa koukeroisia verotusohjeita, joita kansalainen joutuu eri elämänvaiheissa lukemaan ja tulkitsemaan.
Olemme siis viheliäisen haasteen edessä. Informaatioympäristömme aina vain monimutkaistuu, ja samaan aikaan lukutaito heikkenee. Voivottelua ja huolipuhetta on helppo tuottaa, mutta ratkaisujen etsiminen on työläämpää.
Tarina kuljettaa tietoa vaivihkaa
Jotta kirjoista ja lukemisesta ei tulisi vain eliitin saatavilla oleva harrastus, lukemisen kynnystä tulee madaltaa niin paljon kuin mahdollista. Positiivista porttiteoretisointia ja kekseliäitä sisäänheittotuotteita tarvitaan, eikä ylenkatseelle ole sijaa. Kirjastoissa tämä on onneksi ymmärretty jo kauan sitten.
Meidän tiedon portailla korkealle kiivenneiden on syytä muistaa, että tietoa pitää jalostaa myös helpommin lähestyttäviin muotoihin. Yksi esimerkki ovat tarinalliset tietokirjat, joiden suosio on näinä aikoina korkealla. Vuonna 2023 ilmestynyt Annika Suvivuon Matka jään reunalle (Otava) on oiva esimerkki tiedon ja tarinan yhdistämisestä. Laji on työläs ja vaatii taitoa, mutta etenkin äänikirjojen suosion noustessa narratiivinen tietokirja on lupaavassa asemassa: se toimii myös kuunneltuna, toisin kuin moni muu tietokirjamuoto.
Tarinallisten tietotekstien tekijät ovat tienneet aina, että lukija kaipaa muutakin kuin tiukkaa faktaa. Yksi haluaa eläytyä ja ymmärtää maailmaa ja ihmisiä. Toinen kaipaa inspiraatiota ja vaihtoehtoisia näkökulmia. Kolmannelle on tärkeää lukea kertomuksia henkilöistä, joihin voi samastua. Samalla tarina kuljettaa tietoa ovelasti, vaivihkaa jopa.
Fakta on kertomuksen paras kaveri
Keväällä 2024 Aamulehden eläköitynyt toimittaja Matti Kuusela julkaisi ammatilliset muistelmansa ja tunnusti keksineensä joihinkin juttuihinsa asioita. Aamulehti poisti Kuuselan kirjoittamat jutut verkkosivuiltaan. Tein Aamulehdelle selvityksen Kuuselan juttujen sepitteellisyydestä.
Löysin selvitystyössäni paljon enemmänkin kuin sen, mitä etsin. Löysin arkielämää arvostavaa kuvausta, joka ei ylittäisi uutiskriteereitä, mutta on seudun asukkaille merkityksellistä. Löysin syvästi sitoutuneita lukijoita, jotka olivat järkyttyneitä lempitoimittajansa kohtelusta. Löysin herkkiä ja läsnä olevia tekstejä, joiden äärellä liikutuin itsekin ja jotka jäivät pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa.
Faktahan ei ole kertomuksen vihollinen, vaan paras kaveri.
Kaikki tämä hyvä olisi ollut saavutettavissa myös avoimin ja rehellisin keinoin. Faktahan ei ole kertomuksen vihollinen, vaan paras kaveri.
Meillä ei ole varaa jäädä odottamaan, että ihmiset löytävät itse oikean tiedon luokse, sillä väärän ja valheellisen tiedon välittäjät ovat taitavia ja tehokkaita omassa hommassaan. Oikeaa tietoa pitää tarjoilla eri tasoilla, muodoissa ja kanavissa, ja sen pitää ruokkia muitakin tarpeita kuin tiedonjanoa. Tiedolla voi esimerkiksi viihdyttää, tarjota vertaistukea, herättää tunteita ja lisätä yhteenkuuluvuutta. Kaikkea tätä – ja paljon muutakin – pystyy tekemään pysymällä turvallisesti oikean tiedon puolella.
Teksti: Maria Lassila-Merisalo
Kirjoittaja työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietopalveluiden kehittämispäällikkönä ja on ollut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsen 2018-2024.
Kuva: Linda Saukko-Rauta
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
