Kuuntele podcast Tutkittu tieto kuuluu kaikille

26.11.2020
Kuulokkeet pöydällä.

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki ja toimittaja Jakke Holvas keskustelivat marraskuun Tiedeklubi-podcastissa (26.11.2020) tieteestä, tiedosta ja tiedonjulkistamisesta.

Isomäen toiminnan ja tuotannon kantavana teemana on ympäristön tuhoutuminen ja ilmastonmuutos. Hän uskoo tutkimuksen ja teknologian mahdollisuuksiin tarjota ratkaisuja ihmiskunnan ongelmiin. Mutta miten saataisiin päättäjät kuuntelemaan asiantuntijoita ja miten rakentaa uusien innovaatioiden käyttöönoton mahdollistava talouspoliittinen ympäristö?

Työ toimittajana opetti Isomäen kirjoittamaan selkeästi ja ymmärrettävästi. Selkeä ilmaisukyky on taito, jonka Isomäki toivoo yleistyvän niin virkahenkilöiden kuin tutkijoiden joukossa. Turhan koukeroinen ilmaisu ei tee tiedosta saavutettavaa ja vaikuttavaa.

Risto Isomäki kertoo vahvuutensa tiedonjulkistamisessa olevan tietyn kyvyn hahmottaa tietomassasta kuvioita. Miten kuvio muodostuu ja löytyykö kuviossa häiriöitä? Tämä, yhdessä ajattelun kirkastamisessa kirjoittamisen kautta, on tehnyt Isomäestä hyvin tuotteliaan kirjailijan, jolla on kyky ennakoida tulevaa kehitystä.

Eikä keskustelua vuonna 2020 ilman puhetta koronasta! Koronaepidemia paljastaa, miten pelottavan verkostoituneessa, tiiviissä maailmassa elämme. Isomäki ennakoi, että pandemia muuttaa tuotantoeläimien kasvatusta. Eläintehtaat voivat toimia viruksen kiihtyvän evoluution kasvattamoina. Esimerkiksi tanskalaisissa minkkitarhoissa viruksen pintarakenteet muuttuivat nopeasti. Pintarakenteet puolestaan vaikuttavat viruksen tarttuvuuteen. Eläintehtaat ovat myös melkoisia hiilidioksidilähteitä. Siirtyminen kasvispitoisempaan ravintoon ei siis pelkästään ole ilmastokysymys vaan myös osa globaalia pandemiatorjuntaa.

Risto Isomäki palkittiin 2020 tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnolla erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn keinoin maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana. Hänen teostensa lajikirjo on laaja; teosten joukossa on tieteiskirjallisuutta, romaaneja, esseitä, pamfletteja, oppaita ja tietoa esittelevää tietokirjallisuutta.

Tiedeklubit kuuluvat Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Tiedettä kaupungissa -tapahtumiin. Klubien ohjelma syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Syksyn 2020 Tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ja Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston Alumniyhdistys.

Kuuntele podcast SoundCloud-palvelussa

Kaikki Tiedekubin podcastit löytyvät Tiedettä kaupungissa -SoundCloudista.

Kuva: Alphacolor/Unsplash

Sinua saattaisi kiinnostaa myös