Kun tutkijaa uhkaillaan somessa, myös tieteen vapaus on uhattuna, kirjoittaa Esa Väliverronen Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan blogissa.
Yhä useammat tutkijat ovat viimeisten 10 vuoden aikana oppineet viestimään ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun erilaisilla foorumeilla. Yleensä tutkijoiden kokemukset ovat olleet paitsi opettavaisia – omien mokien kautta oppii viestimään paremmin – myös positiivisia.
Aina tutkijan kokemukset julkisuudesta eivät kuitenkaan ole miellyttäviä. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kyselyjen (2015, 2017 ja 2019) perusteella myös häiritsevä palaute on noussut ongelmaksi, ainakin sensitiivisten aiheiden parissa työskentelevien tutkijoiden keskuudessa. Useimmiten häiritsevä palaute on suhteellisen lievää, kuten loukkaavia sanoja ja asiantuntemuksen vähättelyä. Mutta ajoittain se on myös esiintymistilanteiden häiriköintiä, sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa trollausta, uhkailua tai perättömiä ilmiantoja.
Tutkija jää häiritsevän palautteen kanssa helposti yksin
Kyselyt ovat osoittaneet myös, että yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ei aina ole varauduttu tällaisiin tilanteisiin. Usein tutkijat eivät ole osanneet pyytää apua tai eivät ole sitä saaneet organisaatioiltaan, vaan ovat jääneet yksin ongelmien kanssa. Onneksi tilanne on tässä suhteessa parantunut viime aikoina.
Häiritseväpalaute.fi-sivustolta tutkija saa välineitä uhkailun ja muun häiritsevän palautteen käsittelyyn.
Tilanteen korjaaminen oli myös neuvottelukunnan tekemien kyselyjen tavoite. Neuvottelukunta on myös ollut mukana tuottamassa Häiritsevä palaute -verkkosivustoa asiantuntijoiden ja heidän organisaatioidensa tueksi. Sivustolta tutkija saa välineitä uhkailun ja muun häiritsevän palautteen käsittelyyn.
Uhkailu ei ole kritiikkiä eikä pelottelu ole keskustelunavaus
On selvää, että tieteen ja tutkijoiden entistä suurempi näkyvyys lisää myös julkista tarkkailua ja kommentointia. Eikä tutkijoilla ole enää itsestään selvää auktoriteettia julkisessa keskustelussa, vaan heitä voidaan haastaa milloin tahansa. ”Yhteiskunta puhuu takaisin” tieteelle, ja hyvä niin.
Joidenkin mielestä ongelma johtuu vain tutkijoiden herkkähipiäisyydestä: ei siedetä kritiikkiä ja kyseenalaistamista tai sitä, että akateeminen puheenparsi ei aukea kaikille. Näinkin voi joskus olla, mutta silti taustalla on paljon laajempi ongelma.
Kyse on tutkijan sananvapaudesta ja viime kädessä myös tieteen vapaudesta. Uhkailun ja häiriköinnin tavoitteena on sananvapauttaan käyttävän tutkijan pelottelu ja vaientaminen. Myös toimittajat ja kirjailijat ovat joutuneet samanlaisen toiminnan kohteeksi.
Maahanmuutto, monikulttuurisuus, sukupuoli ja seksuaalisuus herättävät usein intohimoja.
Aggressiivinen palaute kohdistuu useimmiten tiettyjä aiheita tutkiviin ja kommentoiviin tutkijoihin. Yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen teemat kuten maahanmuutto, monikulttuurisuus, sukupuoli ja seksuaalisuus herättävät usein intohimoja. Lisäksi myös jotkut ympäristö- ja terveysaiheet kuten metsät, turve, ilmastonmuutos, rokotukset ja ravitsemus synnyttävät aggressiivista palautetta. Jos näitä aiheita tutkivat tieteentekijät alkavat häiriköinnin ja uhkailun takia harkita tutkimusaiheen vaihtamista, silloin liikutaankin jo kohti tieteen vapauden ydinkysymyksiä. Siksi tutkijoiden sananvapauden puolustaminen on tärkeää.
Esa Väliverronen on viestinnän professori Helsingin yliopistossa ja Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus (Vastapaino 2020) -kirjan toimittaja. Hän on toista kauttaan Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsen.
TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta. Lue muita sarjan kirjoituksia.
Teksti: Esa Väliverronen
Kuva: Linda Saukko-Rauta/Redanredan
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
