Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon juuret ulottuvat vuoteen 1865, jolloin senaatti päätti myöntää Suomen ensimmäiset varsinaiset valtionpalkinnot. Senaattori J.V. Snellmannin aloitteesta päätettiin jakaa kolme kirjallisuuspalkintoa: tieteelliselle, kaunokirjalliselle ja kansantajuiselle julkaisulle.
Kaunokirjallinen palkinto meni suuren kirjallisen riidan jälkeen Aleksis Kiven Nummisuutarit-teokselle, ja tiedekirjana palkittiin Hans Wilhelm Rothstenin Latinalais-Suomalainen Sanakirja.
Kansantajuisten teosten palkinnon saajaksi senaatti mietti Zacharias Topeliuksen Luonnonkirjaa tai Matthias Putkosen Kristillinen siveyden oppi rakkaalle Suomen kansalle -teosta, mutta ei onnistunut tekemään valintaa, ja palkinto jäi jakamatta. Samalla tämä kirjallisuuspalkinnon muoto unohdettiin yli sadaksi vuodeksi.
Tiedonjulkistamistoiminnasta myönnettiin valtionpalkinto ensimmäisen kerran vuonna 1968. 1960-luvulla valtionpalkintojärjestelmää uusittiin kautta linjan ja luotiin myös uusia palkintoja, yhtenä tiedonjulkistamisen valtionpalkinto. Aluksi palkintoesitykset teki ministeriön esittämä palkintotoimikunta, mutta vuonna 1972 esitysten tekeminen annettiin vasta perustetulle tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalle.
Vuosittain jaettavien tiedonjulkistamispalkintojen määrä on vaihdellut ensimmäisten vuosien neljästä kappaleesta 1970- ja 1980-lukujen huippuvuosiin, jolloin palkintoja jaettiin jopa 10-13 kappaletta. 2000-luvulla määrä on vakiintunut kahdeksaan, joista yleensä ainakin yksi on annettu tunnustuksena erityisen merkittäväksi katsotusta elämäntyöstä.
VALTIONPALKINTOJÄRJESTELMÄN HISTORIA
1600- ja 1700-luku
Ruotsin noustessa eurooppalaisten suurvaltojen joukkoon se halusi osoittaa asemansa suosimalla muiden mahtimaiden tavoin myös tieteitä ja taiteita. Suomeen aikakauden henki heijastui, kun Turkuun perustettiin valtakunnan kolmas ja Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, vuonna 1640.
1700-luvulla valtiollisen palkitsemisen merkitys nähtiin tärkeänä: tunnustuksen ohella kannustettiin hankkeisiin, joista valtio ja yhteiskunta hyötyisivät. Tärkeimmät palkitsemismuodot olivat aatelointi sekä arvonimet ja kunniamerkit. Mitaleja ja palkintoja ryhtyivät jakamaan myös yleishyödylliset seurat, kuten vuonna 1739 perustettu Ruotsin Kuninkaallinen Tiedeakatemia. Myös vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura ryhtyi vuosisadan vaihteessa jakamaan mitaleja ja palkintoja.
1800-luku
1800-luvun alkupuoliskolla tiedettä tuettiin ensisijaisesti kehittämällä Helsinkiin siirtyneen yliopiston toimintaa, ja vuodesta 1839 lähtien senaatti alkoi suunnata varoja myös edellisvuonna perustetulle Suomen Tiedeseuralle.
Vuonna 1865 senaatti päätti myöntää Suomen ensimmäiset varsinaiset valtionpalkinnot. Senaattori J.V. Snellmannin aloitteesta päätettiin jakaa kolme kirjallisuuspalkintoa: tieteelliselle, kaunokirjalliselle ja kansantajuiselle julkaisulle.
Kaunokirjallinen palkinto meni suuren kirjallisen riidan jälkeen Aleksis Kiven Nummisuutarit-teokselle, ja tiedekirjana palkittiin Hans Wilhelm Rothstenin Latinalais-Suomalainen Sanakirja. Kansantajuisten teosten palkinnon saajasta senaatti ei onnistunut tekemään valintaa. Palkinto jäi jakamatta, ja tämä kirjallisuuspalkinnon muoto unohdettiin yli sadaksi vuodeksi. Valtion kirjallisuuspalkintoja jaettiin 1800-luvulla vain harvakseltaan, ja vasta vuonna 1897 senaatti hyväksyi palkintojen jakamisen pysyväksi toiminnaksi.
1860-luvulta lähtien alettiin jakaa valtionpalkintoja myös kuvataiteelle, ja musiikki sai valtion säveltäjäpalkinnon vuonna 1898. Ensimmäinen palkinto myönnettiin Jean Sibeliukselle.
1900-luku
Suomen itsenäistyessä valtion kirjailijapalkinto, kuvataidepalkinto ja säveltäjäpalkinto olivat vakiinnuttaneet asemansa, ja palkintojen jakaminen osoitettiin opetusministeriölle. Senaattori E.N. Setälän aloitteesta perustettiin vuonna 1918 taidelautakunnat, joiden vastuulle annettiin valtionpalkintojen esittäminen ministeriölle. Kirjallisuus-, säveltaide- ja kuvaamataidelautakunnan lisäksi perustettiin draamallinen lautakunta teatteria ja rakennustaidelautakunta arkkitehtuuria varten.
Valtion tiede- ja taidehallintoa uudistettiin toisen maailmansodan jälkeen, ja 1960-luvun alussa perustettiin uusi valtion kuvataidepalkinto ja kamerataidepalkinto. Taiteen valtionpalkintojen jakaminen tai esittäminen annettiin 1960-luvulla seitsemälle taidetoimikunnalle, joiden keskuselimeksi perustettiin vuonna 1968 taiteen keskustoimikunta.1960-luvulla perustettiin myös uusia valtionpalkintoja, muun muassa tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuodesta 1968 lähtien.
Vuodesta 1993 opetusministeriö ryhtyi jakamaan toimittajille tarkoitettuja journalistipalkintoja ja vuonna 1997 Suomen tiedepalkintoa.
2000-luku
Vuonna 2000 päätettiin perustaa Millennium-palkinto, jonka tavoitteena oli saada kansainvälistä huomiota suomalaiselle tieteelle ja teknologialle. Ensimmäinen Millennium-palkinto myönnettiin vuonna 2004 brittiläiselle www-palvelun kehittäjälle Sir Tim Berners-Leelle.
Lähde: Johan Stömberg, Jussi Nuorteva & Christina Forssell: Valtio palkitsee. SKS 2007.
