Esittelyssä TJNK:n Jaakko Kuosmanen

7.1.2026
Kuvassa TJNK:n Jaakko Kuosmanen.

Juttusarjassa esitellään TJNK:n jäsenet kolmivuotiskaudelle 2025–2027. Neuvottelukunta tuo yhteen tutkitun tiedon parissa työskenteleviä asiantuntijoita, joiden tehtävänä on suomalaisen tiedonjulkistamisen tukeminen ja kehittäminen.

Kuka olet?

Olen työskennellyt jo vuosikymmenen ajan tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parissa. Toimin akatemiasihteerinä Suomalaisessa Tiedeakatemiassa, jossa johdan tiedevälittämisen tiimiä. Tiedevälittämisen tavoitteena on edistää tieteellisen tiedon hyödyntämistä tuomalla tutkijoita vuoropuheluun päättäjien kanssa. Olen väitellyt politiikan tohtoriksi Edinburghin yliopistosta. Tutkimuksessani olen ollut kiinnostunut erityisesti ihmisoikeuksien kysymyksistä.

Mikä sinua innostaa tutkitun tiedon yhteiskunnallisessa hyödyntämisessä?

Tiedevälittäjänä uskon tutkitun tiedon parempaan hyödyntämiseen päätöksenteon välineenä. Nykypäivän päätöksenteko vaatii laajaa tietopohjaa, eivätkä nykyiset toimintamallit tue riittävästi sellaisen muodostumista. Päätöksentekijät eivät esimerkiksi ehdi seuraamaan tieteellisiä julkaisuja eri aloilla. Tarvitaan ihmisiä ja rakenteita, jotka saattavat tätä tietoa oikeille tahoille helposti omaksuttavassa muodossa. Suomalaisessa Tiedeakatemiassa esimerkiksi saatamme yhteen eri alojen ihmisiä ja kokoamme kuratoituja tietokoosteita yhteiskunnallisesti merkittävistä ilmiöistä. Tällaisen työn tarve tulee yhä kasvamaan jatkossa.

Mikä neuvottelukunnassa työskentelyssä on tähän mennessä ollut kiinnostavinta?

Vuoden 2025 aikana laadimme suunnitelmia neuvottelukunnan työn kehittämiseksi, ja jaoimme kahdeksan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa sekä 38 apurahaa. Hienointa ovat olleet vilkkaat keskustelut TJNK-kollegoiden kanssa. Työskentely neuvottelukunnassa on vahvistanut uskoani, että tarvitsemme lisää monialaisen vuorovaikutuksen tiloja – parhaat ideat syntyvät usein keskusteluista.

TJNK:n uusi puheenjohtajisto on määritellyt toimikautensa tavoitteiksi avoimuuden ja aktiivisuuden

Kuvassa akatemiasihteeri Jaakko Kuosmanen (Suomalainen Tiedeakatemia). Kuvan on ottanut Anne Haapanen.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös