TJNK-näkökulma - Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjat: laatu ja moninaisuus

26.6.2020
""

Faktat tarvitsevat tulkintoja, kirjoittaa Pirjo Hiidenmaa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan blogissa.

Viimeinen painettu suomenkielinen tietosanakirja ilmestyi vuonna 2005. Jo ennen sitä suomalaiset olivat oppineet, että hakukoneet tarjoavat tietoa äkillisiin tietotarpeisiin.

Jos pitää tarkistaa, milloin Finlandia-talo rakennettiin tai mitä ”epigenetiikka” tarkoittaa, voi mainiosti kirjoittaa kenttään tunnistettavan määrän kuvausta haettavasta asiasta ja – voilà – vastaus tai pikemminkin vastausten joukko on hetkessä ruudulla. Haut vievät organisaatiosivuille, blogeihin, tiedotteisiin ja sanomalehtien sivuille, mutta myös artikkeleihin tai avoimiin tietokantoihin ja luonnollisesti myös Wikipediaan, kollektiivisesti vapaaehtoisvoimin synnytettyyn hakuteokseen. Ei tarvitse etsiä hakuteosta hyllystä, ei muistaa aakkosia eikä aina määrittää yksittäistä hakusanaakaan.

Faktat eläviksi

Tietosanakirjaa on tavattu pitää tietokirjallisuuden prototyyppinä: kirja, jossa on runsaasti tietoa ja jossa tiedon esityksessä pyritään näkökulmien puolueettomuuteen, jopa siinä määrin, että tietosanakirjan artikkelin tai hakusanan määritelmän voisi kirjoittaa kuka tahansa eikä kirjailijan tyylillä ja persoonallisella sanankäytöllä ole merkitystä. Useimmiten emme edes tiedä, kenen kynästä sana-artikkeli on peräisin. Tätä lajia edustavat myös käytännölliset arjen oppaat, joilla helpotetaan ruoanlaittoa, kasvien tunnistusta, siivousta, elämänhallintaa, parisuhteen hoitoa ja tavaroiden tuunausta. Millepä elämänalueelle ei nykyisessä itseavun maailmassa olisi opasta?

Tietokirjallisuus on kuitenkin paljon muutakin kuin asiakeskeistä tiedon esitystä. Nyt ilmestyy valtavan paljon teoksia, joissa kyllä on kyse vankan faktatiedon esittämisestä, mutta jossa kirjailijan äänellä ja persoonalla on suuri rooli. Kirjat eivät vastaa vain kysymyksiin ”mitä on” vaan myös ”miten tämä koettiin”. Syntyy kirjallisuutta, jossa kirjailija persoonallisella kerronnallaan havainnollistaa, selittää ja kommentoi, olipa kyse elämän edellytyksistä avaruudessa tai keskiajan myyteistä.

Jos etsii tietoa dementiasta, voi lukea toimittajan kokemuksiin perustuvaa päiväkirjamaista teosta, jossa hän kuvaa läheisensä muistisairautta ja ryydittää kerrontaansa faktatiedoilla.

Monissa kirjoissa päähuomio kiinnitetään yksittäistapaukseen, ja sen elämää ja ominaisuuksia kuvaamalla ja taustoittamalla luodaan yleiskuva laajemmastakin ilmiöstä. Jos etsii tietoa dementiasta, voi lukea toimittajan kokemuksiin perustuvaa päiväkirjamaista teosta, jossa hän kuvaa läheisensä muistisairautta ja ryydittää kerrontaansa faktatiedoilla. Toisenlaisen esityksen tarjoaa perinteinen lääkärien kirjoittama kirja, joka kertoo muistisairauksista jakaen aiheen hierarkkisiin lukuihin ja alalukuihin. Tietokirjoja molemmat mutta eri lajeja ja erilaisiin tiedon tarpeisiin ja lukukokemuksiin suunnattuja.   

Kokemusasiantuntijuus on noussut esiin – sekä asiantuntijatietoa lisäävänä että valitettavasti myös sitä korvaavana – ja se näkyy myös tietokirjallisuudessa. Markkinoille tulee teoksia, joissa tekijä kuvaa yksilökokemuksiaan ”näin selvisin potkuista / masennuksesta / hometalosta / rintasyövästä”.  Kirjalla tekijä voi antaa kasvot aiheelleen, ja jos hyvin käy, kirja synnyttää uutta kiinnostusta, joka johtaa tutkimustiedon etsintään ja poliittiseen päätöksentekoon.

Suodatettua tutkimustietoa kiireisille

Toiseen suuntaan menevät kirjat, joissa maalataan suurella pensselillä. Suuren suosion ovat saaneet kirjat, joissa tekijä laatii maailmoja syleileviä koosteita ja tulkintoja. Tunnetuimpia lajin edustajia ovat israelilainen Yuval Noah Harari ja brittiläinen Bill Bryson. Kumpikin suodattaa kirjoihinsa valtaisan määrän tutkimustietoa – valikoidusti toki – mutta tekijät eivät kuitenkaan kainostele kertoa arvioitaan ilmiöiden hyvyydestä ja haitallisuudesta. Lukijan tehtäväksi jää seurata argumentaatiota ja hyväksyä tai hylätä tekijän ehdottama positio.

Kirjat ovat vastavoima sille, että tutkimus ja tietämys ovat pirstoutuneet yhä pienempiin aiheisiin. Lähivuosina on odotettavissa, että joku kokoaa oman aikamme hajanaiset palat yhteen ja kertoo yksissä kansissa kaiken koronasta, kulkutaudeista tai ihmisten ja eläinten keskinäisestä riippuvuudesta tai jostakin vieläkin laajemmasta teemasta.

Huuhaakin pukeutuu tietokirjan kaapuun

Tietokirjallisuuden sateenvarjon alla ilmestyy myös kirjoja, jotka opastavat kädestä ennustamiseen ja tarotkorttien lukemiseen. Tällaiset on helppo ohittaa länsimaisen tietokäsityksen perusteella ja katsella niitä enintään kulttuurisina ilmiöinä. Ongelmallisempia ovat vakavan tietokirjan kaapuun puetut oppaat ja puheenvuorokirjat, jotka esittävät valikoitua, joskus jopa vääristeltyä tietoa ja joiden noudattaminen saattaa olla terveydelle vaaraksi.

Tietokirjallisuudessa lukijan suojana ei ole laissa turvattuja laatukriteereitä niin kuin sähkölaitteiden myynnissä, vaan lukijan on osattava arvioida kirjan luotettavuutta ottamalla selvää kustantajasta ja kirjoittajasta, esitystavasta, lähdemaininnoista ja argumentaation tavasta. On myös seurattava aiheesta käytyä keskustelua, sillä tietokirja ei elä umpiossa vaan tiiviissä rihmastossa muun tiedon kanssa.

Dekaani Pirjo Hiidenmaa toimii tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa. Hän on kiinnostunut lukemisesta, lukutaidon ja kirjojen moninaisuudesta. Hiidenmaa on ollut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsen vuodesta 2009.

TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta. Lue muita sarjan kirjoituksia.

Teksti: Pirjo Hiidenmaa
Kuva: Linda Saukko-Rauta/Redanredan

Sinua saattaisi kiinnostaa myös