Julkaisut
Tälle sivulle on kerätty Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan toiminnan yhteydessä syntyneitä ja siihen liittyviä julkaisuja, raportteja ja muuta aineistoa.
Tälle sivulle on kerätty Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan toiminnan yhteydessä syntyneitä ja siihen liittyviä julkaisuja, raportteja ja muuta aineistoa.
Euroopassa on käytössä lukuisia erilaisia kansallisia toimintamalleja tutkimuseettisten väärinkäytösten tutkintaan. On myös maita, joilla kansallista järjestelmää ei vielä ole. Tiedevilpin määrittelyssä, epäilyjen tutkinnassa ja sanktioiden määräämisessä pääasiallisia toimintalinjoja on kaksi: lakiin perustuva malli ja tiedeyhteisön itsesääntelymalli. Jos HTK-tutkinta perustuu lakiin, vakava tutkimusvilppi on samalla myös rikos. Itsesääntelyjärjestelmässä näin ei ole, vaan tiede korjaa akateemisia tapoja noudattaen itse itseään.
Virallinen sähköpostiosoite:
tenk(at)tenk.fi
Postiosoite:
Tutkimuseettinen neuvottelukunta
Kirkkokatu 6
00170 Helsinki
Huom. Lausuntopyyntöjen suuren määrän vuoksi TENKin lausuntojen käsittelyajat saattavat toistaiseksi ylittää viiden kuukauden määräajan.
Professori
Riitta Keiski
Oulun yliopisto
Tälle sivulle on kerätty tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kokoonpanot 1972 alkaen sekä sen edeltäjän, tietokirjallisuuden palkintolautakunnan kokoonpano vuosina 1967 - 1972.
Puheenjohtaja: Vastaava suunnittelija, FT Katja Bargum, Yle
Varapuheenjohtaja: Johtaja VTT Leena Suurpää, Suomen Punainen Risti
Jäsenet:
Tälle sivulle on koottu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeet ja suositukset PDF- tai DOCX-muodossa. Keskeisten julkaisujen tekstiversiot löytyvät lisäksi omilta alasivuiltaan sivun oikeasta reunasta.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kymmenen jäsentä, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää kolmeksi vuodeksi kerrallaan kuultuaan alan keskeisiä järjestöjä.
PUHEENJOHTAJA
Professori Esa Väliverronen, Helsingin yliopisto
VARAPUHEENJOHTAJA
Toimitusjohtaja FT Liisa Suvikumpu, Säätiöt ja rahastot ry
JÄSENET
Eettisellä ennakkoarvioinnilla tarkoitetaan tutkimussuunnitelman arviointia tieteenalakohtaisten eettisten käytänteiden mukaisesti. Eettisessä ennakkoarvioinnissa painotetaan tutkimuksesta tai sen tuloksista tutkittavalle mahdollisesti koituvan haitan ennakointia.
Lääketieteellistä tutkimusta koskevat säännökset on Suomessa määritetty tutkimuslaissa (Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 1999/488).
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan toimisto sijaitsee Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteydessä Helsingin Kruununhaassa.
Osoite: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki
Sähköposti: info(at)tjnk.fi
Facebook: www.facebook.com/tiedonjulk
Twitter: www.twitter.com/tiedonjulk
Tieteellinen tutkimus voi olla eettisesti hyväksyttävää ja luotettavaa ja sen tulokset uskottavia vain, jos tutkimus on suoritettu hyvän tieteellisen käytännön (HTK) edellyttämällä tavalla. Hyvän tieteellisen käytännön perusperiaatteita ovat eurooppalaisen tutkimuseettisen ohjeistuksen mukaan luotettavuus, rehellisyys, arvostus ja vastuunkanto.