TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta.
Sinä tietokirjailijuudesta haaveileva, ikäviä uutisia: tietokirjojen kirjoittaminen ei lyö leiville Suomessa. Moni yllättyy kuullessaan, miten vähän kirjailija tienaa suosituistakin teoksistaan. Kaupasta uutena ostettu kirja on arvokas, joten kirjailijan luulisi rikastuvan helposti.
Sapienseillaan ja ajan lyhyillä historioillaan menestyneet kansainväliset tietokirjailijat edustavat jotakin meikäläisittäin saavuttamatonta. Tunnetutkaan kotimaiset tietokirjailijat eivät myy viisinumeroisia painoksia. Suurin osa tietokirjailijoistamme hihkuu riemusta, jos omaa opusta otetaan yli 1.500 kappaleen painos.
"Moni yllättyy kuullessaan, miten vähän kirjailija tienaa suosituistakin teoksistaan."
Mikäli kaikkitietäviltä markkinoilta kysytään, maailmassa ilmestyisi tuskin yhtään suomenkielistä tietokirjaa. Reilun viiden miljoonan kielialueella kaikki tietokirjallisuus voisi yhtä hyvin olla muista kielistä käännettyä. Silti olen sitä mieltä, että tarvitsemme kotimaisten kirjailijoiden tietokirjoja. Muuten kukaan ei kirjoittaisi juuri meille (ja vain meille) tärkeistä teemoista. Siksi niiden tekemistä on myös tuettava.
Hinta ja palkkio eivät korreloi
Tietokirjailijalle päätyy vain murto-osa teoksen hinnasta. Niin pitääkin, koska kirjan valmistumiseen liittyy monta tekijää: idean keksijä (joka ei välttämättä ole lainkaan sama henkilö kuin kirjoittaja), kirjoittaja(t), kustantaja, kustannustoimittaja, kuvittaja, valokuvaaja, kuvatoimittaja, graafikko, kuvarepro. Valmiin tuotteen myymistä hoitavat puolestaan lukuisat ammattilaiset ja tahot, jotka kantavat myös osan myyntikustannuksista ja riskistä; on kauppapaikan kuluja, markkinointikulua sekä varasto- ja kuljetuskustannusta.
Suomalaisen kaunokirjailijan kirjoitustyön keskiansio on hiukan yli 2 000 euroa ja tietokirjailijan hiukan yli 1 100 euroa (PDF) – vuodessa. Tekijänpalkkio on sopimuksesta riippuen 15–25 %, eikä se koske alennuksella myytyjä, promokappaleita tai muita poikkeushintaan myytyjä kirjoja. Lainaus- ja muut vastaavat korvaukset ovat suhteellisen pieniä, ja vaikuttavat lähinnä laajasti julkaisevien kirjailijoiden tuloihin. Esiintymispalkkiot ovat harvojen herkkua.
Apuraha kannustaa ja mahdollistaa
Ei siis ihme, että apurahat ovat tärkeä keino kartuttaa ansioita ja toteuttaa kirjallisia suunnitelmia. Suomen Tietokirjailijoiden 2018 selvityksen mukaan (PDF) 60 % kyselyyn vastanneista kirjailijoista piti saamiaan apurahoja toimeentulonsa kannalta kohtalaisen tai erittäin merkittävinä. Keskimääräinen apuraha oli 5 000 euroa, mikä on huomattava summa verrattuna tavanomaisen tietokirjan tuottoon kirjailijalle.
"Tutkimuksen ja sen popularisoinnin lahjakkaimmat osaajat ovat kansallinen pääoma."
Vaikka suomalaista apurahajärjestelmää kritisoidaan usein maan parhaiden kykyjen alistamisesta nälkärajalle, on ymmärrettävä luovien alojen henkilörahoituksen harvinaisuus. Sivistysvaltion halu tukea kyvykkyyksiä apurahalla ei ole mikään kansainvälinen vakio. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koko ajatus kirjailija-apurahoista on absurdi: siellä markkinat eli ostava yleisö määräävät tyystin, millaista kirjallisuutta julkaistaan ja myydään. Ei ole mitään apurahoja.
Suomessa apurahat ovat tärkeä tukimuoto myös tietokirjallisuuden kasvupohjana olevalle tutkimukselle. Yhä useampi apurahataho kuten yksityiset säätiöt ovat myös laventaneet tukimuotojaan tieteen popularisointiin, jonka merkitystä ei nykyisin kyllin voi korostaa. Tietokirja tuo tieteen tulokset jokaisen lukijan saataville.
