Tarinallisuus tekee tutkimustiedosta ymmärrettävää ja vaikuttavaa, mutta sen käyttö vaatii tarkkaa harkintaa. Miten tarinankerronnan valinnat muokkaavat yleisön käsitystä aiheesta, ja millaisia eettisiä kysymyksiä tiedonjulkistajan on pohdittava?
Tarinallisuus on voimakas keino tehdä tutkimustiedosta ymmärrettävää ja vaikuttavaa. Se tuo esiin inhimillisiä kokemuksia, luo samaistumispintaa ja tekee monimutkaisista asioista lähestyttävämpiä. Kuitenkin tarinallisuuden käyttö tiedonjulkistamisessa sisältää myös eettisiä kysymyksiä: milloin tarina palvelee tutkittua tietoa ja milloin se alkaa vääristää sitä?
Viime vuosina journalismin tutkija Maria Lassila-Merisalo on tarkastellut laajasti tarinallisuuden roolia tiedonjulkistamisessa. Hänen mukaansa tarinoiden käyttö voi olla sekä voimavara että riski – ne voivat avata uusia näkökulmia mutta myös kaventaa niitä, jos lähestymistapaa ei mietitä huolellisesti. Hyödyntäessämme tarinan voimaa meidän tulee myös tietoisesti kantaa vastuuta siitä miten me tätä voimaa käytämme.
Totuuden ja tarinan suhde
Arkikeskusteluissa käytetään nykyään usein narratiivisuutta epätoden merkityksessä, vaikka se itse asiassa kertoo vain muodosta, ei sisällöstä. Narratiivi voi siis olla sisällöltään totta tai epätotta.Tarina kuvaa tiedonjulkistamisen muotoa, ei sisällön paikkaansapitävyyttä. Vaikka faktat olisivat paikkansapitäviä, tarinan rajaukset voivat olla eettisesti ongelmallisia. Yksi näkökulma voi korostua toisten kustannuksella, jolloin lukijan käsitys ilmiöstä jää yksipuoliseksi.
Maria Lassila-Merisalon mukaan "totuuden ja tarinan suhde ei ole yksiselitteinen. Tarina voi sisältää faktoja, mutta sen muotoilu vaikuttaa aina siihen, miten lukija tulkitsee ne." Hän painottaa, että pelkkä faktatarkkuus ei takaa eettisyyttä, jos esitystapa ohjaa lukijaa liian voimakkaasti tiettyyn tulkintaan. "Vaikka tarinan faktat ovat paikkansa pitäviä, liian yksipuolinen näkökulma voi tehdä sisällöstä manipuloivaa."
“Sen mihin zoomaa, voi kertoa tarkasti.”
Lassila-Merisalo varoittaa myös tarinoista, joissa joudutaan harppomaan tapahtumien tai vaiheiden yli: "Jos kirjoittaja yhdistelee asioita omavaltaisesti, kokonaisuus voi mennä pahasti pieleen." Tarinankertojan täytyy uskaltaa valita näkökulma, mutta samalla varmistaa, että lukijalle on selvää, miksi juuri tämä näkökulma on valittu ja mitä jää ulkopuolelle. "Sen mihin zoomaa, voi kertoa tarkasti – mutta tarinan rajaukset on tehtävä tietoisesti ja vastuullisesti," hän muistuttaa.
Tarinankerronnan vastuu
Tarinan voima on sen kyvyssä vedota tunteisiin ja houkutella lukija mukaan tapahtumien kulkuun. Samalla se antaa kertojalle valtaa vaikuttaa lukijan tulkintaan. Tämä korostaa vastuullisen tarinankerronnan merkitystä: faktat ja muoto eivät voi olla toisistaan irrallisia. Tarinallisuus ei myöskään ole helppo valinta vaan hyvin kerrottu tutkittuun tietoon perustuva tarina vaatii tuplatyön – sekä tiedon tarkkuuden että kerronnallisen rakenteen huolellisen suunnittelun.
“Vastuullinen tarinankertoja tiedostaa mitkä vaihtoehtoiset tarinat jää kertomatta.”
Lassila-Merisalon mukaan "vastuullinen tarinankertoja maalaa jollain tasolla aina kontekstin ja tiedostaa, mitkä vaihtoehtoiset tarinat jäävät kertomatta." Lassila-Merisalo myös muistuttaa, että vaikka tarina houkuttelee lukijaa eläytymään, tiedonjulkistajan vastuulla on välttää spekulaatioita, jotka vievät tulkintaa harhaan. "Tarinat sallivat epävarmuuden, mutta se ei tarkoita, että kaikki on suhteellista. Hyvä tarina perustuu rehelliseen pohdintaan ja vastuulliseen valintaan siitä, mitä ja miten kerrotaan."
