9.2.2016

Tutkaksen, tulevaisuusvaliokunnan ja Tiedonjulkistamisen  neuvottelukunnan Aamukuulemisten sarja käynnistyi 5.2.2016. Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina (poikkeus 13.5.)  klo 8.30–9.30 järjestettäviä tutkijakuulemisia yhdistää tulevaisuuden ennakointi. Mitä rohkeita ratkaisuja ja työkaluja tutkimus tarjoaa? Vaihtuvia teemoja käsitellään laajasti teknologiasta taiteen kentälle ja luovaan talouteen.

18.1.2016

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan toimintakertomus toimikaudelta 2014 - 2015 on julkaistu.

13.1.2016

Seuraava Etiikan päivä järjestetään keskiviikkona 9.3.2016 Tieteiden talolla Helsingissä. Päivän aiheena on tänä vuonna "Kuka omistaa tutkimusaineistot?"

22.12.2015

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) keräsi vuoden 2015 toukokuussa tietoa tutkijoiden saamasta yleisöpalautteesta heidän esiintyessään asiantuntijaroolissa jul-kisuudessa. Kyselyn tulokset on nyt julkaistu.

1.12.2015

Tiedonjulkistamisen apurahojen haku muuttuu 2016.

26.11.2015

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen luovutti vuoden 2015 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 27.11. Elämäntyöpalkinnon saivat perinteenkerääjä, kulttuurintutkija, kirjailija Markku Nieminen sekä kustantaja, tietokirjailija, kääntäjä Kimmo Pietiläinen.

4.11.2015

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta pyytää esityksiä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saajiksi sekä esityksiä yleisten kirjastojen ostotukilistalle 1.12. mennessä.

30.10.2015

Tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen jaon yhteydessä 27.11.2015 järjestettävässä seminaarissa keskustellaan, mistä syntyy luottamus omaan asiantuntemukseen ja mistä kumpuaa voima ja rohkeus jatkaa asiantuntijatyötä. Ilmoittautuminen on nyt alkanut!

7.9.2015

Tutustu  ohjelmaan Turun kirjamessuilla 2. - 4.10.2015

PERJANTAI 2.10.

MAA 3.0 -skenaariopeli
klo 9.30, 10.30 ja 11.30, Onerva-kabinetti

MAA 3.0 -skenaariopeli tekee ihmisen toiminnan, sattuman ja ilmastonmuutoksen tarkastelun ja ymmärtäminen helpommaksi pelaamisen ja tulevaisuusajattelun kautta. Pelin toteuttaa Pimu Games. Järjestäjänä Tieteen päivät.

Huikee idis! Löytöretkiä jäissä
klo 11.30–12.30, Tietolava

18.8.2015

Työtä tutkimuksen vaikuttavuuden puolesta

”Tavoitteena on tukea tiedeviestintää ja siten vahvistaa tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta”, sanoo neuvottelukunnan puheenjohtaja, akateemikko Risto Nieminen.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. Neuvottelukunta on tiedonjulkistamista edistävä ja koordinoiva tiedehallinnon toimija.