Tutkimuksen ja sen popularisoinnin lahjakkaimmat osaajat ovat kansallinen pääoma – kirjaimellisesti. Näille lahjakkuuksille myönnetty taloudellinen tuki hyödyttää tuloksillaan, uudella tieteellisellä tiedolla ja sen julkistamisella koko kansaa. Tietokirjallisuuden tukemisella on Suomessa valtava merkitys omankielisyyden ja oman kulttuuriympäristön tulkitsemisen vahvistajana. Vapaa tutkimus ja sen tuloksista mahdollisimman saavutettavasti kertominen vahvistavat koko yhteisöä.
Kuka saa apurahaa ja miksi?
Pieniä, suuria, kauniita, ikäviä, paksuja, ohuita, kuvitettuja, yksitoikkoisia, viisaita, epäkiinnostavia, laajoja, yksityiskohtaisia, kohottavia, tasapaksuja, elämyksellisiä, itkettäviä – tietokirjoja. Koskaan ei voi tietää, mistä tiedonjulkistamisen hankkeesta kasvaa paras lopputulos. Edes kirjoittaja ei tiedä sitä vielä lopullisesti itsekään hakiessaan apurahaa suunnitelmalleen. Asiantuntijoiden epäkiitollinen tehtävä on sitten tutkia ja arvioida hankehakemukset löytääkseen timantit.
Apuraha-asiantuntijoiden kommenteissa toistuu useimmin jaettavan rahan riittämättömyys. Hyviä hakemuksia on paljon, eikä rahaa riitä kuin harvoille. Rahaa jaettaessa on aina valinnan tuska: ketä tai mitä tukea, mikä olisi tärkein kohde, kenellä polttavin tarve tai missä vaikuttavin lopputulos.
"Apuraha on henkisesti tärkeä kannustin."
Hakijoiden palautteissa taas toistuu vuosikymmenestä toiseen sama viesti. Pienikin apuraha on henkisesti tärkeä kannustin, joka luo uskoa omaan työhön ja voi kääntää koko elämän suunnan. Apurahansaajat korostavat sitä luottamusta, joka asiantuntijan tekemällä arviolla on yhteisössä: myönteinen päätös tuntuu koko oman alan kiitokselta.
Kun kaikille ei riitä, on pakko tehdä valintoja, vaikeitakin. Kuuluuko apuraha nuorelle lupaukselle vai jo osaamisensa osoittaneelle konkarille, yksilölle vai yhteisölle? Vertailu on lopulta mahdotonta. Viime kädessä apuraha on aina riskirahoitusta.
Varmaa on vain, että ilman apurahoitusta niin suomalainen tiede kuin sitä popularisoiva tietokirjallisuus olisivat vielä lapsenkengissään. Kysy keneltä tahansa apurahansaajalta Virpi Hämeen-Anttilasta Markku Kulmalaan.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsen ja Euroopan historian dosentti Liisa Suvikumpu on Suomen ainoan säätiöalan kattojärjestön, Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja. Yhdistyksen jäsenet tukevat tiedettä, taidetta, kulttuuria ja sosiaalisia tarkoituksia yli 500 miljoonalla eurolla vuosittain. Suvikummulla on lukuisia talouselämän ja kulttuurialan luottamustehtäviä, ja hän saanut monia tietokirja-apurahoja ja -palkintoja.
Sidonnaisuudet:
- Dosentti Helsingin yliopistossa.
- Hallituksen jäsen Kansallisteatterissa (varapj), LähiTapiola Pääkaupunkiseutu Keskinäinen Vakuutusyhtiössä sekä Christine och Göran Schildt Stiftelsessä.
- Hallintoneuvoston jäsen Hypo Pankissa.
- Jäsen Kulttuuriperintöalan neuvottelukunnassa, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa sekä muissa vastaavissa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä oikeusministeriön nimittämissä määräaikaisissa ohjaus- ja johtoryhmissä.
- Jäsen Minna Canthin seurassa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Suomen tiedetoimittajissa.
TJNK-näkökulma-kirjoitussarjassa julkaistaan kantaaottavia, ajankohtaisia ja perusteltuja mietteitä tiedonjulkistamisesta. Lue muita sarjan kirjoituksia.
Lue lisää tiedonjulkistamisen apurahoista
Teksti: Liisa Suvikumpu
Kuva: Linda Saukko-Rauta/Redanredan
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
