Reetta Kettunen Arktisen keskuksen johtokuntaan

22.8.2024
Logo ja teksti Arktinen keskus, Lapin yliopisto.

TJNK:n pääsihteeri Reetta Kettunen on nimetty Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtokuntaan vuosiksi 2024 - 2026.

Rovaniemellä sijaitseva Arktinen keskus on tutkimuslaitos ja tiedekeskus, joka ei toimisi ilman vahvaa tiedeviestinnän osaamista ja toteuttamista.

Tiedeviestintä on nostettu keskuksen strategiassa keskeiseen rooliin. Arktisen alueen kokonaisvaltainen ymmärrys lisääntyy kun korkeatasoinen, kansainvälinen ja monitieteinen tutkimus yhdistyy kykyyn tuottaa ja levittää tutkittua tietoa suurelle yleisölle ja päättäjille.

 

Tiedeviestintä on tietoa tieteestä. Se on tiedeyhteisöjen sisäistä ja ulkoista tiedonvälitystä ja vuorovaikutusta tutkimuksesta saadusta tiedosta, tutkimustuloksista, tieteellisestä ajatusmaailmasta ja metodeista sekä tieteenalojen teoreettisesta pohjasta. (TJNK 2018)

 

Tiedeviestintä nivoutuu Arktisen keskuksen kaikkeen toimintaan. Tutkimusprojekteissa tuotetaan uutta tietoa osallistavien menetelmien ja kansalaistieteen kautta. Vuorovaikuttava, dialoginen viestintä rakentaa tutkijoita kohtaan tunnettua luottamusta, mikä on tärkeää erityisesti silloin kun tutkitaan herkkiä tai kiistanalaisia aiheita. Tiedekeskus ja yleistajuinen tiedeviestintä ovat tiedekasvatusta ja sivistystyötä.

– Keskus toteuttaa tiedeviestintää sen koko laajuudessa. Tutkittu tieto vaikuttaa akateemisessa  keskustelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, siihen pohjaa tiedekasvatus ja yleistajuinen viestintä, kuvaa Reetta Kettunen Arktisen keskuksen tiedeviestintää.

Arktisella keskuksella on rooli myös tiedediplomatiassa. Kiinnostus pohjoista kohtaan ei vähene tulevina vuosina, kun ihmiskunta ratkoo resilienssiin ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä ilmiöitä.

– Ilmastonmuutos ja ympäristö, kysymykset luonnonvaroista ja luontoarvoista, unohtamatta geopolitiikkaa, luovat arktiselle tiedolle ja osaamiselle kysyntää, arvioi Kettunen.

Arktinen keskus on osa Lapin yliopistoa ja Lapin korkeakoulukonsernia. Keskus toimii Arktikum-talossa, joka on Rovaniemen suosittu turistikohde. Näin keskuksen näkyvyys vahvistuu niin turismin  kuin tutkimuksen ja tiedeviestinnän kautta.

Lisätietoja pääsihteeri Reetta Kettunen, reetta.kettunen@tjnk.fi, p. 040 733 5935.

 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös