Sivistyksen määrittely on hankalaa, mutta usein se liittyy itsensä kehittämiseen ja kykyyn kyseenalaistaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vuoden 2024 Sivistyksen teemavuodeksi.
Sivistyksen määrittely on hankalaa, koska sivistys liitetään niin moniin asioihin. Yritän kuitenkin. Aloitan siitä mitä sivistys mielestäni ei ole.
Sivistynyt ihminen ei ole ensisijaisesti taloudellinen, ei kuluttaja eikä työläinen, ei kansantalouden resurssi eikä kuluerä. Sivistys ei ole tekniikka. Sivistysihminen ei ole hyötytyyppi. Erityistieteiden mittaavat ja eksaktit näkökulmat eivät vielä tee sivistyneeksi.
Mitä sivistys sitten on?
Sivistys on elämään liittyvä prosessikäsite erotuksena koulutuksen kaltaisesta toimintakäsitteestä: voit esimerkiksi oppia kertolaskut 9-vuotiaana, mutta ei ole mielekästä ajatella, että sivistyit 42-vuotiaana. Sivistys on jatkuvaa.
Tärkeänä sivistyksen merkkinä pidän sitä, että osaa tarvittaessa suhteellistaa ja kyseenalaistaa omat ihanteet. Sivistynyt ei ajattele, että muiden tyhmyys on lisääntynyt. Sivistykseen kuuluu antropologi Claude Lévi-Straussin ajatus: “Barbaari on se, joka uskoo barbaareihin.”
Me sivistyneet ehkä tuumimme, että olemme osa humboldtilaista yliopistoihannetta, arvostamme tietoa ja meiltä löytyy arvostelukykyä. Akateemiset, oppineet, opettajat ja kasvattajat ovat tyytyväisiä tekemisiinsä. Riskinä on, että annetaan muiden ymmärtää, että sivistys on vain meidän asia. 
Silloin muiden osaksi jää tällainen kokemus: “Sivistys kuuluu noille toisille, ei meille.”
Itse esimerkiksi pidän filosofiasta, mutta en allekirjoita Platonin väitettä, jonka mukaan vain filosofian avulla voi saavuttaa sivistyksen korkeimman tason.
Tulevaisuuden sivistys
Sivistys tarkoittaa aikaisempien sukupolvien työn kunnioittamista ja eteenpäin viemistä. Eteenpäin viemisessä huomioisin kaksi asiaa: nuoret sekä internetin mobiileineen ja tekoälyineen.
Tulevaisuus on digitaalisessa avaruudessa. Sivistys ei saa jäädä joksikin mikä on internetin sijaan, vaan sivistyksen on oltava internetin kanssa, sen sisällä. Sivistystä kannattaa viedä sinne missä ihmiset nykyään ovat, sosiaaliseen mediaan, jopa tekoälyyn ja algoritmeihin. Olisi esimerkiksi virhe ajatella, että vain printtikirjoilla kannattaa sivistää, mutta netin keskustelut pitää jättää niille barbaareille.
Tulevaisuus on tietenkin nuorten. En pidä ajatuksesta, että tieto sokeroidaan ja viihteellistetään, jotta nuori ottaa sen vastaan. Kuitenkaan tietoa ei voi väkisin työntää nuorten kurkusta alas. Oppimistulosten ja arvosanojen sijasta varsinaisen oppimistilanteen pitäisi tuntua nuorista kiehtovalta ja mielekkäältä.
Mutta miten ihmeessä yksilö muuttuu oppimishaluiseksi?
Tarjoan yhden tulkinnan. Sivistys on itsensä kehittämistä. Teini yrittää kehittää itseään esimerkiksi parkourissa, ratsastuksessa tai tietokonepeleissä. Nimenomaan harrastuksissa pienten onnistumisen kautta lapsi sitoutuu itselleen mielekkääseen asiaan. Itse lapsena otin jalkapallon kainaloon, menin omaehtoisesti yksin läheiselle hiekkakentälle treenaamaan ja iloitsin pomputteluennätyksistä. Opin “itseni jalostamisen” muodon jalkapallon avulla.
Moninaisuuden suvaitseminen, vastuullisuus, kansalaistaidot, sydämen sivistys – ehkä yksilö oppii nämä sivistyksen elementit kyytipoikana, välillisesti, elämänmittaisessa itsensä kehittämisen prosessissa, jonka alkuimpulssi on lapsuuden harrastuksessa.
Teksti: Jakke Holvas
Kirjoittaja työskentelee Yleisradiossa toimittajana ja on ollut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsen 2018-2024.
Kuva: Linda Saukko-Rauta
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
