Onko joulupukki olemassa?

Kirjoitus on kooste Tutkaksen aamukuulemisesta 1.12.2017. Se on alunperin julkaistu 4.12.2017 Tutkaksen facebook-sivulla

”Joulupukki on olemassa mieltenvälisenä sosiaalisena todellisuutena, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme, kuten muutkin todentamattomat olennot”, vahvisti dosentti Risto Pulkkinen. Joulupukki on siis olemassa sille, joka tahtoo, että hän on olemassa.

Jouluperinteissämme on vaikutteita niin antiikista ja kristinuskosta kuin skandinaavien perinteistä ja omasta vuodenkiertoon liittyvästä sadonkorjuujuhlastamme eli kekristä. Joulua vietetään ”auringon syntymäpäivänä”. Roomalaisen aurinkokultin juhlapäivä 25.12. tarjosi tunnetun ajankohdan Jeesuksen syntymän juhlistamiselle. Joulun viettoon siirtyi elementtejä roomalaisen sadonkorjuu- (saturnaalia) ja uudenvuodenjuhlan (calendae) karnevalistisesta vietosta vierailuineen ja lahjoineen. Lahjojen antamisen tapa vahvistui 300-luvulla Turkin alueella eläneen Myran piispa Pyhä Nikolaukseen liittyvien traditioiden myötä. Legendojen mukaan Sanctus Nicolaus oli hyväsydäminen ja antelias ja jakoi avustuksia köyhiin perheisiin.

Monet jouluperinteemme, kuten ylenpalttinen syöminen ja olkikoristeet, liittyvät syksyisen sadon- ja karjanhoitokauden päättäjäisjuhlaan, kekriin. Oli aika huokaista ja nauttia satokauden antimista. Kyseessä oli vuodenkierron vaihettumisaika, muinainen uusi vuosi, jolloin Gananderin Mythologia Fennican mukaan ”järjestettiin ruokapitoja ja juotiin valtavasti”.

Kekriperinteisiin liittyi naamioituneiden henkilöiden kulkueen kiertäminen talosta taloon, vaatimassa kestitystä ja hauskanpidossa. Kulkueiden keskushahmona oli yleensä kekripukki, sarvekas ja pelottavaksi tarkoitettu pukkia muistuttava hahmo.

Ainutlaatuinen joulupukki

Suomessa joululahjojen antamisen traditio alkoi säätyläispiireissä 1780-luvulla ja yleistyi talonpoikaisväestöön vasta 1800-luvun lopulla. Tätä aikaisemmin läntisessä Suomessa oli joulun- ja uudenvuoden välisenä "nakkoo-aikana" tapana nakata pieniä lahjoja ystäville ja naapureille. Lahjojen antaja saattoi olla pukiksi pukeutunut. Itä-Suomen ortodoksialueella tunnetaan vastaavaa kiertelyä uudenvuoden ja loppiaisen välillä (smuutat). Kekrin vieton pukkiperinne esiintyy myös Nuutti- ja Tapanipukeissa; ensin mainitut ”syövät (ja  juovat!) joulun loppuun” ja ovat osa jouluajan päättymisen perinnettä.

Miksi juuri vuohipukin hahmo on keskeisesti valikoitunut lahjojen antajan rooliin? Vastausta ei varmuudella tiedetä. Dosentti Pulkkinen uskoo joka tapauksessa, että kekriin liittynyt pukkiperinne kiertyi yhteen joulun vieton kanssa ja lopputuloksena oli Nuutti- ja Tapanipukin välivaiheiden kautta syntynyt joulupukki, joka enää vain nimensä puolesta muistuttaa varhaisempia karnevalistisia hahmoja.

Kyseessä on kuitenkin suomalainen ilmiö, sillä muissa maissa joululahjoja tuovat esimerkiksi Pyhä Nikolaus, Joulutonttu tai Jeesus-lapsi. Suomalainen joulupukkikin vaihtoi harmaan turkkinsa punaiseen joulunuttuun vasta toisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalaisen Santa Claus -joulupukin vaikutuksesta.

Tutkaksen aamukuulemisessa 1.12.2017 keskusteltiin suomalaisista jouluperinteistä. Alustajana toimi Helsingin ja Lapin yliopistojen dosentti Risto Pulkkinen. Tilaisuuden avasi (silloinen) edustaja Sanna Lauslahti, Tutkasen puheenjohtaja. Päätössanat lausui (silloinen) edustaja Merja Mäkisalo-Ropponen, tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja. Tilaisuuden moderoi ja koosteen kirjoitti Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen.

Tutkijoiden ja kansanedustajien seura -Tutkas, tulevaisuusvaliokunta ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta järjestivät Tutkaksen aamukuulemisia yhteistyössä vaalikaudella 2015 – 2019.

Kuva: Kansallismuseo, kansatieteen kokoelma: joulukoriste; joulupukki.