Tieteen päivien oheistapahtuma Tiedekioski siirretään tammikuulle 2022

9.12.2020
""

Ensimmäinen Tiedekioski oli tarkoitus järjestää 15.–16.1.2021 Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Koronapandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi tapahtuma on päätetty siirtää vuodella eteenpäin.

Tiedekioski on tutkijoiden ja kansalaisten kohtaamispaikka, jossa voi piipahtaa lyhyellä tiedeluennolla tai jäädä juttelemaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Tiedekioskille suunniteltu ohjelma siirtyy sellaisenaan tammikuulle 2022. Ruoka-teeman ympärille rakennettua ohjelmaa päästään seuraamaan keskustakirjasto Oodissa 21.–22.1. Samalla viikolla vietetään myös Tieteiden yötä 2022.

Ruoka-aiheista kiinnostuneelle yleisölle on tammikuussa 2021 tarjolla ohjelmaa Tiedekioskin siirtymisestä huolimatta. Tieteen päivillä, professori Piia Jallinojan puheenjohtamassa sessiossa Taistelu terveellisestä ruuasta, tarkastellaan kokemustiedon ja asiantuntijatiedon suhdetta ravitsemusalalla. Planetary Health – mikä planeetalla sairastuttaa ja tervehdyttää? -sessiossa puolestaan pohditaan ruuan arviointia hiilijalanjälkimittareilla. Tieteiden talon Tieteiden yössä kuullaan, miten mikrobit päätyvät maaperästä lautaselle. Suomen Maaperätieteiden Seuran järjestämässä tapahtumassa kerrotaan, miten mikrobeilla voidaan edistää kestävää ruuantuotantoa ja ratkoa muun muassa ilmastonmuutoksen tuomia ruoantuotannon haasteita.

Tiedekioskin konseptista ja ohjelmasta vastaavat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Koneen Säätiö, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen ympäristökeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Nuorisotutkimusseura. Lisätietoja Tiedekioskista 2022 julkaistaan Tieteen päivien verkkosivuilla syksyllä 2021.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös