Tiedollisesti taitavaa yhteiskuntaa rakentamassa – Suvi Lahtonen TJNK:n uudeksi asiantuntijaksi

16.8.2022
Kuvassa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan uusi asiantuntija Suvi Lahtonen.

Suvi Lahtonen on valittu Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) sihteeristön uudeksi asiantuntijaksi ja pääsihteeri Reetta Kettusen työpariksi.

Opettajana, kustannustoimittajana ja tutkijana työskennellyt Suvi Lahtonen vahvistaa monipuolisella osaamisellaan neuvottelukunnan työtä apurahojen, valtionpalkintojen ja muun arviointityön parissa. Lahtosen tavoitteena on kehittää niin TJNK:n viestintää, kuin myös tiedeviestinnän kenttää laajemmin. Tiedonjulkistamisen ja tietokirjallisuuden merkityksen esille tuominen ja lujittaminen ovat lisäksi tuoreen asiantuntijan työn keskiössä.

Suvi Lahtonen, millaiset teemat tai kysymykset innostavat tällä hetkellä tiedonjulkistamisen kentällä?

Tietoa on yhä enemmän ja se on yhä helpommin kenen tahansa saavutettavissa, mutta samanaikaisesti yleisöt ovat yhä erikoistuneempia ja pirstaloituneempia. Olennaista on tunnistaa lukijuus ja tiedon kuluttajuus keskeiseksi kansalaistaidoksi. Jotta tieto löytäisi lukijansa, tarvitaan erilaisia ja eritaustaisia kirjoittajia, joita puolestaan pitää tukea sopivien julkaisukanavien löytämisessä sekä työn resursoinnissa. 

Millainen polku kuljetti sinut TJNK:n sihteeristöön, eli millaisten tehtävien parissa olet aikaisemmin työskennellyt?

Olen työskennellyt viime vuosina lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, tietokirjojen kustannustoimittajana ja myös tutkijana. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan asiantuntijana vahvuuteni on erityisesti moninaisten yleisöjen ja tekstilajien tuntemuksessa.

Mitä odotat eniten uusilta tehtäviltäsi?

Odotan syvempää perehtymistä yhä monikanavaisemmaksi käyvään tietokirjallisuuden ja tiedeviestinnän kenttään. Hallinnon tehtäviä tulee olemaan runsaasti, ne haluan omaksua nopeasti ja olla niissä työtavoiltani tehokas ja läpinäkyvä. 

Entä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja sihteeristön alkavalta syys- ja kevätkaudelta? 

Tovi menee varmasti, kun otan ihmisiä, instituutioita ja prosesseja haltuun. Suhtaudun optimistisesti tulevaan. On hienoa olla mukana rakentamassa tiedollisesti taitavaa yhteiskuntaa! 

Ota yhteyttä asiantuntijaan:
Suvi Lahtonen
044 325 4214
suvi.lahtonen(at)tjnk.fi

 

Kuva: Säde Puusa

Sinua saattaisi kiinnostaa myös