Lassila-Merisalo painottaa, että tarina ei ole pelkkä keino tehdä tiedosta kiinnostavaa, vaan sillä rakennetaan ymmärrystä maailmasta. "Elämä ja tiede ovat sotkuisia ja satunnaisia, täynnä pettymyksiä ja epäonnistumisia. Tarinankertojan on hyvä tunnistaa tämä eikä silottaa todellisuutta liikaa." Tämä vaatii tutkitun tiedon tuottajilta rohkeutta kuvata myös epävarmuuksia ja tuntematonta. Hyvä tarinallinen tiedonjulkistaminen perustuukin kirjoittajan ja tutkijoiden väliseen luottamukselliseen dialogiin ja sen kautta syntyvään ymmärrykseen.
Rajojen ja vaihtoehtoisten tarinoiden tunnistaminen
Maria Lassila-Merisalon mukaan yksi tarinallisuuden suurimmista haasteista on ymmärtää, mitä tarinassa jätetään kertomatta. "Kun valitaan yksi näkökulma, tulee samalla tehtyä päätös siitä, mitkä muut äänet ja tarinat jäävät piiloon. Tämä on tiedonjulkistajalle suuri vastuu, sillä se vaikuttaa siihen, miten yleisö hahmottaa koko ilmiön," hän toteaa.
“Tarina ei manipuloi, vaan antaa tilaa myös kysymyksille ja pohdinnalle.”
Hyvin kerrottu tarina maalaa kontekstin ja tekee näkyväksi sen, miksi juuri tämä näkökulma on valittu. Vastuullinen tarinankertoja ei jätä lukijaa epätietoisuuteen, vaan tekee valintansa läpinäkyviksi. "Tärkeää on myös se, että lukija voi itse arvioida tarinan rajaukset. Hyvä tarina ei manipuloi, vaan antaa tilaa myös kysymyksille ja pohdinnalle," Lassila-Merisalo muistuttaa.
Tiedonjulkistamisen kentällä tarinallisuus ei ole vain kerronnallinen valinta, vaan myös eettinen ratkaisu. Se kutsuu tekijänsä pohtimaan, miten eri näkökulmat ja tulkinnat tuodaan esiin ja miten tiedon esittäminen vaikuttaa yleisön ymmärrykseen. Vastuu tiedon välittämisestä on suuri – ja hyvä tarina ansaitsee sen vaatiman työn ja harkinnan.
Esimerkki: Iina Kohosen tutkimus
Hyvin kirjoitettu tarinallinen tietokirja vie lukijansa monitasoiselle matkalle. Taiteen tohtori Iina Kohosen teos "Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä" (Tammi 2024) tarjoaa loistavan esimerkin tarinallisuuden käytöstä tutkimustiedon välittämisessä. Kohonen yhdistää tieteellisen analyysin ja tarinallisen kerronnan, tuoden esiin Neuvostoliiton tieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja niiden ajallista kontekstia. Hän muistuttaa, että etiikka heijastaa aina aikakauttaan, ja keskustelu etiikasta alkaa havaitusta ristiriidasta hyväksyttävyydessä.
Kohosen työ osoittaa, kuinka tarinallisuus voi auttaa avaamaan monimutkaisia eettisiä kysymyksiä ja tehdä historiasta ja tieteestä lähestyttävämpää laajalle yleisölle. Samalla se osoittaa tarinankertojan vastuunkantoa miten tuoda esiin monimutkaisia kysymyksiä vääristämättä totuutta tai yksinkertaistamatta liikaa. Kohonen kuvaa kirjassaan prosessin - mitä on tehty, miten tähän on tultu, mikä tekee tehdystä tärkeää näyttäen avoimesti matkan miten esitettyyn tulkintaan on päädytty.
Tarinallisuus tarjoaa mahdollisuuden tehdä tutkimustiedosta elävää ja merkityksellistä, mutta se vaatii tarkkaa harkintaa ja eettistä pohdintaa. Tiedonjulkistajien on oltava tietoisia valinnoistaan ja niiden vaikutuksista yleisön ymmärrykseen ja asenteisiin.
Teksti: Henriikka Mustajoki
Teksti on ensimmäinen osa juttusarjasta, jossa käsitellään tiedonjulkistamiseen liittyviä kiperiä eettisiä kysymyksiä. Juttusarja on osa Tiedonjulkistamisen eettiset ohjeet -hanketta.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
